”Stadilainen rehtori Taina Saarinen Mansesta”.
Minulta pyydettiin lyhyttä tekstiä Slämyyn, miten oikein päädyin tänne työväenopistoon reksiksi.
Kun Helsingin virka tuli auki, toimin Tampereen työväenopistossa apulaisrehtorina. Sitä ennen olin ollut valtakunnallisessa opistojen liitossa suunnittelijana, pienessä kansalaisopistossa rehtorina, toisessa kansalaisopistossa päätoimisena opettajana ja vielä sitä aiemmin kesäyliopistossa toiminnanjohtajana. Kaikki nämä eri puolilla Suomea. Sellainen yli 30 vuotta tätä vapaata sivistystyötä on plakkarissa. Tampereen yliopistossa opiskelin aikuiskasvatus-nimistä pääainetta, joten koko ikäni olen yrittänyt itseäni (ja vähän muitakin) kasvattaa…
Kun hain tähän virkaan, en ollenkaan ajatellut, että minut valitaan. Jo se, että pääsin haastatteluihin ja aina vaan eteenpäin virantäytössä, oli iso juttu minulle. Muistan opistotalon korkeat portaat Hesarilla, kun tulin ensimmäiseen haastatteluun. Nousin niitä suuri kunnioitus mielessäni. Sitten sain kuulla, että olen kaupunginhallituksen ehdokas rehtoriksi. Valtuusto valitsi minut tammikuussa 2006 ja viran otin vastaan 1.6.2006.
Varmaan liian pitkään monen mielestä sanoin, että ”meillä siellä Tampereella”. Niin erilaiset olivat näiden opistojen toimintatavat. Opistot olivat eri kokoisia – Tampere noin kolmannes Helsingin opistosta. Sana stadi ei istunut suuhuni aluksi ollenkaan. Sen sijaan ihastuin kaupungin metsiin ja puistoihin. Kävelin keskuspuiston halki töihin. Nuuksio tuli tutuksi, samoin meren rannat. Autoilua Helsingissä harjoittelin ensimmäisenä kesänä öisin, kun kaduilla ei ollut ruuhkaa. Mikä ulosmenotie viekään Lahteen, mikä Tuusulaan! Tärkein kotiuttaja oli työ. Opiston eri toimipisteet ovat kaupungin eri puolilla ja ne tarjoavat luonnollisen tutustumisväylän Helsinkiin. Ja opistoväki, opettajat ja opiskelijat, heidän kauttaan ovat kaupunkilaiset tulleet tutuiksi. Olinhan aiemmin työskennellyt valtakunnallisessa liitossa Helsingissä seitsemän vuotta, mutta silloin asuin Tampereella ja työskentelin paljolti etänä. Nyt kun tulin oikeasti helsinkiläiseksi, pikkuhiljaa tutustuin kaupunkiin, kotiuduin ja sitten kävikin vanhanaikaisesti: rakastuin helsinkiläiseen mieheen. Ja lopun arvaakin. Törmä muuttui Saariseksi.
Minulle on sanottu, että stadilaisuus on elämäntapa, mielentila. Tampere on mielentila myöskin. Nysset ja mustamakkara säilyvät aina sielussani. Sen sijaan, että olisin menettänyt Tampereen, olen saanut myös Helsingin.
Taina Saarinen
