Olenko koskaan kertonut siitä, kun voitin Spede Pasasen pingispallon puhalluskisassa? Keskeyttäkää, jos olen. Ehkä näin vapun ratoksi sopii hersyttää muinaisia urotöitä, joista yleensä visusti vaikenen.
Monet meistä muistavat vielä Speden, josta Wikipedia kertoo seuraavaa: ”Pertti Olavi ’Spede’ Pasanen (1930-2001) oli suomalainen koomikko, näyttelijä, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja, tuottaja, lauluntekijä ja keksijä, jota on kutsuttu ’viihteen yleismieheksi’. Hän oli yksi Suomen suosituimpia ja menestyneimpiä viihteentekijöitä 1960-luvulta 1990-luvulle asti.”
Mainitulla 1990-luvulla Pasasella oli televisiossa Speden spelit -niminen ohjelma, johon hän kutsui kaikenkirjavia ihmisiä kilpailemaan kanssaan mitä merkillisimmissä urheilulajeissa, joista nyt sattuneesta syystä muistan erityisesti pingispallon puhaltamisen eräänlaista mutkittelevaa neppisautorataa pitkin pisteestä A pisteeseen B, tai ehkä pikemminkin pisteeseen Ö, kun rata oli aika pitkä ja vaikea. Pallo ei saanut pudota radalta, ja nopeimmin reitistä selvinnyt voitti. Menestyminen tuotti rahapalkintoja, jotka kilpailijat sitten lahjoittivat johonkin nimettyyn hyväntekeväistarkoitukseen. Minä sain Spedeltä kutsun ohjelmaan ehkä vuonna 1993 tai 1994, en ole enää ihan varma.
Asetelma oli yleisesti ottaen se, että Spede oli harjoitellut lajeja vuosia ja kilpaillut kerran viikossa, joten hän tavallisesti voitti jokaisen kisan. Nyt kuitenkin kävi jostain syystä niin, että voitin Speden pingispallon puhaltamiskisassa muutamalla sekunnilla. Tappio oli selvästi hänelle vaikea niellä. Rehdisti hän kuitenkin onnitteli kädestä pitäen ja murjaisi jotakin mojovaa.
Pingispallon jälkeen seurasi naruhyppely. Oliko se niin, että puolen minuutin tai minuutin aikana piti saada mahdollisimman monta onnistunutta hyppyä aikaiseksi. Spede tuijotti tiukasti kaukaisuuteen ja hakkasi ompelukonemaisesti tulostaululle noin sata hyppyä. Sitten tuli minun vuoroni. Sotkin jalkani naruun heti ensimmäisellä yrityksellä, ja vyyhteä epätoivoisesti selvitellessäni aika jo kuluikin miltei loppuun. Taisin saada neljä hyppyä onnistumaan. Spede onnitteli jälleen kädestä pitäen ja nyt jotenkin aidommin kuin sen pingispallopuhalluksen jälkeen. Hänen kasvonsa suorastaan loistivat.
Myöhemmin eri tilanteissa sattumalta kohdatessamme Spede tervehti aina ystävällisesti ja toverillisesti. Joskus mietin, että oli ehkä parempi, että pingispallon puhallus ja naruhyppely olivat ohjelmassa nimenomaan tässä järjestyksessä.
Riemullista vappua itsekullekin sielulle!