Sanotaan, että Siperia opettaa…

Mitä se opettaa, päätin ottaa selvää…

21.12.2014 Siperia opettaa aina!

Perjantaina Steissiltä Moskovan junaan. Siistit vaunut, Saksassa valmistetut, kuten Venäjän rautateillä ulkomaanvaunut ovatkin, sillä niitä tilattiin muutama sata kappaletta.

Suomen raja meni lähes huomaamatta. Venäjän puolella tutkittiin tietenkin matkakumppanini printterilaatikkoa. Pienen ongelman muodosti myös se, ettei vaunuemäntä ollut antanuty minulle kahtena originaalina täytettävää maahantulolomaketta. Kiireinen täyttö Viipurin asemalla. Eipä talvisen yön pimeydessä linnaa olisikaan ehtinyt ihailemaan, mutta kaupungin siluetti näkyi valoissa.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme Moskovassa Leningradskin asemalla Moskovassa. Siirtyminen asemalta toiselle käy kätevästi, sillä katujen alta kulkevissa tunneleissa on mukavan avaraa kulkea.

Lähtiessä n. 50 kilometrin päähän asemasta yöpymään ja suihkuun, sain tietää paikallisen erikoisuuden. Kerjäävä koira asemalla hoitaa isäntänsä töitä.

Aamulla aikainen herätys ja suihkuun, sillä Siperian halki kulkevissa tavallisen kansan halpaluokassa ei ole vaunuissa suihkua, eli sain nauttia suihkusta tietoisena, ettei sitä ihanuutta ole muutamaan päivään.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

21.12.2014 Ensimmäinen oikea pysähdys

Nyt koitti ensimäinen pysähdys. Yaroslavin kaupungissa, matkalla itään. Junan unelias keinunta on saanut ne ihmiset nukkumaan, jotka eivät syö. Syöminen on paras tapa viettää hereillä ollessa aikaa. Junamme kohti Omskia lähtee Jaroslavskin asemalta. Vaunu on hieman nuhjiusempi 48 henkilön avovaunu. Nyt alkaa seikkailu, jossa seuraava vaihto on Omskissa.

Palaamme asiaan, kun yhteydet ovat jälleen kunnossa.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – –

22.12.2014 Perm

Päivän toinen yli parin minuutin pysähdys Permissä.

Uralin vuoriston läheisyys alkaa vaikuttamaan jo maisemiin. Maasto kumpuilee ympärillä. Lumi on peittänyt jo kunnolla maan pinnan ja uutta lunta tulee taivaalta. Permissä junasta poistui paljon ihmisiä, mm nuorten naisten lentopallojoukkue Permistä, joka ol i käynyt saamassa turnauksen kolmannen sijan Moskovassa turnauksessa. Heidän tilalleen tulee sotilaita, jotka ovat lomamatkallaan.

Rautatieasemat ja ratapihat ovat yllättävän suuria. Monelle suomalaiselle on tullut varmasti mielikuva siitä, että erämaassa kulkee ainoastaan yksi kiskopari. Kuitenkin monen kaupungin lähellä on suuriakin ratapihoja, joissa on öljy-, kaasu- sekä puutavaravaunuja. Lisäksi tällä radalla liikkuu Venäjän halki kulkevia konttijunia.

Ihmiset jatkavat leppoisaa oleiluaan junassa. Teetä ja kahvia varten on lähes 100-asteista vettä ympäri vuorokauden saatavana suuresta keitinpannusta, joka lienee kaukaista sukua samovaarille.

Ilmiselvästi tämä kansa on tottunut matkustamaan junalla. Kun vaunuemäntä sanoo jotakin, niin se myös tapahtuu. Olipa sitten kyseessä illalla kello 10 hiljaisuus, tai kenkien, sekä muiden tavaroiden nostaminen lattialta vaunun siivoamisen ajaksi. Itseasiassa tämä tuntuu melkoisen kodikkaalta. Jos Suomessa olisi viitisenkymmentä ihmistä samassa vaunussa, niin möly olisi varmasti melkoinen. Täällä on käytössä sordino puheessa ja käytöstavat ovat yllättävän kohteliaita.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – –

23.12.2014 Siperian ylitys…

Siperiaan lähdimme meille suomalaisille Finnairin itäisimpänä lentokohteena Euroopassa tunnetusta Jekaterinburgin kaupungista.

Tietölähteet kertovat Jekaterinburgin sijaitsevan Uralin Siperian puoleisella rinteellä, mutta vaikka Ural onkin matalahko vuori, niin siitä huolimatta ennen Jekaterinburgia Ural näyttäytyi yömaisemassa junaan lähinnä kolmena tunnelina lännestä tullessa. Kesällä maisemat ovat nastat, kertoo matkaseurani Eve.

Kun saavuimme Jekaterinburgin kaupunkiin, kiinnitin huomiota siihen, että täällä bygataan uutta. Öljyn tuoma vauraus, vai mikä lienee syy? Täällähän jengi käy duunissa öljukentillä tekemässä parin viikon duunirupeamaa, sitten kaupunkiin. Jotkut kauempaa töihin tulleet käyvät oikeassa himassaan perheen luona pari kertaa vuodessa.

Evelle tuli Jekaterinburgin asemalla yllätys. Hän oli kertonut ystävälleen ennen lähtöämme Moskovasta junamme numeron, joten hänen lapsuuden ystävänsä, joka asuu kaupungin keskustasta n. tunnin matkan päässä, oli tullut iltamyöhällä moikkaamaan, vaikka pysähdys olikin vain vajaan 20 minuutin mittainen.

Tyanmenissa oli vuorossa pidempi pysähdys. Junaan tuli matkustajiksi kovakuntoisen näköisiä miehiä, joiden läheisyydessä pystyi haistamaan öljyn, sekä joiden olemuksesta paistoi takana oleva raskaan duunin painaminen. Vielä kello kolme odottelemme neljän asteen pikkupakkasessa ja sumussa junan lähtöä.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

23.12.2014 Kaupunki kasvaa

Öljyn hinnan halpeneminen ei ainakaan vielä näy rakentamisen tahdissa. Asemalla kaupunkia ei erottaisi läntisistä. Kansainvälisten konttikuljetusfirmojen kontit ovat lähempänä asemaa, kuin pitkät öljyjynat. Jos kirjaimet olisivat läntiset, niin junan ikkunasta ei voisi päätellä kyseessä olevan venäläinen kaupunki.

