Uimastadika aukeaa äitienpäivänä

Uimastadion Kuva: Liikuntavirasto

Uimastadion
Kuva: Liikuntavirasto

Uimastadionin avautuminen on ollut jokavuotinen merkki kesäkauden alkamisesta, ja sunnuntai 8. toukokuuta on tänä vuonna kaksinkertainen juhlapäivä. Silloin maauimala avaa porttinsa yleisölle aamulla kello 9.00, ja samaisena päivänä juhlitaan myös äitienpäivää.

Äitienpäivän kunniaksi kaikki naiset pääsevät avajaispäivänä polskimaan maksutta. Lisäksi Uimastadikan kahvila Fresh Stop on luvannut järjestää heti aamusta yllätyksellistä avajaismeininkiä.

Jo viime kesältä tutut Uimastadionin lemmikit, kanahaukat Helmi ja Heikki, asustavat yhä Uimastadikan alueella, joten tänäkin kesänä maauimalan alueella voi toivottavasti bongata kanahaukkaperheen poikasineen.

Uimastadion on avoinna maanantaista lauantaihin kello 6.30–20.00 ja sunnuntaisin kello 9.00–20.00. Kassa suljetaan kello 20.00, uintiaika päättyy kello 20.30, ja peseytymisaika klo 20.45. Alueelta on poistuttava klo 21.00.

Helsingin toinen maauimala, Kumpulan maauimala, aukeaa lauantaina 28. toukokuuta, jolloin vietetään myös Kumpulan Kyläjuhlia. Kyläjuhlien aikana Kumpula täyttyy lukuisista tapahtumista. Esimerkiksi Kumpula-juoksun lähtö- ja maalialue on maauimalan parkkipaikalla, joten avajaispäivänä 28.5. alueelle saapumista suositellaan kävellen, pyörällä tai joukkoliikennevälinein.

Lisätietoja:
Uimastadion
Kumpulan maauimala

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *