Perjantaiaamuna hyppäsin Meikusta skuruun steissille ja sieltä tuubilla hagiksen torille Kahvi
systereiden terdelle. Lasse Liemola sanois et borgalle, mut koska mä oon faijan puolelta stadilainen
svenskatalande, niin mulla on tällanen oman sukupolveni sekaslangin puhetyyli.
Tsittasin alas kahvilan tuolille ja nautin suunnattomasti kauniin keväisestä säästä. Kuuntelin torilla
musaa jota harmonikka- ja bassoduo soittivat. Lasse ilmestyi tunnin päästä aurinkolasit silmillään ja
hyväntuulisesti tervehti myös katusoittajia. Istuttiin hetki ja kuunneltiin musaa. Mulla oli mun
kamera mukana koska oltiin sovittu, että kuvaisin Lassesta Stadin eri huudeil muutaman foton jotka
laitetaan Lasse Liemola – Jäbä kelaa 12.6.2017 Helsinkipäivänä Espan lavalla klo 9.30 julkaistavan
singlelevyn kansilehtiin.
Käytiin aiemmin toukuussa Vaasassa asti Sugar House Publishing studioilla Janne Hyötyn luona
tekemässä biisin levytys.
Kameran asetukset tuli siinä musaa kuunnellessa valmiiksi ja otettiin fotoja hagiksessa niin, et
saatiin skurut näkyviin, koska ne ovat osa Stadia. Kävimme myös Liemolan toimistolla kelaa
vanhoi 50 luvun kuvii joist valittiin sopiva kuva ilmestyvän sinkun sisäkanteen.
Toimistolta matkamme jatkui Sörkan läpi Vanhankaupungin Annalaan, joka on Lasse syntymäkoti.
Aluks kun ajettiin Annalan kartanon puistoalueen sisääntuloon, siin on heti iso kyltti täynnä
historiaa ja kuvassa Lassen äiti. Lasse on siis syntyny Annalan kartanossa. Ajettiin piha-alueelle ja
käppäiltiin katsomassa rakennuksia. Mielettömän kaunista aluetta, kuin lande keskellä Stadia.
Alueella oli vanha punainen saunarakennus joka oli kunnostettu ja edelleen asukkaiden käytössä.
Vanhasta navettarakennuksesta oli tehty hieno kahvila joka oli maalattu kauniin keltaiseksi. Lasse
kertoi stoorii Annalan historiasta, siitä kuinka oli viettäny siel elämänsä ekat 20 vuotta, esitteli
kotitaonsa oman huoneensa ikkunan josta aikoinaan kurkisteli ulos puistoon. Funtsin siinä Lassen
tarinoidessa samalla, oliko hän skrivannu siellä 1957 levyttämänsä, kantaaottavan Diivaillen
biisinsä. Mietin kuin jännää et nyt 60 vuotta jälkeenpäin Lasse Liemola levytti sanoittamani
kantaaottavan biisin Jäbä kelaa johon säveltäjä Janne Hyöty loihti mielttömän melodian. Levy
julkaistaan Helsinkipäivänä, joka sopii hyvin, koska biisin tulkitsee aito Stadin kundi. Jäbä kelaa
biisi on skrivattu yhdistäen sanoituksessa Stadin vanhaa slangia ja nykyistä katukieltä, joka on
tämänpäivän slangia. Slangi elää totesi Lasse mulle, ja stadilaisuus on mielentila !
Teksti:- Nina J Hedkrok

