Pääsin Kelan piikkiin Päiväkumpuun remonttiin.
”Kuntoutumaan,” niin papruissa sanottiin
Tiimiss oli gamloja gubbeja ja naisii,
ja niillä vaivoi, jos jonkinlaisii.
Mull on särkyy ruodossa ja polvissa,
ja rasitusvamma jalkaholvissa.
Ortopedi totes: ”Sullon paskana patella.
Sun vaappumistas on karseeta katella”.
Se tsiigaili tarkkana rtg-filkkaa,
tutki rasitusvammaista, vasenta nilkkaa.
Sano: ”Sulla on murtuma navicularess”.
Se tuli kesällä, vastasin, yhdess saaress.
”Sit sun selässäs hiffaan skolioosia
ja snadisti oiennutta lordoosia”
Funtsasin, täällä ne saa mut kondikseen stydiin.
Sitt voin taas tulla dallaamaan Stadiin.
Yhen Uffen ja Vekan klabbeiss oli outoja kipuja,
mutt kätsysti ne käytti pyörätuolin vipuja.
Mun kämppis, yks Ulla, oli tiimin avulias aatu,
taivaan lahjana messiin saatu.
Olihan silläkin ihan ihme vaivoja,
suuntavaiston puute, muun muassa, rassas sen aivoja.
Ulla oli varma, ett Jesse aina jeesaa,
siksi pitäis kaikkien muidenkin Jesseä peesaa.
Hissukka Vuokko, hiljainen, arka.
Raihnas, mutta vanha, mummuparka.
Aina sitä huimas,
ei se käyny ees, kimpassa uimass,
Eikä se pystyny yhdell klabbill staijaa.
Fitti kondis, kaikkihan sen snaijaa.
Uskovainen Ulla, ja uskomaton minä,
oltiin niiku kerroin, kämppiksinä.
Bamlattiin hengellisii jutskii, aina illoin.
Käännyttää yritti Ulla mua silloin.
Ihmetteli miksen pelastua haluu?
Kuin vesi hanhen selästä, mun usko valuu.
Kiltti ja avulias oli Ulla,
vaikk sen suuntavaisto olikin nolla.
Kyllä se Paratiisiin hittaa, niin sen täytyy olla.
Lähesty loppua tää ”kuntoutusretki”.
Ohjeita saatiin joka hetki:
”Muistakaa käydä läpi nää ohjeet!
Ottakaa onkeenne jumppavihjeet.
Muistakaa skruudata enemmän rehuja,
muuten ei heru, lekureilta kehuja.
Dalssia minnatkaa, tunti tai kaksi!
Tsennaatte kroppanne nuoremmaksi.
Bylsiäkin täytyy, muuten liittonne räytyy.
Viagrat ja liukasteet lekurinne skrivaa.
Kyllä se voi olla vieläkin kivaa.”
jos emme muistais, miten nuorina naimme.
Kun himaansa pääsi, taas ryhmä tuo,
oli kaikilla muistissa ohjeet nuo.
Rantsu
