OLYMPUS DIGITAL CAMERA
A
Dallasin Herulissa Eläinlekurinkartsan mäkeä alas. Linnakundien eristämö muureineen stondasi Hermannin puiston takana. Ylitin Sörkänkadun. Suuntasin kohti sköneä. Ohitin Tukkutorin. Votkinin Veman fläsätukun dörtsi sulkeutui. Handelliin ja Liiteriin ei ollut vielä ryysistä. Käännyin oikealle Vanhalle talvitielle. Mutsi oli täällä 70-luvulla duunissa Marimekon ruokalassa. Kurvasin Verkkosaarenkadulle. Jäin venttaamaan valojen vaihtumista Hermannin rantatiellä. Sköne häämötti soratasangon takana, Verkkosaaren rantsussa. Verkko-saaressa toimi muinoin kalasavustamoita, vihannestukkuja, pöperömestoja, monenlaisia nyrkkipajoja ja ro-ro-aluksilla Sompaan laivattujen bilikoiden varastointikenttiä. Tuttu mattolaitsikka katosi 10 vuotta sitten.
Jatkoin lokakuista reissuani parin sadan metrin pituisen Verkkosaarenkanavan kivetyllä rannalla. Päästyäni kanavan suulle Vanhankaupunginlahdelle laskin reppuni kadulle putkikaiteen viereen. Massiivisen Portuksen valkoinen seinä sukelsi oikealla jyrkästi mereen. Lähellä rönötti raksan jätelava. Rantsun duunit olivat vielä kesken. Viritin metskausvehkeeni kondikseen. Sinkautin haspelillani jigiä jonkkaan. Pohjoisesta blosasi syksyisesti pompan alle. Sköne lainehti korkean graniittimuurin alapuolella. Haavista ei heltiäisi jeesistä, jos vonkale tarraisi jigiini. Seurauksena olisi kalustotappioita. Botskista fiskatessa tilanne on aivan toinen.
Jätelavan takaa tunki rantsuun tuttu, minua gamlempi starba – fisukaverini Vesku. Olimme treffanneet ekan kerran toisemme vuosi sitten ollessamme fisussa lähellä Kuliksen siltaa. Broidini starba oli tsennannut jo parikymmentä vuotta. Kundit olivat heiluneet fisussa Merihaan kaiteella vuosikausia. Vesku viritti virveliinsä sinisävyisen, vipeltävän bleidinsä ja stikkasi vieheensä kauas skönelle.
– Onks tullut karvanaama fisuja? Sillan luona oli ihan tyhjää.
– Toistaiseksi ei mitään. Pari päivää sitten saatiin broidin kanssa paatista komeita abboroita.
– Älä flöittaa? Onks Jukka käynyt taas pöllimässä mun kaikki abborat? Sano sille, että se pysyy paatteineen Korkkiksen sillan toisella puolella.
– Mun faija väitti fisujen liikkuvan niin kuin hampparitkin. Sulla taitaa olla tolppa-apinan pläägät repussa.
– Kuule Masa, mä sleppaan stogella ensi viikolla luokkakokoukseen Manseen. Me valmistuttiin 50 vuotta sitten – laskutikkujen aikakaudella – puhelinteknikoiksi. Sähän tsennaat noi bileet. Bamlataan ekaks siitä, et kuka on kolannu ja sitten et kuka on glesana. Lopuksi vedetään dorkina överiksi, kuinka ollaan pärjätty duunissa ja elämässä. Mä pummaan niiltä nimmarit fotojen alle vuoden 1972 vuosikirjaan.
– Missä sä kävit Tekun?
– Stadin Hietsussa. Mä kävin ensin Valkan ammiksen puhelinlinjan. Tekun vuosina mä tsörasin skolen jälkeen usein pirssiä. Perheelle piti tienata ohessa fyrkkaa safkaan. Otti joskus aivoon. Silloin ei puhuttu burnoutista.
– Kato, perkele, mä olen valmistunut Hietsusta tietoliikenneteknikoksi vuonna 1979. Meidän skoleaikana tenteissä sai käyttää jo taskulaskinta. Kävin ennen tekua Valkassa ratski- ja TV-asentajalinjan. Olin 80-luvun alussa myös maikkana samassa skolessa, ennen kuin siirryin kuntoutushommiin. Meillä jengi työllistyi yleensä Nokialle, Ylelle, Maikkarille ja Kaapeli-TV:lle. Vesku, mehän ollaan kollegoja. Puristimme ylpeinä toistemme handuja. Teknikon ammattitutkintoa ei ole enää olemassa, mutta se elää yhä meissä. Boltsi on snadi.