En ole törmännyt tässä junassa, tai asemilla muihin ulkomaalaisiin. Ehkäpä siksi, että tässä junassa on näitä n. 50 hengen vaunuja, joissa on 4 hengen avoloosit makuupaikkoina, sekä käytävän vastakkaisella puolella ikkunan vieressä pitkittäin 2 hengen kerrosmakuupaikat.

Hiilikäyttöisen vesipannun 97 asteista vettä voi nauttia veloituksetta 24 tuntia vuorokaudessa. Kaavio pannun viereisessä seinässä kertoo lämmitysveden virtaussuunnan radiaattoreille, sekä sulkuhanat.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – –

23.12.2014 Junan vaihto Omskin asemalla

Pitkä matka Moskovasta Omskiin on takana. Aurinkoisessa säässä metsät ja aukeat näyttivät kauniilta lumivaipassaan. Muutamilla parin minuutin pysähdyspaikoilla jäi junasta pois yksittäisiä ihmisiä, sekä tuli uusia matkustajia. Moskovan junamme jatkoi matkaansa edelleen halki Siperian. Siihen taapersi muiden matkustajien joukossa ryhmä pieniä, noin 6-8 -vuotiaita lapsia. Poistuimme junasta turvatarkastusporttien kautta, kuten täällä Venäjällä on tapana nykyisin. Aseman edessä seisoo patsas. Tietenkin herra S.A. Vileenin, eli Leninin.

Odotellessa söin muutaman kanankoiven, borchkeiton, kera kupillisen teetä. Nykyisin Venäjällä saa harvemmassa paikassa asemalla hyvää ruokaa, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta, vaan oli lähiunnä kohtuullinen välipala.

Kohta siirrymme jälleen laiturialueelle turvaportin kautta. Viimeinen legi matkalla, eli 23 tuntia Rubtsovskin junassa on alkamassa.

Huomaan sen, että meillä Suomessa puhutaan enemmän Ruplan kurssista rautatieasemalla, kuin täällä Venäjällä. Ihmiset elävät omaa arkeaan, jota somistamaan on tullut tähänkin asemahalliin Uuden vuoden kuusi.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – –

23.12.2014 Kiirehtiminen junaan on taiteen laji

Yht’äkkiä kirjoitellessani sain komennon: please hurry, quick, quick. Ihmettelin sitä, miksi pitää rynnätä, onkohan jotakin säännöllisen poikkeavaa tapahtunut. Venäjällähän poikkeus säännöistä on säännöllistä. Sääntöjen täydellinen noudattaminen ihmisjoukossa on taasen poikkeus.

On kuulemma hyvin tärkeätä rynnätä nopeasti junaan, sillä kohta on suuri ihmislauma tunkemassa. On siis parempi rynnätä heti. Jopa turvatarkastusporttien miehet ovat hengessä mukana.

Vieraan näköinen ihminen ohjataa porttien ohi, jotta pääsen tänne junaan odottelemaan sitä, kun arviolta 20 minuutin kuluttua kaikkien matkustajien passit, siis myös venäläisten kotimaanpassit on tarkastettu junan ovella, sekä verrattu matkustajalistaan.

Venäläinen pitkän matkan juna toimii siis samaan tapaan, kuin olemme tottuneet esimerkiksi lentokoneissa. Nimesi on tallennettu tiedostoihin, sekä joudut esittämään passisi aina junaan noustessasi. Maailmalla kerrotaan paljon erilaisista sotasalaisuuksista.

Lienee siis Slämyssäkin aika esitellä yksi, eli venäläinen henkilökohtainen muonalaatikko sotilaalle.

Asema on kaupungin arvon mukainen, onhan Omskin kaupunki koko Omskin oblastin pääkaupunki.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – –

23.12.2014 Kazakstanin kautta

Entisen Neuvostoliiton alueen rataverkko on edelleen voimissaan. Niinpä kuulin hieman yllättäen, että juna meneekin Rubtsovskiin Kazakstanin kautta. Minulle kerrottiin, että junassa on tehty jo kaikki tarvittavat paperit minulle valmiikisi rajan ylityksiä varten.

Rajan ylittäminen tarkastuksineen on pelkkä muodollisuus. Olinkin Venäjän tullissa ainoa henkilö, joinka passia katsottin.

Ymmärrän nyt hieman paremmin niitä venäläisiä, jotka ihmettelevät käännytystä Helsinki-Vantaalla, kun he Suomen konsulaatista haetulla viisumilla yrittävät lentää Eurooppaan Helsinki-Vantaan kautta, tullen käännytetyksi sillä perusteella, että ensisijaisesti viisumi pitää hakea maasta, johon on matkustamassa. Nyt matka jatkuu Kaqzakstanin puolella rajaa muutaman tovin.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – –

23.12.2014 Back to Russia

Pieni vierailu Kazakstanissa alkaa olla ohi. Maahan tullessa oli minun passini ainoa mielenkiintoa herättävä aihe koko vaunussa. Pimeässä ja kiristyvässä pakkasessa meni matka mukavasti läpimuutaman tunnin pätkän eksoottisen entisen Neuvostotasavallan.

Nyt takaisin Venäjälle saapuessa oli jälleen Kazakstanin passintarkastus ja tulli. Huumekoira juoksi onneksi vauhdilla ohi laukkuni, jossa on tietenkin opiaatteja sisältävät kipulääkkeeni.

Passintarkastiuksessa oli jälleen minun passini, se ainoa, jota katsottiin tarkemmin. Muiden passit menivät kuvan katsomisella muutamassa sekunnissa, mutta minun passistani katsottiin ensiksi päätä pyöritellen Venäjän viisumeita, joissa on humanitäärinen status niille matkoille, joilla olen ollut laulamassa naapurimaassa, sekä myös Kiinan viisumia.

