Varastettu joulukinkku

Puhelimet ja kahvinkeitin valaisivat huonetta tunnelmallisesti. Olihan Joulu jo alkanut.
Kuulin kynttilän soivan ja vastasin siihen. Valon Enkeli soitti ja kysyi hennolla äänellään:”Onko huonepalvelussa?” Sanoin, että voin toki palvella huoneitakin, mutta mieluiten palvelisin ihmisiä ja metsän eläimiä.
Valon Enkeli kysyi voiko hän tulla käymään. Sanoin, että toki – ja kerroin, että jääkapissa alkaa juuri mielenkiintoinen ohjelma. Se oli nimeltään: Varastettu joulukinkku! Leivänpaahdin napsahti ja siinähän Valon Enkeli jo olikin.
Läppäri oli mennyt juuri sähkösaunaan, mutta oli unohtanut laittaa sen lämpenemään. Onneksi sinne tuli myös silitysrauta, joka oli valmiiksi kuumana eikä saunaa sen enempi tarvinnutkaan lämmittää.
Avasimme kaikki yhdessä jääkaapin oven. Siellä kimaltelevat discopallot pyörivät ja vihannekset tanssivat tonttulakit päässä jiveä. Paprika oli pukeutunut Joulupukiksi!
Sitten yllättäen paikalle juoksi poliisiksi pukeutunut pölyimuri ja huusi: ”Surruurruuu-sur, Joulukinkku on varastettu! surruurpuuh… nyt kaikki etsimään joulukinkkua!”
Tilasimme raitiovaunun ja ajoimme sillä Kaapelitehtaalle, koska epäilimme, että kinkku löytyisi sieltä.
Yksinäinen, epäilyttävännäköinen sähkökitara luimuili Kapelitehtaan nurkilla. Pölynimuri-poliisi huusi: ”Hei John Guitar, olettekin entisiä rikollistuttuja – olette pidätetty Joulukinkun varastamisesta!” Sähkökitara yritti karata Kaapelitehtaan hissillä, mutta hissi ei suostunut lähtemään liikkeille,koska oli rakastunut äkillisesti ulkona odottavaan raitiovaunuun – ja niin varas jäi kiinni.
Myöhemmin kysimme pölynimuri-poliisilta, mistä hän sai vihjeen ja hän kertoi:” Eilen illalla naapurin ovikello soitti hänelle ja paljasti, että John Guitar oli tullut joulukinkku kainalossa idästä päin ja myöhemmin illalla oli kuulunut rajua kitaramusaa Kaapelin lähettyvillä ja joulukinkun oli nähty ja kuultu soittavan rumpuja”…John tuomittiin lego-vankilaan, josta hän oli karannut jo Jouluaamuun mennessä vieden vankilan joulukuusen ja sähkökynttilät mennessään!
Hyvää Tapaninpäivää skidit ja räppäri-ikäiset!

JPWuorikoski

P.S. Ja tämä on totta!
P.S.S Allekirjoittanut sai joululahjaksi Stadin Hunajaa…

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *