Porthaninkatu. Oikealla ylhäällä oli silloin puutalo, jossa sauna sijaitsi.
Footo: Mikko Reijola
Mulla oli snadina, jonku aikaa, tädiltä saatu dogi. Se oli Pyry niminen kettuterrieri. Ärhäkkä, kiukkunen
snadi pirulainen, joka oli saatu vihaseks, kun sedät ja faija, flänäpäissään oli vääntäny sitä viiksistä. Ne
sgriinas sikana, kun Pyry sai raivarin ja irvisti niin, ett ikenet näky, kuola valu ja kieli lipo mielipuolisesti.
Lopulta riitti, kun peukaloo ja etusormee hiero vastakkain. Se siis ymmärsi viittomakieltäkin, fiksu dogi.
Mä olin sen paras kamu, ei se koskaan murissu mulle. En kyllä vääntänytkää sen viiksiä.
Stadissa ei silloin tarvinnu pitää dogei remmiss. Niinpä Pyrykin luudas räksyttäen, villinä ja vapaana
raitsikoiden (nyk, skurun ja sporan) perässä.
Yleensä se luudas vaan Hämeentie 5:n pysäkiltä, Haapiksen pysäkille. Ei siis ihan, päätepysäkille asti.
Arabian tehtaan nurkalle. Sitt se hölkytteli hissukseen takas mun luo. Svanssi vispas ja se sano: ”Ai että,
snadi spurtti, tekee välillä gutaa!”
Joskus se kävi Sörkän rantsussa, hiilikasojen ja sbulien stebujen välistä, fongaamass rottii. Se tuli sieltä
usein sbuli rotta kitusissa. ”Tsiigatkaa mikä saalis!” – Kerto sen skeidanen koiran feissi! Sillä oli vankka
mielipide siitä, ettei rottaa sais stikkata roskikseen, vaan se pitää viedä himaan. Rottatrofee olis varmaan
ollu sille mieleen.
Porthaninkatu 11:ssä oli yleinen sauna, vanhass
puutalossa. Pyryn mielestä oli kliffaa luudaa sen
saunan pitskulle, ku siellä oli kaks kissaa. En kyllä
snaijaa mikä ihmeen tarve sill oli saada turpiinsa
aina niiltä kateilta. Joskus ku me mentiin
Porthaninkatuu ylös, se spurttas sille pitskulle ja
haukku ku riivattu.
Ne katit tsittas ihan lunkina ja tsiigas ku dogi
ryysaa pitskulle. Ensteks sen mustan kollin
kimppuun! Katti teki ilmahypyn kerien,
vaikeusaste ties mitä. Veti salamana sitä kirsuun molemilla tassuilla. Se harmaa tsittas vähän kauempana
ja venttas vuoroaan. Pyry ei viitsiny sillä kertaa menää näyttää sille, mistä se kana pissaa.
Himamatkalla se nuoli bludee ja oli ihan innoissaan! Svanssi vatkas ja aina välill se tsiigas mua, ihanku olis
halunnu sanoo: ” Eiks meill ollukki kliffaa? Se harmaa kolli jäi tsiigaa meidän perään säälivästi, sen ilme oli
paljon puhuva: ”Eks sä koskaan opi?”
Yks päivä sitten ei Pyryy näkyny. Kun mä sitä kyselin ja taisin spiidatakin, niin faija kerto, ett se oli jääny
bilikan alle Hämeentiellä. Siihen oli sitt tyydyttävä. Minkäs sille mahtoi. Pitkään oli ikävä pikkulikalla.
Monien vuosien jälkeen sain kuulla, ett Pyry oli viety lopetettavaks.
Rantsu