Faijan piti slumppaa toi radiolupa. Mutsi stikkas sille fyrkat. Mut sit myöhemmin faija vaan funtsi, et ei kantsunu tollasen radiobrogrammin takii mitää fyrkkaa siihen lataa. Sit se vaan hokas, et paljo kliffempaa oli silläki furkalla sunggaa kafrujen kera slaagereita Meklun Kerhosessa. No, ei Kerhosessa kyl kauaa sunggata saanu, ku jo hiffas ittensä gartsalta.
Sit faija skuffas ton meidän Telefunkkenin safkakomeron alahyllylle. Ja vaan pamlas meille kakruille, et aina ku toi dörtsiklogu skulaa, niin vekslaatte toosan hiljaseks ja jos joku inspektööri dörtsillä kysyy vaik tota radiolisenssii, niin sanotte, et me ollaan jehovii eikä meil oo radioo.
No, oikeesti me kyl lysnattiin paljoki sitä Telefunkkenii. Kaikki Markus-sedät, maanantain kuunnelmat ja sporttiprogrammit. Ja sit myöhemmin noi lauantain toivotut. Mut rukouslauantaisin oli kyl toi radioelo aika vaisuu.
Sit, ku faija oli joskus vetäny brenkkuu nonarina toistaki vekkaa, niin se alko usein yöllä braisaan jotain sen titarijuitsuja. Vekslas Hilversumii ja Motalaa ja pamlas jotain ittekseen. Sit yks yö, mutsill stikkas yli. Se tempas Telefinkkenin johdon seinästä veke, ku se ei enää jaksanu lysnaa tota faijan hortoiluu nois radiofääreissä. Mut mutsilla oli kai liikaa styrkkaa ja hela johto lähtiki toosasta irti. Mut sit yks neibori handlas tän toosan taas kondikseen.
No sit faija kerran roudas himaan ton titarinykkelin ja elo oliki paljon iisimpää ku se vaan tsittas ja titas kuulokkeet korvissa. No, silloin me kyl hiffattiin, et faijalla ei enää ollu ihan kaikki sen handuissa. Brenkusta tuli sit sen paras frendi ja ei se meille enää paljo mitään pamlannukkaan.
Jaakko Koroma