Näyttelytila Laiturilla avautuu Pyöräliikenne Helsingissä -näyttely torstaina 14. huhtikuuta. Näyttelyssä selviää esimerkiksi, minne rakennetaan lähivuosina uusia pyöräväyliä, millaisia ne ovat, paljonko helsinkiläiset pyöräilevät ja miksi.
Näyttelyn pyöräilysimulaattorissa voi polkien tutustua kantakaupungin pyöräilyreitteihin, ja pyöräliikennepelien avulla voi testata, kuinka hyvin väistämissäännöt ovat hallussa ja millainen pyöräilijä itse on.
Tarraseinägallup kerää tietoa siitä, miksi ja kuinka usein näyttelyssä kävijät pyöräilevät. Näyttelyyn liittyen Twitterissä voi esittää toiveita unelmien pyöräilykaupungista aihetunnisteella #pyoraliikenne.
Näyttelyyn liittyy tapahtumia, joissa esitellään esimerkiksi pyöräliikenteen uusia suunnittelulinjauksia ja ajankohtaisia rakentamishankkeita. Tarkemmat tiedot tapahtumista löytyvät Laiturin sivuilta osoitteesta laituri.hel.fi.
Pyöräliikenne Helsingissä -näyttely on avoinna 1. lokakuuta asti. Näyttelytila Laituri sijaitsee vanhan linja-autoaseman rakennuksessa Kampissa osoitteessa Narinkka 2.
Näyttely on toteutettu Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Osan näyttelyn sisällöstä on tuottanut Urban Helsinki -ryhmä.
Pyöräilyn edistämisellä varaudutaan kasvuun
Helsingin tavoitteena on nostaa pyörällä tehtävien matkojen osuus 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Nykyään pyörällä taittuu noin kymmenen prosenttia matkoista. Tavoitteen taustalla on Helsingin ja koko seudun nopea kasvu. Helsingin väkiluvun on arvioitu nousevan vuoteen 2050 mennessä 860 000 asukkaaseen ja koko seudun väkiluvun 2 miljoonaan.
Uudet asukkaat ja työpaikat lisäävät liikkumisen tarvetta, mutta liikenteen käytettävissä oleva tila ei kasva. Jotta kasvavan kaupungin liikenne säilyy toimivana, on yhä useammat matkat tehtävä tehokkailla ja tilaa säästävillä kulkumuodoilla.
– Mitä useampi matka tehdään kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä, sitä sujuvammin kaupungin liikenne toimii, sanoo Helsingin pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen.
Pyöräilyn edistämiseksi parannetaan pyöräily-yhteyksiä erityisesti kantakaupungissa, jonne on suunnitteilla lisää yksisuuntaisia pyöräteitä ja -kaistoja. Työmatkaliikennettä varten baanaverkkoa suunnitellaan laajennettavaksi kattamaan koko kaupunki. Uusilla väylillä pyöräilyn ja jalankulun erotteluun kiinnitetään erityistä huomiota.
Helsingin kaupunki on laatinut pyöräliikenteen suunnitteluun uudet ohjeet, joihin voi tutustua osoitteessa pyöräliikenne.fi. Kaupunkilaisille tietoa pyöräilypalveluista löytyy sivulta pyöräilymetropoli.fi
Näyttelyn oheistapahtumat:
• to 14.4.2016 klo 17–18 Näyttelyn avajaiset
• la 7.5.2016 klo 12–16 Pyöräilykaupunki legoilla
• ti 10.5.2016 klo 16–19 Pyöräliikennemessut
• ke 11.5.2016 klo 10–16 Pyörällä kouluun -päivä Laiturilla
• to 12.5.2016 klo 16.30–18.30 Instacycle
• to 26.5.2016 klo 15–18 Pyöräliikenteen avoin data
• su 12.6.2016 klo 14–16 Liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti Live-Show
Pyöräliikenne Helsingissä 14.4.–1.10.2016
Info- ja näyttelytila Laituri
Narinkka 2, Kamppi
avoinna ma–pe klo 10–19, la klo 12–16
http://laituri.hel.fi
Lisää aiheesta:
Pyöräliikenteen suunnitteluohje
Pyöräilyn palvelut Helsingin seudulla
Teksti ja kuvat: Helsingin kaupunki / uutiset
