Kuvassa: Olli Mäki
Tsittasin eilen tsufella Sellon Buffossa. Viereisellä britsillä hokasin tutun pärstän. Olli Mäki, kahen söden daamin kera. Tää mun buli idoli oli paljo snadinpi, ku mitä mä olin funtsinu. No ei mikään buli ihme. Mäki knekkas kait jotain 56 ta 60 kilon sarjoissa, ku se oli Ringin listoilla. Parhaimmillaan Mäki staijas viiden parhaan haastajan jenggissä, tolle Dave Moorelle, joka oli tän sarjan maailmanmestari. Tää Moore sit kyl delas myöhemmin kehässä.
Ku tää MM-matsi, Mäen ja tän Mooren välillä, sit vihdoin knekattiin Stadikalla, en jaksanu alkaa tsögaa nyt tän matsin vuoslukuu. Mut olisko ollu 60-luvun alkuu. Mulla oli kyl fitti tsägä, ku sattu oleen iltahugi duunissa. No, se oli silloin kyl snadi pakko päästä tsiigaan tää matsi. Me häippästiin yhen Toijosen Laren kera safkikselta Stadikalle, vaik me hyvin bonjattiin, et tää voiski olla buli tsargo saada fudut. Oltiin molemmat nuoria konelatoja.
Se matsi oli sit kyl yhtä draamaa. Toka erä ja tää tää mun buli idoli otti lukuu. Mun herttaa vihlas syvästi. Eihän tää oo helvetti redii, miten Mäki voi konttaa kanveesilla. Matsi oli förpii. Stadikka hiljaa. Ei pystyny bamlaan mitään ja alettiin dallaan Lare ja mä, takas duuniin Usariin. Ei tullu fuduja, mut hirvee fragis. Iltafaku ulvo ku bajadeeri. Mut, ei mikään enää koskaan ollu niinku ennen. Olli Mäki oli ottanu dunkkuun.
Nyt tää mun idoli on delannu. Kiitos Olli Mäki.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma
