
Maunula- talo Månsas Deli kahvila pyörittävät työkokeilussa olevat nuoret
Kuva: Mari Larkovirta
Maunulassa vietettiin ennen joulua ilon päivää, kun uusi Maunula-talo avasi ovensa. Tuhannet vieraat tutustuivat alueella kauan kaivattuun taloon, jossa toimivat työväenopisto, kirjasto sekä nuorisotalo.
Työväenopisto tarjoaa keväällä lähes 1800 opetustuntia Maunula-talon tiloissa. Lisäksi opistolla on mahdollisuus tarjota nopealla aikataululla suunniteltuja uusia kursseja kysynnän mukaan. Tarjonta tulee muovautumaan kysynnän mukaan, ja niinpä kurssiehdotuksia kannattaa jättää henkilökunnalle.
Vuoden alusta alkaen kirjastossa tullaan järjestämään satutunteja lapsille ja aikuisille, lukupiirejä, Kino Maunulaa, nuorille elokuvakerhoa sekä peli- ja musiikki-iltoja yhdessä nuorisotilan kanssa. Koululaisille järjestetään esimerkiksi tiedonhakukoulutusta.
Nuorisotalo taipuu moneksi, sillä kävijöiden ikää ei ole rajattu. Tiloja voivat käyttää nuorten ja lasten lisäksi myös aikuiset. Yhteistyötä tullaan tekemään muun muassa Maunulan yhteiskoulun kanssa, jolloin koululaiset pääsevät miettimään nuorille suunnattua toimintaa.
Taloon elokuussa valitun neuvottelukunnan asukasjäsenet olivat mukana avajaispäivän tohinoissa tarjoamalla vieraille glögiä ja pipareita. Tällä hetkellä neuvottelukunnan työn alla on tammi-helmikuun vaihteessa järjestettävä avajaisviikko sekä varauskäytäntöjen suunnittelu eri tiloille.
Lue koko juttu Maunula-talon sivuilta.
Lisätiedot
Anne Dikert, Maunulan kirjaston johtaja
puh. 050 402 5818, anne.dikert (at) hel.fi
Antti Sarpo, toiminnanjohtaja, Maunulan nuorisotyöyksikkö
puh. 041 512 1734, antti.sarpo (at) hel.fi
Mari Larkovirta, tiedottaja, Helsingin työväenopisto
puh. 09 310 88599, mari.larkovirta (at) hel.fi
Lisää Maunula-talosta
maunulatalo.fi ja facebook.com/maunula-talo
Teksti; Helsingin kaupunki / uutiset