– Mä olin duunissa HPY:llä. Stadilaiset puhelinteknikot meni duuniin joko postiin tai puhelinyhdistykseen. Se oli kliffa duunimesta. Firmalla oli oma futis- ja korisjenginsä sekä fisustus- ja matkailujaostonsa. Ne piti huolta, ettei duunijengi päässyt hajoamaan. Siellä ei niuhotettu eikä vittuiltu duunareille. Mä itse kuuluin kalastusjaostoon. Elisan jälkeen kaikki muuttui. Osuuskunnasta tuli pörssilafka.
– Mä muistan nähneeni, kuinka HPY:n kundien työfiudet parveutuivat kuin kottaraiset aamulla Eltsun Esson baarin parkkikselle. Mun monet frendit olivat duunissa HPY:ssä. Puhelinverkon digitalisointi oli iso juttu. Kun HPY muuttui v. 2000 Elisaksi, monet frendit saivat fudut. Puhelinkopit ja lankapuhelimet häippäsivät ajallaan ja luuri ryömi jokaisen fikkaan. Stadin Tekniikan museossa näkee releillä ja kytkimillä toimivia vanhoja analogisia puhelinkeskuksia.
Minulla tärppäsi. Tein nopean vastavedon. Kelasin nopeasti siimaa sisään. Fisu pisti hanttiin. Vinssasin muurin jalkikselle komean 300 grammaisen fileabboran. Duunasin raitapaidan rautalankasumppuun. Laskin sen muurilta nartsalla alas sköneen.
– Toi puikkohan on ihan alamittainen. Mä en ottais noin snadia. Mulla fisustaminen tuppaa menemään usein styylaamiseksi ja läpän heittämiseksi. Mun kundi on metskannut täältä muutaman kunnon hauen. Niitä on helvetin vaikea saada skönestä ylös. Vesku pakkasi kamansa ja totesi jatkavansa kohta kierrostaan. Piti ehtiä himaan safkaamaan.
– Moi Masa, oli hiton kliffaa taas treffata ja bamlata. Terveisiä perheelle, kundillesi Arskalle ja broidillesi.
– Samoin Vesku. Kättelimme.
Jatkoin itsekseni virvelillä vispaamista. Äkkiä joku iski parinkymmenen metrin päässä muurista jigiini. Sköne kuohahti. Hiffasin jäntevän suomutorpedon selän. Fisu flaidasi tanakasti vastaan. Se vaikutti olevan tiukasti nalkissa. Joko iso kuha tai hauki. Kelasin siimaa sisään. Vapa taipui kaarelle. Pidin siiman kireänä. Sain hilattua pedon hissukseen muurin kylkeen. Iso jänkäkoira aukoi kitaansa alhaalla skönessä. Olimme molemmat sekä merisusi että meikkis monttu auki. Möllötimme toisiamme. Lähdin roudaamaan haukea metskilläni kohti kanavan suuaukkoa. Siellä oli aitaamaton alue, jossa voisi klaarata homman.
Kävin hauen kanssa kimpassa tsekkaamassa mestan. Muurin vierestä löytyi syvä monttu. Duunit olivat vielä kesken. Kanavan alkuun terasseille oli matkaa pari sataa metriä. Mahikset lippasivat siihen. Tajusin, kuka finnaisi tämän matsin. Uitin piikkileuan takaisin lähtöruutuun. Nostin fisua varovasti skönestä. Jigi oli bosessa sen leuassa. Arvioin ja ihailin merihalon stydiä kroppaa ja kitaa. Se oli suurin fisu, jonka olin onnistunut koskaan pyytämään. Sain hilattua vonkaleen puoliksi skönestä. Nailonsiima katkesi saman tien paukahtaen. Tyydyin tyynesti osaani. Dokasin termarista kupin kuumaa tattarihunajalla makeutettua Earl Grey-teetä. Solmin uuden jigin siimaan.
Jatkoin fiskaamista toisessa mestassa lähellä Kuliksen siltaa. Morjestin kaijalla Valeria. Ahti ei ollut suonut ahvenaa Petroskoin starbulille. Itse sain pari isoa abboraa ja mittakuhan. Iso tsägähaukeni tsimmasi vapaana vaanimassa jossain Vanhankaupunginlahdella. Lähdin dallaamaan onnellisena eläkeruunana kohti Valkkaa. Himassa fileerasin verestetyt fisut ja duunasin perkeistä sopan.
Teksti ja kuva : Matti Laitinen
vanhukainen, omaishoitaja ja rauhanmies
5.10.2022