Kävin passintarkastuksen jälkeen piipahtamassa ulkona. Pakkanen alkaa kiristyä iltaa kohti. Venäläiset ovat kiinnostuneita juttelemaan ulkomaalaisen näköisen ihmisen kanssa, joten sain yrittää selittää sekakielellä ummikkovenäläisille sitä, että olen lähtenyt Stadista perjantaina. Pientä päiden pyöritystähän se aiheutti, mutta venäläiset ovat hyväntahtoisia ja toivottelivat hyvää lomaa Venäjällä.

Nyt jäät on jälleen koputeltu pois junan rakenteista, eli olisimme valmiita jatkamaan matkaa kohti Rubtsovsikia, jonne meidän pitäisi saapua aamulla. Odottelen jo suihkua.

Hyvää aaton aattoa kaikille! Muistakaa, ettette laita kinkun rasvoja viemäriin, sillä viemärit saa siten varmimmin tukkeutumaan.

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

24.12.2014 Siperian aroilla

Viimeinen tunti matkalla Rubsovskiin on alkanut. Tänään maisemana on ollut Siperian arot, joiden välissä kasvaa muutaman kymmenen metrin levyiset koivukujat.

Pellot ovat silminkantamattomiin ylettyviä. Mieleeni tuli USA:n ja Neuvostoliiton presidenttien small talk, jossa USA:n presidentti kehui heidän peltojensa yltävän niin kauas, ettei peltoa pysty ajamaan ympäri yhdessä päivässä. Neuvostoliiton pressidentti vastasi tähän: Veli hyvä, on meidänkin autoteollisuudessa ongelmia.

Matka on ollut tähän asti upea. Hienoja maisemia, sekä paljon nähtävää. Ilokseni voin todeta, että maailmassa on vielä rautatiet, jossa aikataulut pitävät, sekä palvelu pelaa. Yllättäen se maa on Venäjä. Vaunut siivotaan matkan aikanakin. Vaunuhenkilökunta on jatkuvasti jokaisessa vaunussa, myös tässä halvimman luokan makuuvaunussa.

Mitä Siperia opettaa?

Se opettaa ainakin sen, että matkan aikana pysähdyspaikoilla on ihmisiä, jotka poistavat jään vaunujen rakenteista. Silloin junat pysyvät aikataulussa. Olisiko tuossa ratkaisu meille Suomeenkin? Tuntisivatko työttömät itsensä tarpeellisemmiksi ihmisinä, jos saisivat käydä tekemässä muutaman tunnin töitä päivässä? Vastapainoksi suomalaisetkin junien aikataulut pitäisivät, sekä työttömyyskorvaukset muuttuisivat palkoiksi. Tietenkin henkilösivukulut nostavat kuluja Suomessa.

Tämä päivä ei varmaankaan ollut mieluinen niille nuorille miehille, jotka poistuivat junan vankivaunusta parilla pienellä asemalla vankienkuljetusautoihin. Vartio näille nuorille miehille oli ainakin kova, sillä saattajilla oli mukanaan konekiväärit.

Jatkan matkaani junan tasaisessa, sekä miellyttävässä kolkkeessa Kohti Rubtsovskia. Aurinko paistaa kirkkaasti. On keskipäivä ja kaikki ihmiset, jotka ovat vielä junassa viimeistelevät tavaroitaan, sekä kasaavat vuodevaatteensa vaunussa niille varatuille paikoille, sekä pistävät patjat, tyynyt ja peitteet asianmukaisille paikoilleen.

Toivottelen Hyvää Jouluaattoa kaikille Slämyn lukijoille ja Lasselle perheineen.

Ollaan tänään hyviä ihmisiä toisillemme.

(Lähetän kuvia, kun olen asettunut paikoilleni Rubtsovskissa.)

Jouluterveisin

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

25.12.2014 24. Perillä Rubtsovskissa

Olemme nyt olleet perillä Rubtsovskissa vajaan vuorokauden. Kaupunkiin saapuessamme näkyi Neuvostoliiton romahtamisen muistomerkki radan vierella. Rubtsovskissa toimi aikoinaan suuri traktoritehdas, jonka toiminta loppui Neuvostoliiton kaaduttua. Tehtaan raato nousee ensi mielikuvana, jos katsoo junan tulosuunnasta oikealle. Vasemalle katsova voi havaita kaupungin, joka on jotenkin onnistunut selviytymistarinassaan.

Otimme laittoman taksin asemalta, koska ainuttakaan virallista taksia ei ollut aseman edustalla. Jokaisessa aiemmassa paikassa oli autoja ja kuljettajia tarjoamassa palveluitaan aseman oven edustalla, mutta nyt, kun tarvetta olisi ollut, ei autoa ollut mailla halmeilla. Maaginen sana taksi sai kuitenkin harmaiden taksien vuorossa olevan kuljettajan aktivoitumaan ja hinnaksi sovittiin 100 ruplaa. Olisiko se euroissa yhden ja kahden euron maastoon asettuva hinta.

Tultuamme herra Melnikovin ja rouva Melnikovan kotiin, otettiin minut sydämellisesti vastaan. Se ihana suihku oli heti vuorossa. Voi kuinka vesi voikaan olla ihana asia. Ehkäpä suihkun vuoksi voisin suositella mukavuudenhaluisille sitä, ettei lähde matkaan aivan halvimmassa hyttiluokassa, vaan panostaa hieman matkan mukavuuteen, varaten toisiksi halvimman luokan. Liput kannattaa muuten varata siten, että joku varaa ja lunastaa ne Moskovassa. Suomesta ostettuna hinta on korkeampi.

Illalla ulkoilimme Rubtsovskin keskustassa. Kaupunki valmistautuu Uudenvuoden juhliin. Uusivuosi on se, jota venäläiset juhlivat. Joulukuun viimeisestä tammikuun kuudenteen on monella venäläisellä loma-aikaa. Osa lomailee vielä seuraavankin viikon, joten meille suomalaisille olisi talouselämän kannalta tärkeätä saada mahdollisimman moni venäläinen vierailemaan Suomessa ja kuluttamaan ruplia euroksi vaihdettuna kotimaassamme. Ainakin Stadissa kauppatorin läheisyydessä on matkamuistomyymälöitä, joissa avoimesti myönnetään venäläisten olevan tärkeä asiakassegmentti.

