Punainen Lanka

Punainen Lanka

Punainen Lanka – yhtyeen perustivat laulaja Harri Saksala, kitaristi Hasse Walli, näyttelijä Eija Ahvo, kitaristi Jukka Hauru ja basisti Antti Hytti vuonna 1974.
Esikuvana oli chileläinen Quilapayun-yhtye, joka vieraili Suomessa elokuussa 1973 (noin kuukautta ennen presidentti Salvador Allenden syrjäyttämistä ja veristä sotilasvallankaappausta). Punaisen Langan musiikillinen linja koostui folkista, popista, chansonista ja vanhoista työväenlauluista. Yhtyeen riveissä soittivat myös mm. saksofonisti Sakari Kukko (Piirpauke), kitaristi Antero Jakoila (Jussi&The Boys, Badding, Hector ym) sekä kitaristi Juha Björninen (yksi Suomen työllistetyimmistä studiomuusikoista). Yhtye taltioi 70-luvulla kaksi LP-levyä: ”Punainen Lanka” ja Pohjolan lumiset kamiston hongat” (Love Records). Tunnetuin Punaisen Langan esityksistä on ”Taistelija”, joka on Hectorin suomennos Simonin ja Garfunkelin laulusta ”The boxer”.
Yhtye palasi esiintymislavoille vappuna 2015. Punainen Lanka vasemmalta oikealle: Sakari Kukko sax/fl, Mauri Saarikoski vl, Eija Ahvo vcl, Santeri Saksala perc, Mikko Helenius pno/bandoneon, Antero Jakoila gtr, Harri Saksala vcl/acc, Altti Uhlenius bs, Juha Björninen gtr. Punaisen Langan VappuSpecial Savoy-teatterissa su 1.5. klo 16.

Harri Saksala

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *