Huhtikuuta heilutellaan, ja talven tuntu pitää lujasti otteessaan. Onneksi kaikkia hiekkoja ei ehtinyt lakaista pois, kun jo uutta jääpeitettä muodostuu ulko-ovien eteen ja pihamaille.
Tsilari kävi erään pyörätuolissa istuneen asiakkaan luona laittelemassa vähän hyllyä ja taulua seinälle. Asiakkaalla ei ollut puhekykyä, vaan kommunikoi ainoastaan sanomalla A-A jos jokin asia ei ollut hyvä, ja A jos asia kelpasi. Runsasta A-A:ta tuli kun seinähyllyn korkeutta piti etsiä ja hänellä hyväksyttää. Kun hommat oli tehty ja Tsilari laittoi poran laukkuun, asiakas alkoi vimmatusti toistamaan A-A:ta. Toistaminen muuttui yhä kiukkuisemmaksi, ja samalla asiakas osoitteli yöpöytäänsä. Tsilari tarkasti oliko siinä jotain vikaa, käänteli ja väänteli, ja ukko hoki yhä päättäväisemmin A-A!
Sitten Tsilari hiffasi että yöpöydän taakse oli tippunut joku paperilappunen, jonka nostaminen ja ukolle anto tuotti hyväksyttävän A-äänen, ja hymyilevän nyökkäyksen.
Eräässä kohteessa Tsilarille oli tullut keikaksi tarkistaa yhden hoito-osaston kaikki lattiakaivot. Muutaman kaivon jälkeen hoitaja tuli ja kertoi ettei niitä kaivoja välttämättä nyt kannata kaivella, kun heillä on Noroa osastolla ja monet asiakkaat ovat oksennelleet pitkin ja poikin. Tsilari oli että kiitos kun nyt ilmoitatte. Tämä on iso ongelma hoiva-osastoilla, ettei kiinteistö-osastolle viitsitä ilmoittaa ollenkaan, jos tauteja esiintyy. Ei edes lappua ovella. Ja hoitajat näkivät että Tsilari tulee kohteeseen ja vasta viiveellä ilmoitetaan yökkäämisistä. Pomo lupasi ottaa asian käsittelyyn.
Tsilari kävi työreissulla Tampereellakin tässä männäviikolla. Oli työsuojeluvaltuuston kevätkokous Scandic Hotellilla, hulppeine aamiaisineen ja seisovine pöytineen. Jälleen uusi aluevaltaus Tsilarille nämä työsuojelujutut, mutta mielekästä mietittävää ja hyvä ansioitunut ryhmä kasassa.
Erään kohteen käytävällä tuli tuttu asiakas vastaan, jonka tiesin hiljattain menettäneen rakkaan aviopuolisonsa. Suru ja kaipaus näkyi hänen kasvoillaan. Tsilarille tuli mieleen eräs laulu jossa laulettiin että ”Voikun tällä kännykällä soittaa voisi vaikka taivaaseen/
Ja perjantaisin hakea saisin mummon sieltä pois…”.
Jatketaan harjoituksia.
Teksti: William
