Purjelaivat saapuivat perinteisesti, tänä vuonna 28. kerran, Stadin Silakkamarkkinoiden päätyttyä lauantaina Eteläsatamaan, mutta sitä ennen laivat kilpailivat leikkimielisen purjehduskilpailun merellä Stadin edustalla. Parhaat seuraamispaikat olivat tänäkin vuonna Kaivopuiston ja Katajanokan rannat.
Kilpailun jälkeen laivat kiinnittyvät Kolera-altaan ympäristöön Kauppatorille. Sunnuntaina yleisöllä oli sitten mahdollisuus tutustua laivoihin, nauttia edullisista tarjoiluista (lohikeittoa, kahvia ja muita kuumia %-juomia…) samalla tukien purjelaivaharrastusta, ennen kuin osa laivoista siirtyi Suomenlinnan telakalle talvikaudeksi.
Osa purjelaivoista talvehtii Halkolaiturissa ja osa tekee vielä syyskauden aikana tilausristeilyjä.

