Staijaan köökissä ja tsiigaan fönarista gartsalle. Ei ristin sieluu. Yöllä stikannu räntää. Ku toi mittariki näyttää parii miikkaa celssiusta, ei oo ihme, et tota vienoo utuu lykkää, tähän mörkkiin, galsaan aamuun.
Tällai tää snadi alakulo, sit ryömii sieluun ja hevi hertta huokaa. Tää fiilis duunaa muistoo, yhestä Tölikän kundista vuosii sitte, kerran Elitessä.
Ku dallasin ineen, tähän artistiraflaan, yks syksyilta, hiffasin puoltutun kafrun. Ei suulis pahemmin skriinannu, tän jannun öögissä. Anelin, ethän tykkää dooliig, mut saaks tsittaa sun pöytään. Kundi nyökkäs. Ekaks oli snadist vaikee kekkaa, mitään fiksuu teemaa, tän smooltookin starttaamiseks.
No vähitellen, yhen tälle hemmolle piffatun, ginitonikin jälkeen, starttas kuulumiset, sit vienosti sinkoileen. Minnaan vieläki fittii apatiaa ja elon tuskaa tän kundin feississä, ku se starttas iisinä öpnaan sen nykyeloo. Nyt sit jengi varmalla vähitellen alkaaki jo snaijaa, miks noi tän stoorin ekat rivit tuli skrivattuu.
Tää kundi vaikeroi, et toi brenkku oli viime aikoina, startannu skulaa liianki bulii roolii, sen elossa. Ekaks, toi galsa pohjoisviima, födas blosaan vaiffin kera. Sit, ku tää jannu, skraappas muutaman kertsin duunista, grappiksen takii, tuli fudut. Lisää brenkkukausii. Fyrkat finiitto ja vaiffi stikkas kundin himasta. Sit kundi treenas klaaraa sen eloo ja saiki breniputken muutaman kerran handlattuu. Mut sit vaan soronoo, antaa mennä.
Kundi puolspiidaten vaikeroi, et Jaska hei, funtsi nyt snadisti, on vaik tiistai aamuyö, kloku jotain puol kolme, ei stikkaa jukka unihiekkaa öögiin. Tsiigaat tyhjää jääskopee. Väänät hanasta haaleeta vodaa. Heität sen huiviin. Tsiigaat hyyrykämpän fönarista Tölikän torille. Yksinäinen, Kovasen synkeenmusta taksifiude, skujaa alas Runskii. Muuten ihan autioo, ihan ku neutronpommin jäljiltä. Vieno utu kietoo enkelikehää katulyysien ympäri. Voi vittu.
Valista ny Jaska, ees yks hyvä idis, et miks täällä enää kantsuis kituu.
Sitä meitsi vaan, et silti, hyvää Isänpäivänfestii meille kundeille.
Teksti: Jaakko Koroma