Mulle tulee jouluna aina mieleen, ku yhen meidäntalolaisen Leilan kans lähdettiin Wallininkujalta kattoo joulukatua.
Enhän mä ois saanu ilman lupaa lähtee ees Karhupuistoon, ku mä olin vast melkein kuus, mutku sen Leilan faija oli jossain Aleksilla duunissa, ni meinattii, et päästän sen kans sit himaan. No dallailtiin siellä, tsiigattiin Stockan fönäri ja noin. Sit tuli frysiski ja nälkä, eikä se Leila enää muistanu sitä faijan duunipaikkaa.
Mulle oli mutsi aina sanonu, et jos jotain sattuu ni pitää mennä sanoo skoudeille. No mähän raahasin spiidaavan Leilan Aleksin kyttikselle. Siel me sit tsitattii sellasella puupenkillä, Leila spiidas ja mä heiluttelin monoja, ku ei klabbit ylettäny lattiaan.
Ne lähti sit maijalla roudaa meit himaan, mut me sanottiin jo vähän aikasemmin, et täs on meidän hima ja lähettiin haneen niin perkeleesti. Kytät huuteli perään, et ne tulee mutsille selittää mis me ollaan niin kauan luudattu.
Muistan vieläki sen suloisen lämmön, kun heitin himadörtsin boseen ja syöksyin makkariin hetekalle, ku olin päässy turvaan. Olin niin studikses, et huusin vaan mutsille, et kytät perässä. No ei ois kandennu, ku mutsi anto tukkapöllyy niin et viimeistään sillon spiidasin mäkin.
Merja Emma Huhtimo