Takaisin Rubtsovskiin. Meidän Senaatintoria vastaavalla tortsalla bygattiin lumiveistoksia kiivaaseen tahtiin Uudenvuoden juhliin. Lähes jokaisessa veistoksessa oli jokin funktio lasten leikkejä varten. Mielestäni kaikkein paras oli suuri jäädytetty liukumäki. Mistäköhän löytyisi leasing-lapsi, jonka kanssa pääsisin testaamaan mäen.

Kiertelimme tänään kaupungilla hetken. Trollikat pääsevat vielä testiin. Ne näyttivät ulospain aivan samalta, kuin Neuvostoliiton aikana trollikat olivat. Mutta kun katsoi sitä, kuinka ne lähtivät liikennevaloista, niin huomasi, etta tekniikassa oli tapahtunut jotakin kehitystä.

Henkiloautoissa huomaa täällä Uralin itäpuolella, että käytettynä Japanista tuotavia autoja on liikenteessä hyvin paljon. Oikeanpuoleinen ohjaus on tuntomerkkinä niissä Japanin uittoautoissa. Hyvin kiiltäviä ja uudehkoja Japseja vilisee katukuvassa paljon. Sitä voi verrata Liettuan ja Viron Audi huumaan, eli auto saa olla mitä tahaansa, kunhan se vaan on Audi. Tosin kunnoltaan autot ovat täällä hyviä. Ehkäpä Siperia on opettanut autoilijoita.

Huomenna menemme taasen kaupungille. Saa nähdä, saanko koneeni näppiksen asetukset palautettua skandeiksi.                                                                                                                 (Huom. Slämyn toimitus on korjannut stoorin ä ja ö -kirjaimet ”skandeiksi”.)

Joulupäivän terveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen, reissaaja

– – – – – –

27.12.2014 Elämää siperialaisessa kaupungissa

4553 kilometrin päässä Stadista, jos tulisi maantieta pitkin. Vertailun vuoksi Malagaan on matkaa Stadista maanteitse (Tallinnan kautta Via Balticaa) 4432 kilometriä. Hieman alle 150 tuhannen asukkaan pikkukaupunki on rauhallinen. Kaikella kunnioituksella Viipuria ihailevia kohtaan, täällä ei ole taskuvarkaita jokaisessa kulmassa ja talotkin ovat paremmassa kunnossa.

Eilen kävimme katsomassa jälleen sita, kuinka lumi- ja jääveistosten rakentaminen edistyy. Skidit leikkivät valmiissa vehkeissä ja nyt oli tuotu jo helpommin hajoavaa kamaa paikalle.

Pakkasukko ja -tyttö ovat jo suuren uudenvuodenkuusen vieressä. valmiina suureen uudenvuoden juhlaan.

Uusivuosi on siis täällä meidan joulun kaltainen juhla, jolloin annetaan lahjoja. Eilen kadulla kävellessä tuli vastaan kiireinen rouva, joka kyseli, missä jalokivikauppa tarkalleen onkaan. Kaupoissa on tarjouksessa kuohuviiniä eri puolilta Venäjää, seka Ranskasta ja Italiasta.

Ilotulitusrakettikauppa on vilkasta. Kadulla on isoja myyntipöytäryhmia, joissa myydään samoja kiinalaisia raketteja, mita Suomessakin. Tietenkin etiketit ovat modifioitu venäläistä asiakasta houkutteleviksi.

Kävimme myos ostamassa eilen liput tälle päivälle konserttiin. 100 ruplaa, eli n. 1,5 euroa per nokka. Yleensaäkin kulttuuri on venäjällä halvempaa, kuin Suomessa.

Säätila on tänään ehkä hieman lähempänä sitä, millaiseksi me suomalaiset kuvittelemme siperialaisen sään. Tuulee ja taivaalta tulee uutta snogea.

Täällä Venäjällä, kuten myös entisen Neuvostoliiton muissakin maissa se on perinteisesti se päivä, jolloin monet parit menevat naimisiin. Tässä alakerrassa on kukkakauppa ja trafiikki on ollut melkoinen, silla kauppa on lähimpänaä hääpalatsia. Monet parit kuvauttavat itsensä ja bilikat koristellaan kukkasilla talvesta huolimatta. Kun venäläinen menee naimisiin, niin silloin ei pihdata kukkasista, eikä juomista.

Palaan tämän paikallisen koneen ääreen, sillä tällä on helpompi kirjoittaa, kuin tabletilla. Tosin skandit jäävät lukijan arvattavaksi. (Huom. Slämyn toimitus duunas ”skandit”: äät ja ööt)

Oikein mukavaa lauantaita sinne Stadiin slangijengille ja kaikille muillekin!

Terveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

29.12.2014 Pankkiasiointia ja shoppailua siperialaiseen tapaan

Hyvää huomenta Stadi, tosin täällä jo iltapäivä. Aurinko paistaa ja ihmiset valmistautuvat vuoden yhteen suureen juhlaan, Uuteen vuoteen.

Kuuset koristavat vaaka-asennossa monen auton kattoa. Niitä viedään lähes jokaiseen himaan, kuten meilläkin aikoinaan. Pihta on se kaunein kuusi täällaä. Meille Suomeen on tuotu Siperiasta jalostettuja puita, koristekasveja ja hyötykasveja muistaakseni jo yli 100 vuoden ajan, onhan säätyypeissaä paljon samankaltaisuutta.

Aamupalan jälkeen suuntasimme pankkiin. Konttori oli kuin Nordean Aleksanterinkadun konttori konsanaan, tosin taisi olla hieman suurempikin. Jengiä tiskin toisella puolella runsain määrin, kolme nuorta ja snygia neitoa opastamassa ilmeisesti ko pankin asiakkaiksi tulevia heti palveltavaksi. Siihen kiinnitin huomiota, että yhden asian hoitaminen voi tosiaankin viedä aikaa melkoisesti, kun täytyy käydä kolmella tiskilla, joista yhdellä kaksi kertaa rundin aikana.

