Hesari otsikoi, onko sopivaa, jos YLE:lle draamaa tekevä yhtiö ei maksa veroja? Kyseessä on maksuviive, ei laisto. Suomi on kuolemansairas, jos se ei osaa siirtää rahaa taskusta toiseen, vaan hukkaa osaamis- ja kulttuuripääomansa tuottavuuden ja verotulojen lähteet tällaisiin oikeudettomiin lynkkauksiin. Mainepääoma on yrityksen arvokkain varallisuus. Sitä ei saa riistää esittämällä perusteettomia väitteitä. Työstä ja liikevaihdosta koituneet verot ovat ainoat puskurit, jos markkinahäiriötä ei saa puskuroitua rahoituksella.
Suomi on itse tehnyt luovasta teollisuudestaan lainsuojattoman. Viihdeammattilaisilla on perustuslaillinen oikeus työhön ja yrityksille kuuluu yhdenvertaisuus sitä teettäessään! Tekijänoikeusteollisuuden ansainnan pitkä häntä on 70 vuotta, mutta siihen liittyvän työn teettämisen rahoitus on mielivallan takana. Jos talonrakentamiseen ei saisi lainaa, asuisimme hökkelikylissä.
Jos valtio haluaa työtä, sen on osallistuttava työn rahoitukseen. Jos työn menoihin ei riitä kassavirtaa, sen pitää olla järjestelykysymys VM:n ja TEM:n välillä, ei henkilökunnan heitteillejättö. Luovalla alalla on työhalua, työkykyä ja näyttöjä tuhansien prosenttien työn tuottavuudesta. Oliko Edvin Laine luuseri, kun hän ohjaajana kamppaili Tuntemattoman sotilaan rahoituksesta. Entä Spede? Love Records pantiin konkurssiin, vaikka sen tekijänoikeudet ovat tuottaneet satakertaisesti konkurssipesän velkoihin nähden. Nyt ne tuottavat sen ulkomaiselle yhtiölle. Ehkä ministeriössä vaikuttavat lobbarit ovat niin halunneet.
Pääministeri Sipilä, tuleeko tekijänoikeusteollisuuden tarpeiden huomioiminen boksin ulko- vai sisäpuolelta? Kulttuuri- ja luovat alat kattavat kolme prosenttia maailman BKT:stä 2 250 miljardin dollarin liikevaihdollaan! Suomen kaltaisessa maassa prosentti voi helposti kivuta viiteen, sillä viihteen kysyntä ja sille tarvittava vapaa ostovoima voidaan laskea kymmeninä miljardeina. AV puoli sai vuoden alussa TEM:n rahoitustuen, mutta halutaanko musiikin miljardiklusteri näivettää saattohoitoon ulkomaisten toimijoiden käsiin?
Poptori Oy
Erkki Puumalainen
toimitusjohtaja
Erkki Puumalainen
CEO
Poptori Oy
Malmin Raitti 17
00700 HELSINKI
