Stadin liikennelaitos, meidän yhteinen HKL:mme, aiotaan yhtiöittää ja säpälöidä kuuteen osaan. Tätä perustellaan seudullisella yhteistyöllä ja nyyien hankintojen rahoituksella. Kumpikin perustelu on naurettava ja hanurista vedetty. Miksi verofyrkilla piffatut Stadin siniset dösät ja keltavihreät sporat sekä skuruverkko eivät voisi kuulua edelleen meille stadilaisille? Miksi bisnes skuffaa skeidaisen keskisormensa kaikkialle, mistä on haalittavissa hilloa? Omat dösät ja sporat ovat olennainen osa stadilaista kulttuuria. Käsittääkseni kunnat ovat olemassa ensisijaisesti meitä ihmisiä eikä vain bisnestä varten. Eivätkö betoninvihreät ja -mustat bomsat pysty muuhun kuin dorkuuteen? Tuntuu siltä, että päättäjät ovat valmiita blisaamaan vaikka oman mutsinsa ja faijansa.
Moni ei varmaan tsennaa sitä, että yhtiöittäminen ja pilkkominen siirtää päätöksenteon käytännössä stadilaisten ja paljolti myös kuntavaltuutettujen handujen ulottumattomiin ja jemmaa sen bisnessalaisuuksien paksun verhon taakse.
Minusta spora- ja metroliikennettä on kehitettävä julkisena palveluna ja kunnallisen liikelaitoksen toimesta. Minä vastustan jyrkästi Valkan kundina HKL:n yhtiöittämistä ja pilkkomista!
Matti Laitinen
koko ikänsä Stadissa bunkannut eläkeruuna
……………………………………………………………………
PAAVALINKIRKON KASI (Osa 1.)
Paavalin tsyrkan puistossa kasi heitti
varjossa vehreiden vaahteroiden
täyden rundin.
Se ohitti kiskoja höylätessään
Studarilla munasillaan knekkaavan
Gunnar Bärlundin.
Mä loikkasin skuruun,
se räppäsi kolisten Hämeentielle.
Taakse jäi Valkan sporahalli.
Teräksen mahassa, raitsikan ruhossa
kontaktorit naksuivat,
nivelen tyristorit ohjasivat ujeltavia sähkömosia.
Vauhti hiljeni, hiekka valui kiskoille.
Kiskojarrut pureutuivat raiteisiin
kuin nälkäiset nahkiaiset hukkuneen kylkiin.
Spora stannasi sata vuotta vanhan kansaskolen eteen.
Eteenpäin! Eteenpäin!
Paljedörtsit sulkeutuivat.
Kuski väänsi puikosta virtaa,
skuru vongahti liikkeelle.
Ristikkotie vei Sörkän linnaan.
Pienelukkaklinikalla musteille ja fifeille
skuffattiin aamusta iltaan piikkiä perseeseen.
Käheä-ääninen starba keuhkosi muijalleen:
– Mun täytyy saada kuukkari.
– Miksi juuri sun?
– Ei se ole sulta mitään pois!
– Eikö tosiaan? Ootsä dorka?
– Mä siivoan raksalla. Helvetin huonolla taksalla.
Mä tiedän, mitä on työ!
– Mä tiedän, mitä on duunittomuus.
– Elämä särkyi kuin Finlandiatalon marmori.
Toimeentulotuella ei jaksa, kohta hajoo maksa.
– Duunissa kolvista valuu blodea,
suussa on sementin maku.
Joka päivä vähenee elon häivä,
mut vie pian veks Monosen paku.
Skuru pysähtyi Kurvissa.
Tuijotin Kansa-yhtiön kolossia.
Se kohosi tummuneena, lähes tyhjänä peltisarvena taivaaseen.
Aholaita ja tietotekniikkalafka, teurastettu postipankki ja terassi.
Terassilla kellui bissen ja skönen sameiksi huuhtomia sinileväsilmiä,
oman lapsuuteni Sörkän aavaa ulappaa.
Jengiä lappoi sisään ja ulos.
Starbat ja gimmat vaihtoivat porkkanaan, seiskaan tai kutoseen
tai häippäs dokaamaan ja skruudaamaan johonkin halpaan lähikuppilaan.
Nytkähdys ja vingahdus
reissu jatkui.
Leimasinkoneet lonksuivat.
Mustalla lattialla lojui sivut levällään
ilmaisjakeluna maagista mediaa
kuin nyljettyjä, tautisia naudan nahkoja.
Mainoksia, muotia ja murhia.
Köyhän arjen pensselistä singonneita brutaaleja signaaleja.
Lööpeissä turkiskaupanvastustajat jaagasivat kriminaaleja,
Vasiksen harventuneet huorajoukot paikkasivat naamojensa maaleja.
Kuski käänsi raitsikan Hesarille.
Fade ja faijanfaija veivät kimpassa meidät
snadina perjantaisin Eltsun bastuun.
Kivisten lauteiden kuumuudessa tsittasi sodan rampauttamia äijiä.
Amputoituja handuja ja klabeja, luodinarpia
Tuhansia delanneita, verisiä tykistökeskityksiä ja loputonta taistelun melskettä.
Äijät dokasivat pukuhuoneessa Aperitaa,
me vadelmalimppaa.
Teksti ja kuva:Matti Laitinen
Stadissa v. 2001
(julkaistu kokonaisuudessaan v. 2010 runokokoelmassa Vallila)