Seuraavana olikin vuorossa trollikka-ajelu. Kyyti oli tasaisempaa, kuin aikoinaan siinä neukkulalaisessa, joka oli testattavana Stadissa. Tuotekehitystaä on tapahtunut täälläkin, ei siis ainoastaan tsekkiläisellä Skodalla trollikoissa.

Lämpömittari näytti +17 astetta. Kysyin huvikseni, mikä vitsi on kysymyksessä. Se on trollikan sisälämpötila. Mahdollisesti jostakin puhaltimen läheltä mitattuna, sillä tämä yksilö oli niitä vanhimpia, mitä Rubtsovskin liikenteessä pyörii. Uudemmat trollikat on varustettu WIFI:llä, joten matkustajien viihtyvyyteenkin on panostettu.Trollikka-ajelu vei apteekkiin, jossa ostoksiin sattui mm. sellaisia kipuvoiteita, joista Suomessa Kela ei korvaa enää mitään. Suomessa vajaa 40 egea maksava Voltarenin kipuvoide on täällä n. 10 euroa ja venäläiset tuotemerkit lähes ilmaisia. Röökin lopetuslääkkeitähän Suomessa ei saa ilman lääkärin määräystä, mutta jos haluaa yrittää, niin lääkkeet bungaavat donan. Täällä 25 päivän kuuri maksaa hieman alle 10 egea. Siispä ostin, vaikka röökitopan saakin reilulla egella.

Lopuksi ostamaan uudenvuoden lahjaa. Silitysrauta, sellaista oli toivottu. On se vaan kummallista, kuinka sekin voi olla täällaä halvempi, kuin täysin sama tuote Stadissa! Sen maksaminen onkin taiteen laji. Ensiksi valitaan tuote, jonka myyjä vie yhdelle tiskille. Se testataan siellä, jonka jälkeen myyjä vie tuotteen kassalle. Sen verran olen tottunut bisneselämään, että kysyn aina alennusta. Vastaus on tietenkin NJET. Seuraava kysymykseni onkin sitten, mitkä luottokortit käyvät. Tietenkin kodinkonekaupassa kortit ovat kelvollisia, mutta jos maksan käteisellä, saan alennusta. Siispä pääsin haluamaani lopputulokseen ja maksan vempaimen. Saan kuitiksi A4 paperin, johon lyödään vielä leima, jonka jälkeen myyjä vie tuotteen johtajan luokse. Hän kirjoittaa kuittiin nimikirjoituksen, sekä lyö yhden leiman lisää, sekä merkitsee annetun alennuksen ja tuotteen itselleen ylös. Kuten huomaamme, olen käynyt laäpi Venäjän työllistävöö vaikutusta. Hallintoa ja papereiden pyöritystä.

Aurinko paistaa ja lähden teen jälkeen kameran kanssa ulos. Pakkanen on varmasti lauhtunut päivän ajaksi.

Kliffaa vuoden viimeistä arkiviikon alkua Stadiin täältä Rubtsovskista!

Terveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

30.12.2014 Valmistautumisa uuteenvuoteen siperialaiseen tapaan

Stadin aamupäivää täältä Rubtsovskin iltapäivästä.

Aikainen herätys on saanut aikaan sen, etta tänään on kerennyt tapahtua jo paljon. Heti aamupuuron jälkeen läksimme tortsalle ja kauppahalliin. Tortsa olisi jokaisen kenkäfriikin taivas maan päällä. Tuntui siltä, kuin kaikki kiinalaiset ja muut Aasian kenkätehtaat olisivat olleet edustettuina kojuissa, sekä toria reunustavissa puodeissa. Halli olisi taasen näyttö yrityksestä tuoda tarjolle maailmalta kalaa, lihaa, vihanneksia, hedelmiä ja muuta näyttävää. Mutta lainatakseni edesmenneen Juice Leskisen sanoja siitä, etta syntymäkyläni on Jumalan selän takana. Tosin Juice korjasi heti, ettei hän tiedä, kuinka päin Jumala istuu. Mutta sen tiedän, että Tämä kaupunki on joka tapauksessa kaukana jossakin, vaikka ei siellä selän takana olisikaan. Tuoreinta kauppahallissa oli varmasti elävät nymfipapukaijat ja undulaatit, jotka nekin tekivat kauppansa hyvin. Häkkejä ei ollut myytävänä, joten minulle jai hieman epäselväksi lintujen käyttötarkoitus. Reilu 20 vuotta sitten Gambiassa käydessaäni huomasin, että siipikarja kuljetetaan kotiin elävänä, jotta tuoreus olisi taattu. No toivottavasti siitä ei ole kysymys täällä.

Kotiin tultuamme alkoikin kova touhuaminen uudenvuoden juhlien ruokien kanssa. Täällä ei lihahyytelöä osteta kaupasta, vaan sian ja naudanlihat keitetään kattilassa reilu 4 tuntia, jonka jälkeen ne ne pilkotaan pieniksi palasiksi ja jäähdytetään.

Paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluu myös salaatit. Nyt lähdemmekin metsästämään niitä vihanneksia, joita ei tortsalta ja hallista loöytynyt. Jotenkin kaipaan Hagiksen hallia, sillä siellä asiointi olisi sujunut yhdellä käynnillä, seka pyörähdyksellä Tukkutorilla Wotkinin myymälässä nakki- ja lihaostoksilla. Mutta nyt ollaan Rubtsovskissa. Passi taskuun ja baanalle. Aurinko on onneksi paistanut koko päivän, joten pakkasta on alle 20 astetta.

Valitettavasti en viitsinyt aloittaa henkistä sotaa torimyyjien kanssa. Täällä ei ole tapana valokuvata toreilla, tai kauppahalleissa. Siitä syystä jätin aamulla kameran himaan, eli ei fotoja tälle kertaa esimerkiksi mitä eriskummallisimmista kaloista Tyyneltämereltä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Pitäkää Stadi snyginä ja tänään sinne tulevat uudenvuoden turistit tyytyväisinä.

Terveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

31.12.2014 Uuden vuoden valmistelua Slämyn lukijoille siperialaisittain

Monelle suomalaiselle Venäjän uusi vuosi on sama juttu, kuin se, mitä olemme nähneet televisiosta, eli Moskovan ilotulitukset. Mutta onko se koko tarina venäläisestä vuodenvaihteesta? Jo nyt olen huomannu7t sen, että totuus on paljon muuta.

Eilen ja tänään on kaupoissa ollut samanlainen ruuhka, kuin Stadissa kovimman noususuhdanteen aikana. Lahjoja ostetaan samaan tapaan, kuin meillä Jouluna. Ainakin Moskovan ulkopuolella kulttuuriin kuuluu tehdä ruuat kotona. Eilen teimme lihahyytelöä, jota pääsimme maistamaan tänään. Se oli todella herkullista!

Nyt on vuorossa vohveleiden duunaaminen, mutta ennen sitä on tietenkin jo siivottu ja käyty puodissa. Täällähän ei tarvitse jonottaa useammassa kassajonossa, kuten Suomessa, sillä tarjouksessa olevat vinkut, kuohuvat ja väkevät saa samasta paikasta.

Seuraavana on vuorossa salaattien duunaaminen. Sehän on osa siperialaista ruokakulttuuria. Ikkunalaudalla on sipulit ja valkosipulit kasvamassa talvellakin.

Kävin tänään postissa yksin. Korttien lähettäminen Suomeen onnistui erinomaisesti, sillä kahden lauseen opetteleminen Venäjän kielellä ei ole vaikeata.

Matkalla tuli mieleeni yksi mielenkiintoinen juttu. Arkadianmäellä oli kylselytunti pari viikkoa sitten. Siellä perusteltiin Ruotsin kielen opetuksen tarpeellisuutta Suomessa sillä, että ruotsalaiset ovat ko. puheen pitäneen kansanedustajan mukaan suurin ulkomaalainen investoijaryhymä Suomessa. Suomen hyvinvointia perusteltiin voimakkaasti Ruotsilla ja Ruotisn kielellä. Minulle tuli mieleeni, että Arkadianmäellä tulisi saada aikaan aloite, että venäjälläkin alettaisiin opiskelemaan Ruotsin kieltä. Jos ruotsalaisista tulisi sen jälkeen suurin ulkomaalainen investoija venäjällekin, niin se olisi aivan varmasti suuri piristysruiske tämän maan taloudelle. Jos kerran Suomen eduskunnassa puhutaan jotakin, niin senhän on oltava totta, vai mitä? Täysin sivuseikka olisi se, että meidän suomalaisten ei tarvitsisi opiskella Venäjän kieltä, kun kaikki venäläiset oppivat kommunikoimaan Ruotsiksi!

Venäläinen kulttuuri on hyvin perhe- ja lapsikeskeinen kulttuuri. Sen näkee lähes kaikkialla. Viimeiset fiksaukset tortsalla liukumäkiin keskeyttää lasten ilot muutamaksi minuutiksi. Pakkasessa uusi jääpinta tulee nopeasti liukumäkiin! Myös Pakkasukko saa viimeisen huollon, jonka jälkeen hän nousee uljaasti ylös.

Vuodenvaihde on valmis vastaanotettavaksi täällä. Illalla räiskyvät raketit ja kuohujuomaa kaadetaan laseihin. Ihme kyllä en ole nähnyt vielä yhtään voimakkaasti juopunutta ihmistä kaduilla, vaikka alkoholi on niin halpaa täällä ja sitä on saatavana joka ainoasta paikasta.

Palaamme jälleen vuodenvaihteen jälkeen!

Terveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – – –

1.1.2015 Vuodenvaihteen juhlintaa Siperiassa

Uudenvuoden päivää Siperiassa. Viime yö oli kovaa pauketta ulkona. Kaupungin virallisen ilotulituksen lisäksi kaikkialla oli panostettu rakettien määrään ja laatuun. Ei ole yhtään turhaa puhua siitä, etta venäläisille ilotulitus on tärkeä asia. Sen pitää olla nauttavaa!

Aamupäivällä naapurit kantavat toisilleen uudenvuoden lahjoja. Ovikellot soivat vuoron perään, kun erilaisia leipomuksia ja muita lahjoja. Minusta tuntuu, etta syöminen on hyvin tarkeä osa venäläistä juhlintaa!

Päivällä lähdemme trollikka-ajelulle. Kierrämme kaupunkia, jonka historia on kytkeytynyt teollisen kehityksen. Esimerkiksi traktoritehdas on siirtynyt tänne toisen maailmansodan aikaan työkoneineen ja työntekijoineen, valmistamaan rintamalla tarvittavia tuotteita. Nyt traktoritehtaan rauniot paljastavat omaa karua kieltään kaupungin toisella laidalla. Toisella laidalla on taasen paljon hallintorakennuksia ja kerrostaloja. Joukkoon mahtuu myös traktoritehtaan, sekä sille sähkojohtoja valmistaneen tehtaan kulttuuripalatsit.

Kun läksimme kavelemaan trollikasta majapaikkaamme, otin pienet lipat kadulla. Muheva kipu vasemmassa nilkassa ja jalkaterässä ja muistuttamaan siitä.

– – – – – – –

2.1.

Herään aamulla kovaan kipuun jalassa. Se on turvonnut oikein kunnolla, mutta ajattelen, sen menevän ohi. Uudenvuoden aika on vierailujen ja juhlien aikaa. Vieraaksi saapuu lääkärirouva, jonka kanssa nautimme pitkän kaavan mukaan ateriaa. Kuohuviiniä ja puheita pidetään jokaiselle maljalle.

