Tulee taas suhattuu vaiffin kera, ekaks Honkikselle ja sit Malmille, ton Faijanpäivän festin takii. Näähän on niitä tapajuitsuja, ku tarttee aina vaan, joka vuos, duunaa. Molemmat faijat, saa sit taas havuja perkele ja kynttilätki tulee stendattuu, ku tällai sit ainaski meitsi, kusettaa itteensä, et ois niinku bungaamassa, jotain hiton kiitollisuuden velkaa jostain, faijalle.
Viimekski treenasin, ihan poskoij, duunaa öögat poseen ja ihan hinkuna, tsögaa jotain kliffaa minnausta faijasta. Ei kyl tullu, snadin kundin, bulimmin tsitattuu fatsin sylkyssä. Ei blosannu jelppipuhallus faijalta, ku handuun tuli pipi. Hämy minnaus, et faija lyftas meitsii joskus kainaloista ilmaan, niin monta kertaa, ku synttärilukema valisti.
Snadisti vaan studaan, et moni muuki tästä jengistä, jos vertaa omaa faijaansa nykysiin, voi hiffaa, et miten pariki sukupolvee faijoja, on födannu ihka nyyaa stailii, skidien ja fatsien välille.
Oon joskus tsitannu Sellon Puffossa ja sattunu lysnaan, ku pari nuorta nykyfaijaa, on bamlannu keskenään, niin on födannu fiilari kuuppaan, et onks nää faijat, joteski muuttumassa kaksneuvosiks. Kundit vertailee vaippoja ja bonapiltteja. Sit ne lottoo kans, et rintaruokintaa tai feikkimölkkistä flindasta.
Mut nyt sit finaalissa, ei oo ihan salettii, et mitä meitsinki friidu, sit aikoinaan funtsii, ku staijaa meitsin häär viilar stebarin äärellä, faijanpäivänä.
Teksti: Jaakko Koroa
