Vielä 50-luvulla, skoudet oli enimmäkseen, landelta roudattu, pitään jöötä Stadiin. Slurkkiskoleen tuskin hinkukaan bulisti, Stadissa födanneita ja gartsalla staijanneita kundeja. Skouden spirittiki, tartti olla silloin mörkki, ilman smailii ja sillai skäfästi tyly. Nää landeskoudet, ei koskaan oppinu tsennaamaan, Stadin elon kulttuurii. Jeparit sikski kait, styylas leedinäki, niitten omassa jengissä.
Oliks kans sillai, et oli näille jepareillekki iisimpi tehdä duunii, ku ei tarvinnu vaklaa oman pitskun, tai skolekafruja gartsalla. Joskus kyl tätäki, skäfästi panee funtsiin, ku lesaa aviisista, et joku rofe, oliki ”poliisin vanha tuttu”. No, meitsi kyl tsennaa, mitä tää uutinen oikeesti, treenaa valistaa.
Sammongartsa kutosessa budjas jeppe, joka tsöras taxii, ku se oli leedi. Sen skolddit ei konsa pamlannu, mitään niitten faijasta. Se oli iisi kundi siviilissä, mut ku se vetäs sen univormu niskaan, niin nää gledjut duunas siitä, snadisti studattavan ja ihan toisen jäbän. Niitten fämili sit myöhemmin, flyttas Kanadaan.
Varmalla moni minnas Manun. Tää Manu oli tuhti, bulisti yli satakilonen skoude. Se tsöras sivuvaunuprätkää ympäri stadii. Sen lullassa ei yleensä tsitannu ketään. Meitsi ei kai ikuna hiffannu, et se ois stondannu dallaan, sen prätkän satulasta.
Tää sen Manun prätkä oli Royal Enfield. engelsmannien tuotantoo. Sen duunaaminen Englannissa loppu 1967. Sit sen lisenssi blisattiin Intiaan ja se ristittiin Royal Enfield Indian.
Jengi symppas Manuu, ku se oli aina joteski niin vetin redii kundii. Ku jotain feeluu tai sgragiksen poikasta födas, Manu kurvas paikalle. Riitti, et se tsiigas tiuklasti kundeja, niin jenggi rauhottu. Sit se vaan polkas sen prätkän kikstarttii ja häippäs veke. En konsa hffannu tai myöhemmin lysnannu, et se ois skrivannu ikinä kiusalla, kellekkään mitään turhaa, fittii tikettii.
Teksti: Jaakko Koroma