Myöhäisillan särpimeksi sallittakoon pikkuinen kertomus, joka ikään kuin alleviivaa ihmiskunnan kaiken voittavaa, vastaansanomatonta yhteisyyttä arjen tuiverruksessa.
Astianpesukone lakkasi toimimasta. Näytöstä loisti punahehkuisena virhekoodi E24. Testosteronin virratessa väkevänä munaskuissani päätin korjata laitteen itse, ja tuumasta tekoihin. Säästääkseni aikaanne hyppään pitkän ähinä- ja kiroilujakson yli seuraavaan juonenkäänteeseen: näytöstä loisti nyt punahehkuisena virhekoodi E15.
Kun aloimme pelätä, että seuraavaksi näytöstä alkaa loistaa punahehkuisena virhekoodi E666, kutsuimme korjaajan. Hyppään jälleen pitkähkön odotusjakson (jonka aikana tiskasimme käsin, mistä olisi siitäkin yhtä ja toista kerrottavaa) yli päivään, jona korjausmies saapui.
Korjausmies soittaa aina kahdesti. Ammattimaisesti hän avasi koneen tyhjennyspumpun ja kaivoi sieltä pitkälle hajoamisprosessissa edennyttä orgaanista mössöä.
– Papuja, hän sanoi olkansa yli.
Kun hän oli ruuvannut tyhjennyspumpun kiinni, kone toimi taas mukisematta. Tiedustelimme ohjeita siltä varalta, että kone vastaisuudessakin reistailisi. Korjaaja raapi korvallistaan.
– Ei kannata laittaa sinne papuja, hän sanoi.
Ja sen, kuten sanotaan, pituinen se. Toivotan kaikille mitä armeliainta, palkitsevinta unta.
Pekka Sauri
