Kuva: Tuntematon
kun edustan alati hupenevaa rajakarjalaista alkuperäisväestöä, rohkenen tässä kerrata, millaista virpominen on ollut ennen.
Virpovitsat haettiin pajupensaista hyvissä ajoin kuivumaan. Niissä piti olla paljon pajunkissoja ja niiden piti olla kolmehaaraisia (vrt. Pyhä Kolminaisuus). Istuttiin yhdessä tuvan pöydän ympärille ja askarreltiin monena iltana erivärisiä kukkia kreppipaperista, jokaiseen vitsaan ainakin kolme kukkaa. Jo siinä vaiheessa mietittiin, mikä vitsa annetaan kullekin virvottavalle, kauneimman oksan sai oma rakas mummo.
Valmiit vitsat vietiin edeltävänä päivänä, Lasaruksen lauantaina, kirkkoon siunattavaksi. Parhaimpiinsa pukeutuneina lähdettiin varhain palmusunnuntain aamuna liikkeelle, koska mieluiten virvottavan piti vielä olla vuoteessa toimituksen aikana. Jalkaisin kierrettiin kaikkien niiden luona, joita haluttiin virpoa, s.o. mummot, ukit, kummit, sedät ja tädit. Siunatulla vitsalla virvottavaa kosketellen luettiin kullekin sopiva virpoluku, niitä oli monia erilaisia. Vieraiden oville ei kolkuteltu, tuntemattomien luona ei käyty koskaan virpomassa! Palkka ei ollut tärkeä, lämmin halaus ja ristinmerkki oli kaunis kiitos; jotakin kuitenkin saatiin, esim. rahaa tai jotakin hyvää. Virpomisesta jäi hyvä mieli sekä virpojalle että virvotulle!
Olen pahoillani siitä, että länsisuomalaisten omat noitaperinteet on sekoitettu virpomiseen, se on karhunpalvelus kauniille karjalaiselle perinteelle. (Noidat eivät edes liity palmusunnuntaihin, sillä ne tekivät pahojaan pääsiäislauantaina, esim. navetassa olevia eläimiä saatettiin vahingoittaa.)
Syy asioiden sekoittamiseen ei ole lasten, vaan niiden vanhempien, joilla on tässäkin asiassa hällä-väliä-meininki…
Jatkan vielä siitä virpomisesta. Palmusunnuntaina virvotaan Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi ja halutaan toivottaa Jumalan siunausta, terveyttä ja kaikkea muuta hyvää tulevalle vuodelle. Se ei ole pakanallinen tapa, kuten joku epäili. Se on vahvasti kristillinen ja erityisesti ortodoksinen ja karjalainen perinne. Virpoluvuista käy selville syy, miksi virvotaan. Tässä muutamia esimerkkejä:
– Minä virvoittelen vitsalla, tällä pajun oksalla, Herramme Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi.
– Virpoi, varpoi, vitsa uus’, kaunis niinkuin kukkiva kuus’, elämän onnea toivotan teille.
-Vitsa virvoittaa, vanhan kuoren pois kirvoittaa, enkä suurta palkaa vaadi, enkä velkakirjaa laadi, Herra teitä siunatkoon.
Virpominen ei ole kerjäämistä, palkka on vapaaehtoinen ja ennen vanhaan sen sai hakeakin vasta pääsiäisenä. Virpovitsa annetaan virvottavalle ja niitä säilytetään koti-ikonin yläpuolella. Siunatun vitsan voi hävittää vain polttamalla.
Kirjottamani virpoluvut ovat tässä ”suomennettuina”, lapset usein sanoivat näitä omalla karjalan kielellään.
Teksti: Eila Maljonen
