Kehitysvammaisenkin voi nauttia
keväästä ja auringon lämmöstä.
Hänkin voi pitää lintujen laulusta,
vapautuvista merenlahdista.
Kehitysvammainenkin voi lipua
lautalla lahden ylitse,
katsella kannella kaunista merta
ja nauttia baarissa musiikista.
Kehitysvammainenkin voi tykätä
museoista, palatseista, patsaista,
puistoista ja riemukaarista.
Hänkin osaa juoda kahvia kuppilassa.
Kehitysvammainenkin voi haluta
tutustua uusiin ihmisiin.
Hänkin osaa hurmata ja viihdyttää muita.
Hänkin voi haluta löytää kumppanin.
Kehitysvammainenkin voi kävellä
kotikaupunkinsa kaduilla.
Hän kohtaa kaupungilla vain harvoin
toisia kehitysvammaisia ihmisiä.
Kehitysvammainenkin voi olla
onnellinen ihminen,
jos me otamme hänet mukaan
yhteiskuntaan tasavertaisena ihmisenä.
Jokainen mitätöity, unohdettu
ja yksinjätetty ihminen
on onneton ihminen.
Matti Laitinen
18.3.2015
