Nostalgy-klubi – idis vain lähti käyntiin, kiitos Lasse Liemolan. Ja se oli niin huikee, et hippusella kryddaten siihen oli ihan pakko kulkeutuu ineen. Ja juttu svengaa.

Ei se sinällään mikään brand new idis ollut, olihan Helsingin Laulelman ystävät pitäneet omaa sjungaus-iltaansa Bruuverin tiloissa jo ties kuinka pitkään. Kuitenkin tää, ettei sidota musaa mihinkään genreen, annetaan fossiilien ja jangstereiden kohdata ja biisintekijän sävelten virrata just sellaisena kuin ne on tullakseen, on ollut ihan mahtavaa. Enssijaisesti biisin tekijät ovat tän stagen hitanneetkin esitelläkseen yleisölle omia teoksiaan, omia sointukuvioihin sisällytettyjä sisimpiä tuntojaan. Silti se, että biisit ei oo itse värkättyjä, ei oo mikään este Nostalgy-klubin open stagelle nousemiseen. Mesta on toistaiseksi ollut sopivan kokoinen ja esiintyjiä jopa yli tarpeiden, jos niin tohtii sanoa. Kuitenkin kaikki toinen toistaan mahtavammat musikantit, erityiset heittäytyjät ovat jokainen poranneet snadin reiän sydämeeni ja flytanneet sinne budjaan.
Ensimmäisen illan ihanasta isännän eli Lasse Liemolan biisistä ja Sakari Junturasta sekä Purkkiorjista aina ihaniin Hannaan ja Kerttuun sekä armottomaan Metsäpeuraan, Wade Mikkolan lempeitä jazzmeisei glömmaamatta. Ihan mahtavaa musaa ollaan tähän mennessä saatu kuulla ja olla todistamassa. Nostalgyn kautta on tullut jo siellä skulanneille artisteille keikkapyyntöjä ja lisää on tulossa, on syntynyt ainakin yksi erittäin hieno musavideo ja satakunta hienoo muistoo. Klubilta on lähetetty monta esiintyjää sekä kuulijaa Ruotsiin ja Tallinnaan, ihan vaan risteilylle, mutta ilmaiselle, kiitos Viking Linelle, supportista. Ja iso kiitos myös HeLylle äänentoiston lainasta. Saammehan vielä pari kertaa niit londaa. Pliide.
Seuraava Nostalgy-klubi äitienpäivänä 8.5. klo 18.00-21.00.
Silloin aion myös itse nousta stagelle oman bändini Hyvää Huomenta Berthold kanssa. Aloitamme Äitienpäivä-illan soittamalla viisi biisiä. Sen jälkeen lava on avoin muille artisteille. Kolmen biisin slotti on myönnetty jousikvartetti NoMelle. Myös trubaduuri-ilmoittautumisia on jo tullut. Ihan mahtavaa. En malta venaa, no onneksi on vappu välissä ja vappuaattona Iholla-klubi Pirittassa!! Lavalla Kaj Chydenius, Taru Nyman, Philomela ja Juurakkoband.
Tämän kevään vika Nostalgy-Klubi Kampin Bruuverissa 5.6. Silloin kuulaan ainakin bändiä nimeltä Kolme Kulmaa, jossa solistina ihana Anne Laatikainen sekä yhtä ihanaa vokaalibändiä myös! Ja koskaan ei voi tietää, mitä klubilla tapahtuu!! Vapaa pääsy.
T. Johanna Sauramäki
Huhtikuun Klubilla kuultiin seuraavia muusikoita:
Matti Halmeaho
Kerttu Loukusa
Kari Tontti
Hanna-Maria Lifländer
Hans Grönholm
Jerry ja Jyrki Härkönen
Timo Metsäpeura
Wade Mikkola duo
Upe
Joonas Kaek
Kalevi Tousi
Vladimir Istschenko
Kiitos kaikille, saa tulla uudestaan!



