Tsittasin kerran flygarissa tän Elis Askin vieressä, joskus 80-luvulla. Meitsi tuli himaan duunimatkalta Saksasta. Elis oli Jenkeissä tsiigannu jonkun hevikundien MM-matsin knekkauksessa. Silloin jo kyl pysty hiffan, et toi sen menttaalipuoli oli jo startannu snadisti feidaan. Kaveeras ainaski kymmenen kertaa, miten se oli vetäny dajuun, sen snadeimman friidudun väkivaltasta siippaa.
Elis ”Negru” Ask, sai sit siedettävän dumiksen siitä, mut vakuutti mulle, ettei katunu sekunttiikaan. Tää sen kuopus oli ollu sen silmäterä.
Mun yks serkku budjas Käpskissä, lähellä tän puutalolähiön oparii, Onnentiellä. Liemolan Lasse kitu kans aikanaan, tätä samaa skolee. Sit tää mun serkku, herkkä arkkitehtikundi, vanhemmiten starttas unohteleen tavallisiiki juitsuja. Tää fitti, A:lla alkava tauti, alko skruudaa tän kundin ymmärrystä.
Sit aikanaan, Elis ja tää mun serkku treffas toisensa, ku kumpiki flyttas Kustiksen vanhustenhimaan, Ågeliin. Niistä tuli spiidillä bestikset. Ne ei paljo kyl pamlannu keskenään, mut aina ku toinen nousi, niin toinen kans, intona meggeen. Sit, niinku varmalla moni muuki minnaa, et miten nastaa oli staijaa, jonkun kafrun himassa yötä. Niin nääki, kaks nyyaa frendiä, tykkäs sinksaa välillä niitten luukkuja, siellä Kustan Kartanossa.
Joskus, ku kävin moikkaamassa, tätä mun serkkuu, niin hiffasin, et tää Elis budjaski serkun kämppää. Tän Eliksen boksissa, oli kans nasta vierailla. Utelin joskus serkulta, et mistä sä oot oppinu tsennaan, tän knekkaajan. Serkku vaan tsiigas meitsii, hymyili ja selitti pokkana, sehän on mun lapsuudenkafruja Käpskistä. Ja ei kyl varmalla ollu. Sen Eliksen luukun seinii, täytti kliffat fotot Jack Demseystä ja muistaki knekkausmaailman buleista kundeista. Sit hitsin buli määrä pystejä ja mitskuja.
Sit yks herkkä moumentti, jota en konsa hukkaa. Olin dallaamassa kohti tän osaston ulkodörtsii. Sit hiffasin tutun, snadisti pää kallellaan, niinku tällä Eliksellä aina oli, kundin räpläävän tätä dörren lukkoo. Samassa, fotoon lehahti yks hoitotäti meggeen, toru hellästi hoidokkii. ”Mitäs Elis on sovittu, tästäki lukon remplaamisesta. Annas nyt käsi, niin mennään väijyyn, et oisko jotain namii ruokalassa”.
Sit pala kurkussa tsiigasin, ku tää kova prookundi kovien knekkausmatsien karaisema tsamppiooni, handu handussa, dallas tän hoitohiman käytävää, tän ystävällisen tädin kera, tsögaan jotain namipalaa, tän niitten diilin kunniaks.
tän Elis Askin vieressä, joskus 80-luvulla. Meitsi tuli himaan duunimatkalta Saksasta. Elis oli Jenkeissä tsiigannu jonkun hevikundien MM-matsin knekkauksessa. Silloin jo kyl pysty hiffan, et toi sen menttaalipuoli oli jo startannu snadisti feidaan. Kaveeras ainaski kymmenen kertaa, miten se oli vetäny dajuun, sen snadeimman friidudun väkivaltasta siippaa.
Elis ”Negru” Ask, sai sit siedettävän dumiksen siitä, mut vakuutti mulle, ettei katunu sekunttiikaan. Tää sen kuopus oli ollu sen silmäterä.
Mun yks serkku budjas Käpskissä, lähellä tän puutalolähiön oparii, Onnentiellä. Liemolan Lasse kitu kans aikanaan, tätä samaa skolee. Sit tää mun serkku, herkkä arkkitehtikundi, vanhemmiten starttas unohteleen tavallisiiki juitsuja. Tää fitti, A:lla alkava tauti, alko skruudaa tän kundin ymmärrystä.
Sit aikanaan, Elis ja tää mun serkku treffas toisensa, ku kumpiki flyttas Kustiksen vanhustenhimaan, Ågeliin. Niistä tuli spiidillä bestikset. Ne ei paljo kyl pamlannu keskenään, mut aina ku toinen nousi, niin toinen kans, intona meggeen. Sit, niinku varmalla moni muuki minnaa, et miten nastaa oli staijaa, jonkun kafrun himassa yötä. Niin nääki, kaks nyyaa frendiä, tykkäs sinksaa välillä niitten luukkuja, siellä Kustan Kartanossa.
Joskus, ku kävin moikkaamassa, tätä mun serkkuu, niin hiffasin, et tää Elis budjaski serkun kämppää. Tän Eliksen boksissa, oli kans nasta vierailla. Utelin joskus serkulta, et mistä sä oot oppinu tsennaan, tän knekkaajan. Serkku vaan tsiigas meitsii, hymyili ja selitti pokkana, sehän on mun lapsuudenkafruja Käpskistä. Ja ei kyl varmalla ollu. Sen Eliksen luukun seinii, täytti kliffat fotot Jack Demseystä ja muistaki knekkausmaailman buleista kundeista. Sit hitsin buli määrä pystejä ja mitskuja.
Sit yks herkkä moumentti, jota en konsa hukkaa. Olin dallaamassa kohti tän osaston ulkodörtsii. Sit hiffasin tutun, snadisti pää kallellaan, niinku tällä Eliksellä aina oli, kundin räpläävän tätä dörren lukkoo. Samassa, fotoon lehahti yks hoitotäti meggeen, toru hellästi hoidokkii. ”Mitäs Elis on sovittu, tästäki lukon remplaamisesta. Annas nyt käsi, niin mennään väijyyn, et oisko jotain namii ruokalassa”.
Sit pala kurkussa tsiigasin, ku tää kova prookundi kovien knekkausmatsien karaisema tsamppiooni, handu handussa, dallas tän hoitohiman käytävää, tän ystävällisen tädin kera, tsögaan jotain namipalaa, tän niitten diilin kunniaks.
Teksti: Jaakko Koroma
