Pelastetaan edes lapset

Lasten liikennelaulu oli aikansa radiohitti ja myyntimenestys. Tämä Kirkan versio yli 30 vuoden takaa jatkoi menestystarinaa, mutta jotain on nyt pielessä, kun lastenlauluja ei enää kuule tai saa.

Suomessa ei ole infraa lasten tai yleensä trendien ulkopuolella olevalle musiikille.

Onneksi Liikenneturva hoitaa osaansa, mutta arvoisa ministeri Antti Kurvinen, mikä estää yhteiskuntamme henkisen vammautumisen, jos kaikki uudet kulttuurivaikutteemme tulevat ulkomailta?

 

OKM on ymmärrettävästi voimaton, sillä teollinen infra on ministeri Mika Lintilän vastuulla ja radiot kuuluvat ministeri Timo Harakalle.  Viihteen rahalla paineistettu valtavirta on niin voimakas, ettei pienten tai isojenkaan ääni erotu sen pauhulta.

Valtiovarainministeri Annika Saarikon kannattaisi silti laskettaa avustajillaan, kuinka paljon tuo samainen virta vie rahaa ulkomaille omasta työstämme ja kulttuuripääomastamme.

Myös ministeri Tuula Haataisen on hyvä tietää, että viihdeala kiinnostaa työpaikkana satoja tuhansia ihmisiä, eikä ole huono ministeri Maria Ohisalonkaan tiedostaa, että viihteen työ on luontokuormatonta.

 

Vastuiden pirstaloitumisesta johtuen yksikään hallitus  ei ole 30 vuoden aikana ymmärtänyt musiikin työllisyysvaikutusta, saati sen taloudellista ja henkistä merkitystä.

Nytkin suomalaisilla on rahaa pankissa 98 miljardia, ja kansan nettovarallisuus on satoja miljardeja euroja.

Meillä olisi itsensä kantavat markkinat ja luovuuden lähteet! Niiden hyödyntämiselle tarvitaan tahtotila, orientoiva alkupääomitus ja yhdenvertaiset kilpailuedellytykset.

 

Olemme kotimaisuuden puolustajana profiloituneet oppositioon. Sieltä käsin on nyt helppo esittää kuuluisa  myyntikoulutusten kultainen kysymys: kumpi halutaan voittaa väittely vai rahaa?

Vääriä valintoja ei kannata enää lakaista mattojen alle.  Jatkamme työtä Avainlipun alla ja suuntasimme resurssimme lasten kotiviihteen kehitykseen.

Vahvistamme tarjontaa kymmenillä uusilla levytyksillä ja digitaalisilla palveluilla.  Rakas isänmaa, jos idea tuntuu hyvältä, siihen saa tulla avuksi!

 

Poptori Oy

 

Erkki Puumalainen

toimitusjohtaja

 

  1. Julkaisimme eilen mikrobudjetilla Youtube -videon tästä 66 vuotta vanhasta Lasten liikennelaulusta. Ks. tästä https://www.youtube.com/watch?v=_MkbjCFd1Jg&t=2s

https://snd.click/lastenhitit

Erkki Puumalainen

 

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *