Horjuin viime lördiksenä Hagiksen tortsalle tsögaa, treffaisko jonku gamlan frendin. Siäl tsittas Raato-Rami, gamla gravaribyroon bilikakuski ja Kurja-Ykä, joka on saanu lempparinimen siitä, ku sen miälest laiffi on pelkkää kusetusta ja kurjuutta.
Mä slumppasin riisihässäkän ja borgan ja tsittasin gubbejen pöytään. ”Moi mitä skurbelot funtsii?”
Mä bankkasin höögerisuoran. ”Eihä täs, mut ku noi mutiaiset dallaa Härmään nyt, ku meil on nää avoimien ovien päivät. Mä en bonjaa et laiton maahantulo ei oo brottis enää.” Alotti Raato.
”Näähän on Härmän Hullut päivät. Nii, ja millä me ne elätetää, ku kanisterit haluu flöidaa duunareilt liksaa ja kaikkii fördeleit?” Spredas Kurja.
”No siks ne just flöidaa duunareilt, et fyrkkaa jäis kuranaamoille.” Stikkas Raato.
”Aika härskin nimmarin sä stikkasit niistä.” Mä sain tuupattuu väliin.
”No ku yks somppu väitti mua maitonaamarasistiks, ku mä ojensin sitä Liiterin kassajonossa. Äijä meinas kiilaa koko jonon ohi. Jos mua morkataa maitonaamaks, ni kyl mäkin osaan olla fitti takas.” Raato jatko.
”Mut eiks se kolmen kopla ja niiden hovijengi oo ynnänny, et ne on stydi voimavara? Niinku et ne vaa tulis tänne duunii ja lyftais Härmän taas pystyyn?” Mä koitin byggaa asinbrygaa.
”Jebulis. Nehän tekee duunit nii skäfil liksoil, ettei semmosil tienesteil oma jengi kynttää handlaa. Se kai sil ajatollah Sipiläl on idiksenäki. Ei tarvi bungaa kunnon liksaa, kato.” Intti Raato.
”Ei täst oo kauaa ku slobojen rajan yli dallas pari äijää omin luvin, ni heti oli buli jengi rajavaksei dogien kanssa niit jaagaamas. Kopterit pörräs pitkin skutsei ja tsaittarit skrivas bulit lööpit jutust. Mut nyt ku niit dallaa solkenaa fyffet fikkas yli svedujen rajan, ni ne traisataa johki hotlaa, stikataa saggaa klyyvarin etee ja nyyat kutee päälle. Ja fyrkkaa, et pääsee slumppaa priipeidit tietsikakännyihi. Ei jumankekka, mä en bonjaa!” Intoili Ykä.
”Mä luulen et te skagaatte vaa, et siält tulee nuorii komeit karjui ja böllii teiän skremmat.” Mä stikkasin bensaa eldiksee.
”Haist huilu! Jos mun eukon joku karvakoura traisaa messii, ni mä voin vaik snadisti bungaa sille.” Heitti Raato hyymörihetulan.
”Mut must on tosi fittii, et tänne dallataa noin vaa inee ja ruvetaa vaatii et me bygataa niille moskeijat ja et meki aletaa konttaa lärvi maassa johki Mekkaa päin.” Tilitti Kurja.
”Mut äijät, te ette minnaa, et tää maa on ollu joskus ”Ultima Thule”, kaukainen pohjolan maa, saamelaisten mesta, jonne me maitonaamat dallattii. Me söndrattii niiden seidat, brennattii niiden rummut ja ruvettii vendaa niitä luterilaisiks.” Mä hivasin stikkaa lisää bensaa.
”No nythän sä älämölyn päästit!” Älähti Raato. ”Kyl täs boltsil on aina ollu nii, et heikommat lähtee kiitää skramampii hatkaan. Lappalaiset budjas joissai savimajois, dallas pitkin jänkhää ja skruudas poron skeidaa. Ei niil ollu mitää kehittymisen mahkui.” Möykkäs Raato.
”Mut hei, jos se onki nii, et me eurooppalaiset ollaa näit ählämeit heikompii, ja ne valtaa siks meiän mestat?” Mä ehdin stikkaa ennen ku skurbelot ehti lyftaa pystyy.
Jostain syystä mul tuli äkkii hirmu hösis lähtee horjuu handelii ja muille asioille. Borgatki jäi dokaamatta, sen verran tuli stydi ajolähtö.
Näil sitä taas mennää, funtsailee OlliBull, nakuklabbi Valkan kundi.
Stoori on julkaistu Puolikaupunkia nro 18/2015