Mielenkiintoisin kysymys minulle on: ”mitä suomalaiset ajattelevat Leninistä”. Vastaukseni oli ehkä tyly, sillä kysyjan katse muuttui hetkiseksi hieman happamaksi. Vastasin nimittäin, ettei Lenin vaikuta suomalaisten arkeen juuri ollenkaan. Muutamalle prosentille kansastamme hän on ideologisesti merkittävä esikuva. Toisaalta esimerkiksi Helsingissä on muistolaatta sen talon seinässä, jossa hän on asunut. Suomessa tiedetään myös se, etta suomalainen veturinkuljettaja on pelastanut Leninin hengen päästämallä asemalla höyryä veturista, jolloin Lenin on päässyt pakenemaan häntä etsineitä henkilöitä. Nämä kertomukseni saavat vieraan jo hieman hymyilemään.

Kysyn sitten, saisinko vaivata hänen ammattitaitoaan. Myöntävän vastauksen jälkeen näytän hänelle jalkaterääni, jonka jälkeen tuleekin välitön passitus kaupungin murtumien akuuttipoliklinikan vastaanotolle. Tämä käynti oli erittäin positiivinen yllätys. Jo 5 minuuttia sisään kävelemisen jälkeen tutkii yksi lääkäri passiani, toinen koipeani ja kolmas keskustelee näiden kumpaisenkin kanssa, sekä yrittaa tavata sukunimeäni. Mitään matkavakuutuspapereita ei edes kysellä. Seuraavana passitus röntgeniin, jossa kommunikointi tapahtui käsimerkein ja sanoin ”nn nn” (tarkoittaa ei) ja ”yyyY” (tarkoittaa kyllä), sekä kädellä ojentaen! Kuvat on otettu jo noin 10 minuuttia siitä, kun kävelin sisään sairaalaan.

Seuraavana ajattelin, etta nyt alkaa venaaminen lekurille. Mutta ei. Ehdin istua ehkä 3 minuuttia, kun minut kutsutaan sisään. Yritan istua samalle tuolille, johon ensiksi tullessa istuin, mutta minut ohjataankin viereiseen huoneeseen vanhalle nahkaiselle sohvalle makuulleen vatsalleen, koipi taitettuna ylös. Samassa alkaa kipsaus. Ilmeisen rutiininomainen toimenpide, sillä se vie aikaa todella vähän.

Yksi hoitajista kysyy minulta ”spricht du Deutch”, johon sanon: ”doch spreche ich auch Deutch, aber nichts so gut”. Olin tavannut siis kaupungin ensimmäisen ihmisen, joka puhuu muuta kieltä, kuin Venjää. Vähän, mutta kuitenkin.

Pääsen todella nopeasti pois poliklinikalta. Ainoa todiste käynnistäni on käsinkirjoitettu puolikkaaksi repäisty A5-paperi, johon on kirjoitettu, etta olen käynyt poliklinikalla, sekä päiväys ja leima. Sauvoja saan lainata taksiin saakka.

– – – – – – –

3.1. Järjestelyjä

Venäläinen pyhäpäivä aukenee aurinkoisena. Onneksi tässä maassa kaupat saavat olla auki silloin, kun kauppias haluaa pitää niitä auki. Pyydänkin siis ystävääni käymään ostamassa minulle kyynärsauvat.

Ajattelin niiden maksavan suomalaiseen tapaan reilusti, mutta ilokseni tässäkin asiassa on venäläinen hinnoittelutapa voimassa. Alle 1000 ruplaa ei ole todellakaan paljon! Lisäksi on kuitti ostoksesta, eli voin yrittää saada sauvoja matkavakuutukseen.

Venäläiset herkut piristavat hieman ankeata mieltä. Onhan juhla-aika, niin ateriatkin ovat sen mukaisia, eli herkullisia! Voimakkaat Suomesta muihin kipuihin mukana tuodut opiaattilääkkeet auttavat myös koiven kipuun, mutta suuri osa päivästä menee nukkuessa.

– – – – – –

4.1. Vahinkoilmoituksia, mutta turhaan!

Yritin jo eilen lähettää vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitusta, siinä onnistumatta. Tänaään keskityn siihen entistä ponnekkaammin. Lähettelen vakuutusyhtiölleni, joka mainostaa tekevansä yleensä päätökset alle vuorokaudessa. Täytän netissä vahinkoilmoituslomakkeita, mutta turhaan. Saan vain ilmoituksen, etta toiminto ei ole käytössä. Tyypillistä suomalaista tyyliä. Täällä Venäjällä on yrityksillä konttorit, johon ihmiset voivat mennä itse, tai valtakirjalla. Paikalla ollaan niin kauan, kunnes asia alkaa menna eteenpäin.

Siinä mielessa venäläinen systeemi on paljon parempi, kuin suomalainen. Suomessa asiat tuntuvat jäävän sähköisen asioinnin ja ajan hoidettavaksi. Kun asiakas unohtaa saatavansa, on kaikki hyvin! Lähetän yhteydenottopyynnön vakuutusyhtiölleni, jotta saisin tehtyä vahinkoilmoituksen.

Lopuksi peruutamme Venäjän rautateiden kotisivuilla 6.1.2015 junaliput Moskovaan. Se käy kädenkäänteessä. Ohjelmistoa ei ilmeisesti ole tehty Intiassa, kuten Venäjän erään naapurimaan rautateiden lipunvarausohjelmiston väitetään olevan tehdyn, sekä toimimattoman. Venäjän rautatiet palauttaa lippujen hinnan tilille. Homma toimii.

– – – – – – –

5.1.

Myöhäisen aamiaisen jälkeen alan lähettelemään vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitusta. Saan aina vastauksen, ettei tämaä toiminto ole valitettavasti käytössä. Kiroan mielessäni koko kyseisen yhtiön.

Katson sähköpostini. Huomaan heti ilokseni, etta vakuutusyhtiöni on vastannut minulle! Vastaus on ikävä kyllä tyypillisen suomalainen. Kiitetään yhteydenotosta ja ilmoitetaan, että vahinkoilmoitukset tehdään netissa. Valitettavasti tämä vakuutusihminen ei ilmoittanut sitä, ettei ko. toiminto ole juuri nyt käytettävissä!

