Saatiin vaiffin kans kutsu yhen frendin 70 v synttäreille. Timppa on meiän gamloja
frendejä. Se on entinen leipuri ja nykyään soittaja. Sen takii se jengikin oli,
sukulaisia lukuunottamatta, soittajia ja suurin piirten kaikki samaa ikää. Ei siellä
kuiteskaan rollaattoreita näkyny, kun ne sanoo, että kun pitää boltsin kondiksessa,
niin kroppa tulee perässä. Ja musahan pitää kaalin kunnossa, kun sitä joutuu
käyttään kun skulaa.
Isot ja skäfät oli bileet kun Timppa tsennaa aikas bulisti jengiä.
Pippalot oli Trattorio – Sogno-nimisessä kapakissa. Siinä Töölön tortsan huudeilla.
Mesta tsennattiin ennen nimeltä Motti, joka taas tsennattiin siitä että se oli
dirikoitten safkausrafla. Mottiin ei tavallisella rasvanakaduunarilla ollu mitään jakoo.
Ei edes liksapäivänä. Hinnat oli nimittäin sillä levelillä.
Sen lisäks, että Motti oli eliittikapakka se tsennattiin siitä, että , siellä oli
safkalistoilla spesiaali nimeltään Pässin Kivekset. Snadina kundina tienny mikä se
pässi oli, mut bulit kundit ties kertoo, että se on lampaan äijä. Kiveksistä en
hiffannu senkään vertaa, mut ne kerto et ne on ne rempulat, jotka roikkuu sen
pässin magan alla ja että niillä duunataan uusia pässejä tähän maailmaan. Böönat
kylläkin ties kertoo et se pässi on saanu nimensä siitä kun ne magan alla olevat
rempulat painaa ja kiristää sen pässin aorttaa niin ettei blöde pääse rundaan sen
kaaliin saakka. En tiiä kun mulla jäi toi lääkiksen pluggaus snadisti vajaaks.
Ei me kuiteskaan mitään kiveksiä skruudattu näillä synttäreillä. Ihan normaali
safkaa ja punkkua päälle.
Timppa kun on ammatiltaan soittaja, rumpali, niin se jengi oli sen mukanen.
Soittajia kaikki muut paitsi Timpan lähisuku. Ja meno oli niinkuin se vaan soittajilla
voi olla leedinä päivänä. Vanha totuushan on se ettei ammattilaista saa lauteille
millään ja amatööriä ei saa millään lopettamaan. Nyt se ei kuiteskaan pitänyt
paikkaansa.
Tuli mieleen kun yks bändi oli tahkonnu 3 kuukautta Ruotsin botskeilla yöt ja päivät
ja rumpalin mitta tuli täyteen. Se botski oli sillon keskellä Ahvenanmerta. Se hyppäs
bändin kipparin iholle ja ilmoitti et nyt saa riittää, mä otan loparit ja lähen himaan.
Homma loppu siihen kun kipari froogas: milläs meet, onks sulla vesiskimbat
messissä? Seuraavana päivänä rumpali oli taas omalla mestallaan skulaamassa
kuudettasadatta kertaa egonia ja ahon laitaa.
Suurimmalla osalla tästä jengistä oli instrumentit mukana ja jamit aloitti dixie bändi.
Jamit on yleensä sellanen sessio missä on vakiona hausbändi , joka
yleensä toimii rytmiryhmänä. Sit kun jamit on polkastu käyntiin, niin skulaan saa
mennä kuka vaan haluu, uskaltaa ja osaa. Toinen yrittää skulaa paremmin kuin
toinen ja se hommeli alkaa mennä väkisinkin kilpasoitoks. Yleensä jameissa
skulataan 12 tahdin bluesin soinnuilla. Ens skulataan joku teema ja sit aletaan
sooloileen. Snadisti kisaa pitää olla messissä niinku sillä entisellä brankkarilla, joka
tuli mestalle liian myöhään, kun flekkis oli jo sammutettu. Paloherra totes vaan:
väärin sammutettu. Aina pitää olla snadisti parempi kuin muut.
Tässä hausbändissä tsungas vokalistina yks Pasi ja eka biisi täytyi tietty olla Pasin
Street Blues. Viralliselta nimeltään se tsennataan kuitenkin Basin Street Bluesina.
Sen duunas aikoinaan kuuluisaks tumma kundi nimeltään Louis Armstrong.
Meno oli välillä mellkein kun Marokon torilla kamelin vaihtopäivinä. Dixiehän on
gamlaa hyvän tuulista jazzia. Mä meinasin yhdessä vaihessa kringaa tsirran
mestalle, kun bändin trumpetisti blosas niin että otsasuonet oli femmaa vaille
spragata. Se oli niin henkee täynnä kun sai skulaa ammattifrendeille.
Kyl niistä soittajista hiffas et jazz on elämäntapa eikä sitä duunata pakosta vaan
hjärtan halusta näyttää mitä osaa. Sen skulaaminenhan perustuu improvisointiin.
Se tarkoittaa sitä että samalla kun sä soitat niin sä myös sävellät. Niissä sooloissa
kerrotaan muille stooreja siitä mikä fiilis on omassa kaalissa. Mitä tahansa ei
kuiteskaan voi skulaa, koska sitä sitoo kuitenkin musan omat lait: sävellaji, tempo ,
soinnutus jne.
Välillä tsungattiin sankarille tietystikin C-jam Bluesin stemmassa Timo.. Timo
…Timo…
Ei ne mitkään äijäbileet ollu. Olihan siellä myös naispuolisia soittajia. Friiduja on
nykyään yllättävän paljon jazzjengeissä. Eikä ainoastaan laulamassa vaan myös
instumentalisteina. Ei ne ehkä solisteina oo päässy yhtä korkeelle kun kundit, mutta
kovaa vauhtia on perässä tulossa.
Friidut tsungas upealla äänellä mm ranskalaisia Edith Piafin sävellyksiä alkukielellä
tai veteli soulia sielunsa kyllyydestä.
Pippalot loppu tietty liian aikaisin niinkuin aina kaikki hyvä.
Toivottavasti Timpan 80 v bileet on yhtä kliffat kuin tää setti oli.
Niitä venatessa: menkää ihmeessä skruudaan Pässin Kiveksiä.
Heimo Rissanen
