Kun Hesarilla ei treffaa frendejä,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, loskaista ja turhaa.
Kun Hämiksellä dallataan kuonokopissa,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, märkää ja liukasta.
Kun jengi jää himaan goisaamaan,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, apeaa ja glesaa.
Kun kapakoiden dörtsit pamahtaa kiinni,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, orpoa ja kaihoisaa.
Kun sporassa tsittaa maskipakkoukko,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, outoa ja yksinäistä.
Kun telkkarista tsiigataan uusintapätkiä,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, dorkaa ja aina samaa.
Kun fiilikset seilaavat tappiin ja botneen,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, huuruista ja synkkää.
Kun yhä slumpataan maskeja ja desiä,
korona futaa yhä stydinä Stadissa.
On hiton hiljaista, tylsää ja ikävää.
Kun himassa ventataan koronapiikkiä,
Stadi menee jälleen boseen.
On hiton hiljaista, toiveikasta ja sekoilevaa.
Kun krookukset kukkivat kohta pihanurtsilla,
koronakevät on saapunut jälleen Stadiin.
On hiton hiljaista, vituttavaa ja murheellista.
En aio lannistua, koska valokin taittuu avaruudessa.
Teksti ja kuva: Matti Laitinen
12.3.2021