Kun multa päättyi keskikoulu, mun oli mietittävä, mitä mä nyt teen. Olin kuustoista ja kauppaopistoon pääsyä piti ventata vuosi. Katselin Hesarista duunipaikkoja ja siellä oli relkaami, et Helsingin Pantti Oy:n Ratakadun kontsika hakee henkilöä duuniin. No, mä skulasin konttorin dirikalle, jonka nimi oli Degerth. Vanha stara…..kai jotain viiskyt, sano mulle, että voitte tulla käymään hetimiten ja se varmaan tarkotti, et ei ole liikaa hakijoita siihen duuniin. Mä pääsin sinne duuniin heti, mut se oli kai kummallisin homma, mitä olen ikinä tehnyt. Ekana päivänä Degerth sanoi mulle, että nuori mies, teidän tulee tietää, että tässä kaupassa asiakas on aina väärässä.
Mun eka duuni oli kanikuittien skrivaaminen. Se oli tuskallista hommaa, ku mulla oli niin helkkarin huono käsiala. Se kyllä parani aika nopeesti, kun dirika heitti mun ekat kuitit rorkikseen ja sanoi, että uusiks menee.
Muutaman viikon kuluttua mun duunikaverit alkoi pikkuhiljaa tekemään sinunkauppoja ja lopulta myös dirika löi kättä päälle ja sanoi, et olen Harry, voimme sinutella.
Musta oli kivaa olla kanissa duunissa ja siellä näki kaikelaista, mitä skloddi ei siihen mennessä ollut ikinä nähny. Kerran ovesta sisään astui jo aika ikäänytynyt tunnettu huora, joka istui penkillä salin perällä, nosti hameen korviin ja huusi jurrissa, et haluuks poika panna. Vaksimme Andersson heitti muijan ulos.
Meillä oli kyttis siinä vastapäätä….just samassa talossa, jossa nyt on SUPO. Meille oli sanottu, et jos jostain ryöstöstä ilmoitetaan, meidän tulee olla tarkkana, mitä otamme vastaan. Kerran sit meille oli skulattu, et jostain kultasepänliikkeestä oli pöllitty hopea-aterimet. No, meille asteli äijä sisään tarjoamaan just sellasia. Arvioija Max Laalo tiesi heti, et missä mennään ja vinkkas vaksille, et tää on nyt se. Andersson meni toisesta ovesta ulos ja sulki pääoven ulkopuolelta, dirika soitti kytille ja Max oli muka arvioivinaan lastin arvoa. Sit tuli kytät ja vei rosvon pois.
Sain pikkuhiljaa luottamusta ja siirryin varastoon duuniin. Se oli kyllä tosi kliffaa hommaa, koska siellä oli niin monenlaista kamaa aina kalliista arvoesineistä, kelloista kuteisiin asti. Yks riesa oli Stadin hienostorouvat, jotka pitivät kania turkkiensa säilytyspaikkana. Meillähän ne säilytettiin viidennen kerroksen syövereissä paperipusseissa ja auringon valolta suojassa. Muijat ei halunnu paljon lainaa niistä ettei korko rasittais liikaa, dirika ja apulaisdirika oli sitä mieltä, et jotain niistä pitää lainaa ottaa, et mekin saatiin vähän korkoa säilytykselle.
Röökit ostettiin aina trokareilta ja meillä kävikin säännöllisesti eräs Tomppa siitä Rööperistä, joka keräs sekä kultaesineitä että trokas kaikenlaista kamaa. Tompasta ei sen enempää, mut moni saattaa arvata ketä tässä tarkotan, onhan kaverista skrivattu kirjakin.
Kerran kuukaudessa pidettiin huukauppa, johon mut pestattiin myytävien kamojen esittelijäks. Se oli nastaa. Siellä oli muuan spurgun näköinen äijä aina etupenkissä ja mulle sanottiin, et toi äijä on upporikas. Asia selkis mulle aika pian, koska tauolla ”spuge” tuli muitta mutkitta takahuoneeseen borkalle henkilökunnan kanssa. Sen nimi oli Mikko Reppolt ja omisti huutokauppakamarista neljänneksen ja oli tosiaan upporikas. Kerran Mikko istui siellä hyvissä ajoin ennen kaupankäynnin alkua isot sakset kädessä. Mä kysyin, että mitä meinaat saksilla tehdä. Hän vastasi, että leikkaan sun tukkas.
Mä kysyin kerran Mikolta, että mihin se tarttee kaikkea sitä kultaa mitä se ostaa. Se vastas, että mä meinaan laittaa Lapinlahden puistoon kultaisen vasikan. Mikko oli auktoriteetti, jota kukaan ei uhannut. Jos halusin itelleni jotain, meklari sanoi Mikolle, et poika haluu tän. Mikko nousi ylös ja sanoi, et turpa kii, poika huutaa ja sain aina haluamani lähtöhintaan.
Työ loppui sitten vuoden ja kolmen kuukauden kuluttua, mutta mulle sanottiin, et seuraavana kesänä haluamme sut tänne kesäduuniin. Olin yhden kesän Helenankadun konsikassa seuraavana kesänä ja kun valmistuin kauppaopistosta, mulle soitettiin kanista, et tääll olis duunia, mut sit mä kieltädyin, koska liksa ei ollut hääppöinen. Menin intin jälkeen Askon Stadin päämyymälään sisustusmyyjäksi nykyisen Foorumin kohdalle ja kyllä sitä taloa Foorumiksi jo silloinkin kutsuttiin.
Kirjoittanut Jouni-Mikael Cedervall