Skolen jatkoluokat tuli selvitettyy ja alko ”oikeet” duunit. Olin nyt 15 v. Eka duunimesta oli mainostoimisto SEK. Pääsin sinne sisätsuppariks elokuussa 1952. Seuraavana kesänä elokuussa mulla oli 2 viikon kesis. Funtsasin et meen tsiigaa mun Sveduperhettä Haverdahliin. Siel oli kliffaa, joten jäin vielä yhdeksi viikoksi. Kun tulin takas duuniin, mulle sanottiin, ett mä oon saanu fudut. Miks ihmeessä? Duunit loppu syyskuussa 1953. Kliffoin muisto Sekistä on, kun pääsin viemään tsufet Armi Kuuselalle, dirikan huoneeseen. En mä kauaa fuduja surru, duunii sai helposti. Kaikki kelpas.
Pääsin myyjä harjottelijaks Elannon tavarataloon, Siltikselle, liksa oli ihan surkee. Pian hiffasin Kappa-Aitan ilmoituksen ja pääsin sinne myyjäksi ja liksa nousi. Siellä olin runsaan vuoden ja sinä aikana opin tsennaamaan turkikset. Sattuhan sielläkin yks moka, nolo juttu (heheh). Siell blisattiin naisten takkeja ja turkkeja. Turkikset oli silloin pääasiassa kultalammasta, sähkökania, murmelia, biisamia ja krimiä, sekä krimijäljennöstä Kriminettiä. Kerran tuli yks asiakas, joka halus sovittaa sellasta krimijäljennöstä. Mä aloin kehuu sille kuinka hyvältä se muijan päällä näytti ja selitin että nää kriminaaliturkit on niin aidon näkösii, ettei asiaa tuntematon edes hiffaa niiss mitään eroo aitoon. Mä en enää minnaa ostiks se nainen sen turkin vai ei, mutta myöhemmin Rva Ruuskanen otti mut takahuoneeseen ja selosti (ihan ystävällisesti hymyilen) mulle, mitä eroo on Kriminetillä ja kriminaalilla. Olin korviani myöten punainen, mutta rouva sanoi vaan että, – sattuuhan sitä!
Se turkisten tuntemus taas vaikutti siihen, että pääsin seuraavaan duunimestaani Turkiskeskus Rannelille konttoristiksi. Rannel oli juutalaisen, Leon Rauchvergerin omistama turkistukkuliike. Siellä opin tunnistamaan ”jaloturkikset”:minkin, chinchillan,soopelin,nutrian ja hylkeen (Seelin). Olisin päässyt siellä jopa turkurin oppiin, ala vaan ei kiinnostanut. Sen verran treenasin turkiskoneen käyttöä, että aloin tehdä kultalammas jämäpaloista nalleja, yhden turkkurin kanssa. Mä tein kaavat ja Liisa ompeli saumat. Blisattiin niitä tutuille, yhtään ei jäänyt talteen. Turkiskeskus Rannel sijaitsi Bulevardilla, samassa rabassa kuin MV:n mainostoimisto. Treffasin hississä usein mv-läisiä ja tutustuin Matti ja Kaija Viherjuuren Kaijan kanssa tuli juteltua niitä ja näitä, kun hidas hissi kulki kerrosten väliä. Kerroin Kaijalle, että olin ollu Sekissä duunissa, en kertonu että olin saanu fudut. Kaija kysy kerran tulisiks mä sinne MV:lle duuniin. Niiden kuvalaatta- ja filmiarkiston hoitaja oli lähdössä veks. No tottakai mä tartuin mahikseen ja siitä alko mun pitkä ja mielenkiintoinen urani mainosalalla. Se on ollut parasta aikaa mun elämässäni.
Mainostoimisto Viherjuuri (MV) rapujuhlat
Olen nähnyt pitkän ja jatkuvan muutosprosessin mainostoimistojen kehityksessä. Siinä sivussa snadista Sörkän friidustakin kehittyi kelpo Stadilainen. Oon ollu duunissa vähän joka osastolla ja nähny miten vähän piirustustaito nykyään merkitsee. Vielä 50-luvulla mainospiirtäjän (nyk.AD) tuli osata piirtää. Mainoskuvat oli siihen aikaan lähes aina piirroksia, jopa hienoja raapepiirroksia. Sen ajan julisteet oli snadii taideteoksii, valokuvii käytettiin harvakseltaan. Oltuani jonkun aikaa arkistossa, pääsin Kati Sysimetsän (Reetun mutsi) oppiin trafiikkiin. Kati oli tiukka turkulaismuija, mutta kliffa opettaja. Siinä hommassa vierähti joku vuosi, kunnes mut nimitetiin uudelle, perustetulle mediaosastolle, mediasihteeriks. Niissäkin hommissa vierähti vuosia, kunnes sinne tuli ekat vaatekaapin kokoiset tietsikat. Tiedot ajettiin reikäkorteille, joita vatkattiin pitkän neulan kanss ja taas käsiteltiin koneessa. Se oli ihan dorkaa hommaa. Vanhalla systeemillä kaikki skulas nopeemmin. Se oli sitä alkuvaihetta, tekniikka meni eteenpäin ja tietsikat kehitty huimaa vauhtii. Mulle kaikenlainen tekniikka on ollu, ja on, syvältä. Mun piirustustaito on aina ollu hyvä. Koko kouluajan piirustus oli 10. Nyt funtsasin ett olis viime hetki tehdä jotain.
Öljymaalaus Atskin opiskeluajalta, Anta Rantamäki
Päätin pyrkiä Taideakatemian skoleen. Matti Viherjuuri oli tunnettu monen taiteilijan mesenaatti ja itsekin kliffa ”sunnuntaimaalari”. Hän suhtautui asiaan myönteisesti. Pyrin Atskiin v1964, ja olin niiden 10% joukossa jotka hyväksyttiin sinne. Hogasin yllättäin ett kaikki oli mua 10 v nuorempia! Eka vuosi oli kipsin ja elävän mallin piirustusta, taidehistoriaa, värioppii, anatomiaa ja Ranskan kieltä. Toiselle vuodelle hyväksyttiin 10 oppilasta, minä mukaan luettuna. Toka vuos oli elävän mallin piirustusta, krokiita ja päästiin jo maalaamaan. Lisäksi ne lukuaineet.Opettajana toimi Eva Cederström, joka tsennattiin hienojen harmaasävyisten maisemien maalarina. Opin kyllä sekoittamaan kaikki lämpimät ja harmaat sävyt, mutta alko tuntuu, ett tää ei kuitenkaan oo mun juttuni. Olin käyny Kulttiksen kuvataidepiirissä maalaamassa ja piirtämässä Mauri Heinosen johdolla. Muitakin nimekkäitä taiteilijoita on mua opettanu: Tapio Tapiovaara, Heta Norros(grafiikkaa), Markku Hakuri, Pertti Summa ym. Mutta Eeva Cederström oli ainoo, joka sai mut epäilemään lahjojani, niinpä siitä ja erinäisistä muistakn syistä päätin keskeyttä taideopinnot ja palasin vielä joksikin aikaa MV:lle duuniin.
Tästä tulikin nyt pitkä stoori, mutta se jatkuu vielä III osassa. Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun.
Rantsu