Hyppäsimme kundini Arskan kanssa helteisenä maanantaiaamuna seiskan sporaan Mäkelänkadulla. Skuru lähti skujaamaan kohti Pasilan steissiä. Dallasimme Pasilansillan yli. Tripla heräili hissukseen. Kakkosen spora ei kulkenut raiderempan takia. Käännyimme Pasilankadulle ja jatkoimme käppäilyämme kohti Kyllikinporttia. Pasilan kyttiksen edessä oli jo 30 metrin jono. Duunasimme kuonokopat feisseihimme.
Pääsimme Pasilan skoudetaloon ineen kahdeksalta. Spruittasimme käsidesiä handuihimme. Minä otin huginumeron masiinasta. Henkilökorttihakemuksen täyttäminen poliisin sähköisessä palvelussa ei ollut skulannut, koska Arskalla ei ole myönnetty siihen tarvittavia verkkopankkitunnuksia. Lisäksi sähköinen ajanvaraus oli fulsa elokuun alkuun asti. Arskan sote-tietoja käsiteltiin Kanta-palveluissa niin saatanan luotettavasti ja turvallisesti, että hän tai hänen omaishoitajansa eivät päässeet niitä edes tsiigaamaan.
Menimme tsittaamaan sinisille tekonahkasohville hanurit hiessä. Punaiset vuoronumerot välkehtivät seinien näytöissä. Väki oli kansainvälistä ja edusti useita erilaisia väestöryhmiä maassamme. Jengillä oli käytössään mustia, valkoisia, pinkkejä, vaaleansinisiä ja räätälöityjä koronamaskeja. Ihmisiä ja perheitä valui vuorollaan luukulle ja poistui sieltä. Voda maistui ja viilensi kroppaa byrokraattisessa lämmössä ja kosteudessa.
Ventattuamme Arskan kanssa puoli timmaa hilauduimme luukulle. Kerroin nuorelle, ystävälliselle jeparille haluavamme Arskalle oman henkilökortin, jotta pääsemme verkkoasiointipalvelu Omakantaan uusimaan kundin lääkereseptin ja printtaamaan sieltä hänelle koronarokotustodistuksen. Nuori skoude ihmetteli, kuinka vammaisten asiointi oli tehty näin hankalaksi. Tyrkkäsin luukkuun Arskan passin ja koodin tämän sähköiseen passifotoon. Tsekkasin henkilökortin hakulomakkeen yhteystietojen oikeellisuuden. Arska skrivasi puumerkkinsä papruun. Minä bungasin hommelin pankkitsetillä. ID-tsetti toimitetaan 5-8 päivän päästä Studarin noutomestaan. Pokkasimme saamastamme palvelusta.
Olimme slumpanneet Arskan kanssa kimpassa viime lauantaina Jätkästä sirukortin lukulaitteen. Imuroin himassa netistä tietsikkaani sille sopivan käyttösovelluksen. Kehitysvammaisen kundin pääsy Omakantaan on osoittautunut yllättävän työlääksi ja paljon aikaa vieväksi. Koko lystistä saa pulittaa vielä sata euroa (foto, lukulaite, ID-kortin hinta ja matkat). Lisäksi on hallittava vahva tunnistautuminen ID-kortin avulla. Summa on suolainen snadituloiselle ja tietotekniikkataidottomalle kehitysvammaiselle kundille. Mikä tietoyhteiskunnaksi itseään kutsuvassa Suomessa oikein mättää? Tämä käytäntö ei dunkkaa tasa-arvoiselta kohtelulta.
Ps. Kiitos vinkistä Anja Lehtolahdelle.
Teksti ja kuva :Matti Laitinen
vanhukainen ja omaishoitaja
21.6.2021