1900-luvun alkuvaiheessa Linnankatu 3:ssa oli Merimieskoti. Silloinen bygga oli yhtä snyge kuin naapurinsa, mutta toisen maailmansodan aikana sen loisto koki kolean lopun – se tuhoutui. Tämän päivän bygga väsättiin 1960 sen tilalle, jossa Hotel Skatta aloitti 1991 ja tänä keväänä 2014 senkin stoori ”Merimieskotina” loppu.
Bygga puretaan ja tilalle tulee luukkuja vuonna 2015? Julkisivu istutetaan ympäristön jugend-ilmeeseen, mutta sisus on tietty viimeisintä tekniikkaa. Byggan kohdalta on messevät maisemat skönelle.
Skattalla byggattiin viimeksi 2006-2007, jolloin valmistu kolmen haussin kortteli Viking terminaalin ja Wanhan Sataman viereen. Niillä on yhteinen upea sisäpiha, jonka alla on oma parkkihalli, Skattan ekat maanalaiset. Byggan erikoisuus on niitä yhdistävä ”lentokoneen siipi” kattoranteissa. Se muistuttaa Aeron lentosatamasta 1924–1936, joka oli haussien kohdalla rantsussa. Ennen vanhaa rantusta vesitasot flygas, nyt mennään botskilla, edelleen päivittäin, Viroon ja takas.
Sitä ennen Skattalle byggattiin uusia vuokra- ja hitas-hausseja 1970-luvun lopulla ja 1980 luvun alussa entisen Valmetin telakan alueelle rantsuun, josta se flyttas Vuosaareen.
1960-luvulla Skattan länsiranstun ilme muuttui kun sieltä purettiin kaunis ja koristeellinen Norrménin palatsi (1897) ja sen tilalle valmistu 1962 kiistelty Alvar Aallon tuhertama Stora Enson pääkonttori.
Varsinaisesti tänäkin päivänä tuttu Skattan ilme syntyi 1890-luvun lopun ja 1910-lukujen välissä, jolloin valmistu silloisten hökkeleiden tilalle maailman suurin ja upein jugendalue. Aiemmin 1810-1830 oli byggattu venäläisen sotaväen käyttöön kasarmihaussit, jotka nyt on kunnostettuina Ulkoministeriön käytössä.
Skattan ”maamerkkejä” ovat Uspenskin katedraali (1868), Rahapajan rakennus (1860) ja Katajanokan Kasino (1913).
Historiasta huomiseen: Satamakadun ja Luotsikadun kumilla oli Pauligin ja Okan paahtimot. Pauligin muutettua Vuosaareen teollisuuskäytössä olleet haussit saneerattiin ja niissä toimi Kirkkohallitus, joka tänä vuonna 2014 flyttas veks. Taloja saneerataan kohta jälleen ja kohta jengi voi niis budjaa. Jos kiinnostaa, niin kandee pitää kiirettä – uniikki on uniikkia ja sitä on tarjolla vain kerran, sillä Skattalle tuskin enää uusia hausseja byggataan. Mut maanalaista parkkihallii aletaan vihdoinkin byggaa, Ankkurikadulta Mastokadulle olevalle alueelle. Tietysti voi spekuloida Keskon pääkonttorin poismuutolla, sillä haussihan on ”kuulemma homeessa” – milloin ja mitä siihen tulee?
Kari Kemppinen




