Töölön kirjasto avataan elokuussa

Töönlän kirjasto Foto: Helsingin kaupunki / uutiset

Töönlän kirjasto
Foto: Helsingin kaupunki / uutiset


Töölön kirjaston remonttityöt valmistuvat toukokuussa ja kirjasto muuttaa kesän aikana takaisin uudistuneeseen kirjastotaloon.

– Kun uudet kirjahyllyt on saatu keväällä paikoilleen, kirjaston henkilökunta palaa takaisin Töölöön muista kirjastoista valmistelemaan avaamista, sanoo Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola.

Suurin osa Töölön kirjaston kokoelmasta on ollut varastoituna remontin ajan.

– Elokuussa kirjat ja muu aineisto saadaan taas yhteiseksi iloksi lainattavaksi. Myös it-väki pääsee asentamaan tietokoneet ja yhteydet kuntoon, johtaja kertoo.

Remontissa kirjastorakennus on uudistettu vastaamaan nykypäivän tarpeita. Suurimmat muutokset on tehty 1. ja 4. kerrokseen.

Satupiha lapsille, tilaa oleskella, opiskella ja työskennellä

Ensimmäisen kerroksen aulaan, missä aikaisempi lainaustoimisto oli, tulee pieni pikapalvelupistesekä tilaa oleskella. Varsinainen palvelupiste siirtyy taaemmaksi entiseen lehtisaliin.

– Entiseen lastenosaston tilaan avataan Satupiha pienille lapsille. Nuorten aineisto muuttaa ylimpään kerrokseen Terassille – eli entinen musiikkiosasto täydentyy muilla palveluilla ja on saanut myös uuden nimen. Siellä on tilaa myös asiakkaiden paljon toivomalle oleskelulle, Anne Ala-Honkola kertoo.

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen suurimmassa opintosalissa on hiljaista tilaa opiskella ja työskennellä. Lukupöydät on varustettu asiakkaiden paljon toivomin sähköpistokkein.

Ulkoterassi ja parvekkeet jälleen käyttöön

Kirjasto saa jälleen hienosti yhteyden puistoon, kun pitkään huonokuntoiset ja poissa käytöstä olleet parvekkeet on korjattu.

– Kirjaston Topeliuksen puistoon avautuvat terassit ja pitkät parvekkeet otetaan jälleen käyttöön remontin jälkeen, johtaja kertoo iloisena.

Arkkitehtoninen helmi

Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Töölön kirjasto avautui yleisölle 22.12.1970. Tuolloin uutta Töölön kirjastossa oli muun muassa ylimmän kerroksen musiikkiosasto.

Töölön kirjasto oli käytössä yli neljäkymmentä vuotta ilman kokonaisvaltaista perusparannusta.

Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *