Kierrettävään kukkateosnäyttelyyn kuuluu tänä vuonna jopa 16 teosta ulottuen Torikortteleista Musiikkitalon kautta Dianapuistoon.
Ihana Helsinki -kaupunkifestivaali kukittaa Helsingin ydinkeskustan jo kuudetta kertaa 18.–21. toukokuuta 2017. Teosmääränsä tuplannut kierrettävä kukkateosnäyttely, terassikauden avaava Tour de Terrace, kauppojen ilta, lasten ja perheiden lauantai sekä Design District Market ilahduttavat kaupunkilaisia ja turisteja. Ilmainen pysäköinti EuroParkin valikoiduissa parkkihalleissa helpottaa keskustaan saapumista kauempaakin. Edun voi hyödyntää vain QR-koodilla. Kaikki Ihana Helsingin ohjelma on maksutonta – museoiden ohjelma sisältyy pääsymaksuun.
Ihana Helsinki on Helsingin ydinkeskustaa ja sen toimijoita esittelevä, elävän ja monipuolisen keskustan tärkeyttä ajava tapahtuma. Vuosittain järjestettävään Ihana Helsinkiin osallistuvat kaikki keskustan kauppakeskukset, lähes 80 kahvilaa, ravintolaa ja liikettä sekä viisi museota Ateneumista Kiasmaan.
”Helsingin keskustasta löytyy jo hieno kattaus kaikkea kiinnostavaa. Ihana Helsinki tuo kaikkea tätä esille, lisäämme keväiseen kaupunkikuvaan vain kukat”, kertoo tapahtuman tuottaja Hanna Arkio-dos Santos.
Kolmatta kertaa järjestettävä kierrettävä kukkateosnäyttely on tänä vuonna entistäkin laajempi. Torikorttelista käynnistyvä kierros jatkuu Espan puistosta kauppakeskusten kautta Kaivopihalle, Kolmen Sepän patsaalle, Annantalon sisäpihalle, Musiikkitalon edustalle ja koukkaa lopuksi Kaisaniemen puiston kautta Dianapuistoon. Keskustan toimijat, taiteilijat ja floristit toteuttavat ulko- ja sisätiloihin kukkateoksia, jotka ovat yleisön nähtävillä koko Ihana Helsingin ajan torstaista sunnuntaihin.
”On mahtavaa, että kukkateosnäyttely on kuudellatoista upealla teoksellaan aidosti kierrettävissä kaupunkitilassa”, Hanna Arkio-dos Santos iloitsee.
Lisää aiheesta:
Tapahtuman verkkosivut ja ohjelma
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

