Lähdettiin tossa yks päivä ajelee kohti Siuntiota, ku vaimon mummo oli siellä ollut piikana nuorempana
tyttönä. Mummon Siuntiossa olosta on jo kulunut reilusti yli sata vuotta ja paikat ovat varmasti kovinkin
muuttuneet. On toi tekniikka ihmeellistä tänä päivänä, navariin vaan kylän nimi missä mummo oli ollut
piikana ja navari ohjasi meidät perille. Pieni kylä oli noin kuusi kilsaa Siuntion keskustasta ja ei sitä enää
tänä päivänä voinut kyläksi sanoa, pari taloa siellä täällä ei muuta. Niin se maailma muuttuu. Maisemista
huomasi kyllä selvästi, että täällä oli maanviljelyä toimitettu elinkeinona jo kautta monen sukupolven,
myös tänä päivänä. Oli pelloilla kova touhu käynnissä, raktoreita ajeli sinne tänne ja satoa otettiin talteen,
kun aurinkoinen päivä kerran oli. Yritimme vaimon kanssa tarkkailla, josko mummon papereissa ollutta
tilaa vielä olisi olemassa, mutta ei näkynyt sen nimistä. Siuntion keskustan läpi ajaessa olimme nähneet
vanhan kivikirkon joka varmaan mummonkin aikana oli pystyssä ja käytössä, luultavasti mummokin oli
kirkossa käynnyt ja kotiin matkalla pysähdyimme vanhaa kirkkoa ihailemaan. Vanhat kivikirkot ovat
kauniita ja ihailen ihmisiä jotka entisaikaan jaksoivat yhdessä sellaisia rakentaa, vahinko ettei kirkkoon
päässyt sisälle, ovet olivat näin viikonlopulla suljettu, paitsi tietenkin sunnuntaina kun oli Jumalan
palvelus. Harmittaa ettei ihmisten vielä eläessä ole tullut mieleen kysellä heidän taustoitaan.
Sukututkimus on haasteellista hommaa ja aina se ei onnistu ku strömssöössä. Mukavaa syksyn jatkoa
kaikille.
Kirjoitti Orkki
