Lemminkäisen kosiomatka meni täysin pieleen. Jätkä oli fongannu Hiiden
hirven ja tuonu sen Louhelle, kuten Hiiden tuliharjasen ruunanki, mutta
mutsi vaan anto uusii tehtävii, eikä luopunu gimulistaan.
Lemminkäisen viimeseks duuniks jäi Tuonen joutsenen skotaaminen. Se
jäi tekemättä, kun umpisilmä, Märkähattu lappalainen, katkeroituneen
Ahdin sanoista skotas vesikyyn sen hertan kautta, maksan läpi,
olkapäähän! Sit Tuonen verinen boitsu, pisti Ahdin kahdeksaks kappaleeks
ja upotti syvälle, lähelle Tuonelan porttia. Mutsi hiffas himassa, ett sen
sklodille oli sattunu jotain pahaa. Se läks tsiigaa mitä boitsulle oli
tapahtunu.
osa X
Sanoi mutsi Lemminkäisen: ”Nyt kyllä valehteletkin!
Susi ei syö mun sukua, eikä surmaa Lemminkäistä.
Ne se tappais paljain handuin,
Kun et kerro juoniasi, rikon dörtsin riihestäsi,
kadut vielä temppujasi!” Sanoi Pohjolan emäntä:
”Lemminkäisen syötin, juotin, rutsariin sen sitten laitoin,
jos ei hoksannu karia, ehkä seilaskin stenulle,
putos virtaavaan vetehen, kosken pyörteeseen vajosi?”
Sanoi mutsi Lemminkäisen: ” Satujasko taasen kerrot,
totuuksia anna tulla! Minne Ahdin houkuttelit,
minne boitsuni kadotit? Nyt joko puhut tai kuolet,
delaat siltä seisomalta.
”Jospa sitten kertoisinki. Pistin hirven hiihdäntähän,
ruunan suuren suitsimahan, ampumaan pyhän fogelin,
Joutsenen joelta Tuonen. Ahti ei takaisin tullu,
Mitä hendannu pojalle, kun ei miestä oo näkyny,
kyselemäs tyttöäni.”
Mude etsi eksynyttä, pahinta skagaten etsi,
skutsit etsi, etsi suotkin, saukkona vedet samosi,
jäniksenä järven rannat, stenut käänsi nähdäksensä,
hogatakseen piilomestat, Viiko etsi eksynyttä.
Vaikka etsii, ei vaan löydä, Kysyi tiellä kulkijoilta,
auringoltakin kyseli, mollikalta ja staroilta.
Viikkokaudet etsiskeli,
Silloin suulis muistelikin, nähnehensä Lemminkäisen
ruumiin Tuonelan joessa. Kalmon virrassa menevän,
Tuonelan joen perälle.
Mutsi itki katkerasti, Läksi nyt Sepän pajalle,
Ilmarille itkeskeli. Tee mulle rautaharava,
pitkän ja moni piikkisen. Toki duunas Ilmarinen,
äidille hyvän haravan. Mude kiirehti joelle,
pyysi Taivaalta apua, jelppiä Jumalaltansa:
”Paista hetki helteisesti, hiosta hikehen asti,
uuvuta Manalan kansa, Tuoni vaivuta unehen.”
Aurinko tuli avuksi, paistoi hetken helvetisti,
nosti helteen painostavan, uuvutteli päikkäreille,
uneen Tuonelan nukutti.
Haravansa mutsi otti, etsi poikaansa vedestä,
haravalla naaraileepi, koskesta kohisevasta,
haravoi ei silti löydä. Sitten siirty tuonnemmaksi.
syvemmälle virtaan Tuonen, haravoitsi pohjamudat,
sieltä löysi kappaleita, palasia skloddistansa,
tuli paitaakin palanen, hatunkin sai harmiksensa.
Astui vielä kauemmaksi, veti kerran poikki virran,
silloin kroppaan sattui naara! Sieltä nousi Lemminkäinen,
kohosi joesta skloddi, Yhtä kättä vielä puuttui
yhä yhtä öögaa vailla, puuttu henki sen lisäksi.
Mutsi spiidas voimatonna, palasia tarkasteli,
kuinka poikansa kokoisi, pojan saadakseen taas ehjäks?
Korppi sattui kuulemahan! Näin raakui varis mudelle:
”Siika silt on öögat syöny, hauki haukannu palasen ,
heitä se mereen takasin, työnnä Tuonelaan sisälle.
Turskaksi jos vaikka muuttuis, valahaksi vahvistuisi,”
Rantsu
