Hälytyssireenit alkoivat soida Stadissa talvisodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939 kello 9.20. Vihollinen hyökkäsi aamupäivällä kolmella pommikoneella kaupunkia ja kahdellatoista muun muassa Sandista vastaan. Iltapäivällä se hyökkäsi uudelleen yhdeksällä SB-2- flygellä. Vielä aamulla jengi oli normaaliduuneissaan ja skidit olivat skolessa. Ne olivat olleet syksyn bosessa olon jälkeen vasta viikon toiminnassa.
Foto: SA-kuva, Tuomo Rysti
Kaikki ihmettelivät konekiväärien rätinää ja pommien pauketta. Oli vaikeaa tsennata, että sota oli alkanut. Mutta vielä aamun hyökkäyksen jälkeenkin monet jatkaa normaalia elämää. Kauppatorin fisunmyyjät ja vihannesmummot valittivat, että skoudet käskivät heitä ottamaan hatkat nopeasti. Päivän safkat kun olivat vielä myymättä.
Tsuppailut on hetkeksi tsuppailtu. Maestro on itse liimaamassa liikkeensä näyteikkunoihin liimapaperisuikaleita Mikonkadulla. Näin pyrittiin vähentämään pommien painevaikutuksen tuhoja. Foto: SA-kuva, Tuomo Rysti
Onneksi Stadia oli ruvettu evakuoimaan jo syksyllä. Vielä lokakuun alussa Helsingin väkiluku oli ollut noin 285 000 ja pienimmillään se evakuoinnin aikana laski yli 200 00, ollen alimmillaan 65 000. Osa vapaaehtoisista evakkoon lähtijöistä oli kyllä palannut takaisin ja skoletkin olivat aloittaneet jälleen toimintansa.
Heti sodan ensimmäisten pommitusten jälkeen lähti landelle pyrkimään satoja perheitä, lähinnä naisia ja lapsia. Kun YH, eli Yleiset Harjoitukset olivat alkaneet 10.10.1939, olivat intin käyneet kundit lähteneet tuhansittain itärajaa turvaamaan. Monet heistä Stadin omaan rykmenttiin, S-rykmenttiin, eli ”Ässään”, viralliselta nimeltään Jalkaväkirykmentti 11. Myös monta stadilaista lottaa oli komennettu Stadista eri tehtäviin.
Talvisodan ensimmäisen päivän pommituksissa vauriot jäivät aika snadeiksi, mutta 91 stadilaista tai Stadissa oleskellutta sai surmansa. Lähes 250 haavoittui. Pommeja putosi kantakaupungin alueelle muun muassa Lasipalatsin-Eläinmuseon alueelle, Hietsun torin ympäristöön, Teknillisen korkeakouluun ja Lönkalle. Samoin osumia sai Neuvostoliiton oma lähetystörakennus Bulevardin ja Lönkan kulmassa. Stoori kertoo, että lähetystön tulipalon sammuttamisessa brankkarit eivät kiirehtineet.
Avoimille mestoille tarkoitetut sirpalesuojat olivat enemmänkin moraalisena tukena stadilaisille. Tässä foto Skattalta syksyllä 1939. Foto: SA-kuva, Tuomo Rysti
Pääkaupungin ilmatorjunta oli kaluston vähyyden takia heikkoa. Silti Stadin pätevät ilmatorjuntamiehet pudottivat vihollispommarin jo sodan ensimmäisenä päivänä Suokin Mustasaareen. Sodan toisena päivänä, 1.12.1939 ampui ilmatorjuntakonekivääriryhmä alas Taivallahdessa, Autopataljoonan katolta SB-2 tyyppisen pommikoneen, joka putosi Munkkaan.
Kun sota alkoi, lensivät viholliskoneet hyvinkin matalalla. Monet erottivat jopa lentäjien kasvot. Kiväärikaliberistenkin aseiden vaikutus tuotti tulosta, joten vihollinen nosti pommituskorkeuden jopa kuuteen kilometriin. Tämä johti siihen, että pommitusten tarkkuus tietysti kärsi.
Viimeinen Stadiin kohdistunut pommitus tapahtui 14.1.1940, eli jo kaksi kuukautta ennen sodan päättymistä. Syyksi on arveltu ilmatorjunnan hyvää menestystä, Stadissa olleiden ulkomaalaisten vastalauseita tai sitä, että vihollinen halusi Suomen valloituksen palkinnoksi ehjän pääkaupungin.
Kun stadilaiset kuulivat talvisodan Moskovan raskaat rauhanehdot, laskettiin liput puolitankoon. Mitään virallista käskyä tähän ei mistään tullut. Tässä kuva Vanhalta 13.3.1940. Foto: SA-kuva, Tuomo Rysti
Koko talvisodan 105 päivää kestäneen talvisodan aikana pommitti vihollinen Stadia kaikkiaan 8 kertaa, yhteensä 70 koneella. 97 ihmistä sai näissä pommituksissa surmansa.
Tuomo Rysti