Kahdeksankytluvulle tultaessa bisnes oli kasvanut kymmeness vuodess sellaisiin mittoihin alko hirvittää. Mun broidi oli tullu messiin ja me tehtiin volyymihandelii marketteihin ja tortseille. Hagiksen tortsa ja Kauppatoritsa oli siihen aikaan voimissaan, ennenku keskusliikkeet pääs bygga omat markettinsa.
Keväisin kun vihannekset – tomaatit, kurkut, salaatit – ehti markkinoille niist oli hurja kysyntä. Tuonti slyytas siihen aikaan – toisin kuin nyt – aina ku kotimainen tuotanto alkoi.
Pohjanmaa oli jo silloin panostanut kasvihuonevihanneksiin Närpiössä. Sieltä roudattii 90 % kaikist tomaateist ja kurkuist. Logistiikka oli niin vimpan päälle funtsittu, ett koko tuotanto roudattii ekaks Stadiin keskusliikkeiden varastoihin, joista ne dilkattii ympäri Suomea. Närpiön naapurikunnan handlarit sai tomskuns Stadista ja rekat skujas.
Torihandeli oli kesällä tiukkaa duunii, kauppiaat oli hintatietoisii ja laatu oli ykköskriteeri kaupantekohetkellä. Tinkiminen kuulu asiaan ja bulitki handelit sovittii kättä-päälle -periaatteella.
Myöhään illalla klaarattii Pohjanmaan tuottajien kanssa aamun hinta ja kun torilaiset ilmesty meidän varastolle suuliksen lyftiksessä klo 4, oli rekat jo purkaneet lavatolkulla tomaattii. Tavara bytskas omistajaa lennossa ku gamaa piti saada pöytiin heti aamulla. Se oli aitoo pörssihandelii jossa viiden pennin hinnoittelumoka jätti koko erän meidän pihalle, skaba oli kovaa ja raadollista. Mun broidi Jori oli mestariluokan handlari ja hallitsi niin osto- kuin myyntipuolen. Kaikki halus tehdä handelii Jorin kanssa.
Liemolan broidit duunissa
Torikauppiaiden kesäduuni oli ympärivuorokautista roudaamista, toripöytien päivittäistä rakentamista ja purkamista ja blisattavan gaman putsaamist ja varastointii. Niinpä, kun syksyllä torikauppa slyytas, Hagiksen kauppiaat läks joukolla Kanarian saarille ja viipy siellä kevääseen saakka.
Yrittäminen, epäsäännöllinen elämä, stressi ja kova duuni vaativat myös veronsa: meidän molempien giftikset kariutu, broidi meni giftikseen sjungaaja Carolan kanssa, mä törmäsin Tallinnassa Sirjeen, jonka kanssa menin giftikseen joulukuussa 1981. Tänä vuonna tulee 33 vuotta täyteen siit ”handelist”. Se on ollu yks mun parhaita…
Mä minnaan vieläki ku nuori vaiffi flyttas Tallinnasta Stadiin keväällä 1982. Hän oli firmassa duuniss suolakurkkuja pakkaamassa bulit kumistiflat klabbeiss, rukkaset handuiss ja muoviessu edessä. Firmaan tupsahti käymään tuttu kauppias joka tsiigas monttu auki nuorta friiduu. Sirje stikkas handuu ja ilmoitti: ”halpaa työvoimaa Neuvostoliitosta”.
Meidän broidisten tiet eros, broidi jatkoi volyymikauppaa vihannesten kanssa, mä keskityin leipomotoimintaan, suolakurkkuihin ja pakattuihin vihanneksiin. Maailma muuttu, Slobo hajos, Viro vapautu, Suomi liittyi EU:hun ja yrittäminen oli – ainakin meille – päivittäist puurtamista uusien haasteiden edessä.
Stoori jatkuu…
