Meitsin faijahan oli näitä hetken lapsii. Sen eka buli hinku Åbussa, oli häippästä skönelle 30-luvulla. Se rundas tän Telluksen, pariki kertsii, seilibotskeilla. Sit ku se tuli siviiliin ton Suuren ja Mahtavan flaidiksen jälkeen, se hommas titarin paprut. Ei se kauaa niitä papruja kuiteskaan onnannu omii, ku se flaidas tän kipon kapun kera ja stikkas titarinykkelin jurripäissään, Atlanttiin. Ei kuiteskan, ihme kyllä, saanu posee.
Sit se treenas lesaa ittensä bykkamestariks. Oli parii tenttii vaille redii, ku toi brenkun kutsu tuli taas ylivoimaseks. No, sit se jäi staijaan himaan ja vaan venaan, et joku kapitalisti, hiffais palkkaa tällasenki talentin omaavan Einsteinin.
Sit faijalle tsöras sen kuuppaan, et sen suvussahan staijaa tota taiteellistaki styrkkaa. Ekaks se starttas lausuun oodeja. Niinku tää, Maa kunnasten ja laaksojen, mi ompi tuo kaunoinen . . . Ja sit tää, Ruislinnun laulu korvissani . . . Mut sitte se hiffaski, et tää kuvaamataito, taitaiski sit finaalissa, tsittaakki parhaiten sen bravuuriks.
Faijan ja mun piirroksii, foto: Jaakko Koroma
Näytteeks tästä faijan luomissesongista, fotasin pari ja tussiluomusta, jotka enää on tallessa. Eka on meitsin, 14 v., duunaama faijasta, meidän köökissä Sammongartsalla ja toka, faijan stydi syväluotaus meistä, sen kolmesta skloddeista, kans saman pöydän ääressä.
Jaakko Koroma