Faijanfaijan olkibresa
Mä tässä kerran vinttiin ihan yksin kletrasin,
ja sattumoisin gamlan skoben siellä hogasin.
Mä sitä pengoin mitä oikein sieltä tsögasin,
kun löysin gamlan olkibresan, siitä bamlaisin.
Sen pölystä kun putsasin ja sitä koklasin
ja vintin ikivanhan arkun päälle tsittasin.
En minnaa enää kuinka kauan sitä tsiigasin,
kun faijafaijan stooria mä siinä kelasin.
Oli kerrran snadi bresabudju Liisankadulla,
niin snadii budjuu nykyään ett hittaa todella.
kun siihen budjuun faijanfaija kerran piipahti,
se pitkään funtsas, olkibresan viimein valkkasi.
Vaan funtsaus ei siellä sitä aikaa vieny ois,
syy on toinen raaskinu ei millään mennä pois.
Kun kerran tsiigas gimulia öögiin sinisiin,
niin kaikki bresat tsöbannu se kohta olisi.
Näin flygas aika siniöögain vuoksi tosiaan
ja romanttinen lovestoori lähti rullaamaan.
Nyt joka päivä kveltsulla ku kloku tuli kuus,
nähtiin staili karbaasi ja olkibresa uus,
venttailevan sukemista snadin myymälän
ja parin nuoren daallaavan luo puiston hämärän.
Ei snygimmin tää lovestoori päättyä nyt voi,
kun megges syksynlehtien hääkellot heille soi.
Näin minnailin mä mielessäni, hämys ullakon
ja funtsasin kuink snygii sentään ihmislaiffi on,
vain snadisti jää muistoks meistä muille tulevain,
kuin faijanfaijan stoorista yks olkibresa vain.
Kenties ajan roinan alta joku toinenkin,
jonkun kliffan kaman hittaa niinku minäkin.
Näin faijanfaijan olkibresa sai mutt sjungaamaan,
ja saman skoben jemmoihin sen stikkaan uudestaan.
Rantsu