Tutkailen eri tietolähteistä Altain alueen historiaa, sillä en viitsi alkaa polttamaan päreitani vakuutusyhtiön kanssa. Siitä on joskus nimen muutoksen aikana vitsailtu osuvasti: ”korvaa, jos korvaa”.  Yritän saada jotakin positiivista ajateltavaa, eikä pelkkää suomalaista vakuutuspompottelua.

– – – – – – –

6.1. Venäläinen Jouluaatto

Venäläinen Jouluaatto alkaa normaalin kaavan mukaan aamiaisella. Sen jälkeen yritän lähettää vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitusta, mutta kuinka ollakaan, vahinkoilmoituksen lopuksi saan ilmoituksen, ettei tämä toiminto ole käytettävissä tällä hetkellä”. No sitä en pidä suurena ihmeenä. Toivottavasti se konttori on siellä Metallitalossa ja siellä nurkassa se palvelupuhelin!

Katselen sängyn pohjalta, kun kotia siivotaan juhlakuntoon. Erikoista. Nykyisin Venäjällä ei vietetä tosiasiassa heidän Jouluaan 6. ja 7. tammikuuta, mutta kuitenkin se on ihmisille vapaapäivä. Lisäksi monet ihmiset laittavat kotinsa ”Joulukuntoon”.

Samoin venäläinen vanha uusivuosi on 13. – 14.1. Jotkut ihmiset viettävät sitä hyvän ruuan merkeissä ja juoden kuohujuomaa puolen yön aikaan. Samoin ilotulituksia järjestetään. Muutamat Lapin turistikohteet ovat oivaltaneet tämän pitkän periodin, jolloin venäläisillä on aikaa matkustaa ja juhlia.

Valitettavasti meillä Suomessa ei tajuta sitä, että elämme kansainvälisessä kilpailussa. Arvonlisäveron korottaminen, sekä alkoholiveron tuntuvat korotukset ovat antaneet esimerkiksi Virolle huomattavan kilpailuedun suomalaisiin yrittäjiin verrattuna.

On mielestäni aivan turhaa puhua, etta Ruplan kurssi olisi ainoa syy siihen, että venäläiset turistit eivät tule Suomeen. Se on yksi syy, mutta yksi pienimmistä. Hintataso, joka johtuu veroista, sekä venäjänkielisen palvelun puute, ovat mielestäni paljon tärkeämmat syyt. Sen huomaa jokainen, joka on käynyt viime vuosina Tallinnassa, tai muissa Baltian maissa. Yksi mahdollinen syy on myös se, etta Suomi myöntää venäläisille puolen vuoden viisumeita, kun taasen venäläiset ystäväni kertovat muiden EU-maiden myöntävän helpommin vuoden viisumin. Ongelmaksi he kokevat myös sen, että Suomen konsulaatista saadula viisumilla henkiloö saatetaan käännyttää Seutulassa takaisin Venäjälle, jos hänen todellinen määränpäänsä onkin esimerkiksi Saksassa. Itse en tajunnut tämän asian merkitystä, kun näin ohjelmassa Suomen Tulli -käännytystapauksen.

Jatkan illan viettoani katsellen netistaä videoita. Olisihan tämä viikko voinut paremminkin mennä. Välillä lähetän Ortonille Jukka Pekka Kourille meiliä siitä, kuinka hänen mielestään minun pitäisi toimia nyt. Keskeyttää matka ja tulla pikaisesti tutkimuksiin Suomeen, vai odotella 12.1. aikaa paikalliselle lääkärille.

Tuon meilin kirjoittaminen piristi kummasti. Huomasin sen, että Suomessa on vielä yksi palveleva sairaala, sekä yksi huippulääkäri, joka ottaa kantaa potilaittensa asioihin muulloinkin, kuin varattujen käyntien yhteydessä. Jään odottelemaan ”henkilääkärini” ohjeita.

Matkaterveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen

– – – – – –

7.1. Onneksi on suomalaista palvelua

Hieman ihmetystä herättää asioiden hoitamisen vaikeus Suomeen päin, kun puhutaan vakuutusasioista. Mutta onneksi on olemassa lekureita ja sairaaloita, joissa homma skulaa, vaikka välillä onkin matkaa ja aikaeroa.

Ortonista tulee tarkkoja ohjeita lääkkeistä papruista, mitä kandee olla silloin, kun yrittää saada matkavakuutuksesta jotakin korvausta. Mun matkavakuutuksen ehdoissa lukee tietenkin, että teksti pitää olla kirjoituskoneella, tai tietokoneella kirjoitettua, sekä se, että sen pitää olla Suomen, Ruotsin, tai Englannin kielellä kirjoitettua. Varmasti kunnon taisto syntyy siitä, kun täällä ei ole lekureilla muuta, kuin kynä ja paperi. Onneksi Ortonista ilmoittautui heidän venäjän asiakkaittansa palveleva henkilö vapaaehtoiseksi kääntämään kaikki tekstit. He myös kertoivat, että Novosibirsk olisi paikka, jossa olisi heidän tiedossaan sellaiset laitteet, joilla koipea voisi kuvata. Ortonilta tuleekin ehdotus. Heti kun pääsen liikkumaan, lähden Suomeen ja siellä voidaan kuvata koipi, lisäksi sieltä järjestetään jalkateräspesialistin vastaanotto kiireellisenä ja minua vuosikausia kipujen takia hoitanut J P Kouri osallistuu hoitoon kansainvälisestikin arvostettuna spesialistina, ettei kipusyndroomani leviäisi taasen yhteen uuteen kohtaan.

Nyt vain venaamaan sitä, kun pääsen 12.1. paikalliseen sairaalaan kipsin poistoa varten.

Sitten nähdään, mitä ne tekis täällä klabbille. Oon kuitenkin funtsannut, että Stadissa tehdään päätökset Ortonilla siitä, kuinka asioissa edetään.

 

9.1. Blinejä ja manteja

Tänään saankin oikein herkkusafkaa. Blinejä ja manteja. Mantit ovat kuin pelmenejä, mutta suurempia, sekä keitetty höyryssä. Itseasiassa mun mielestä mantit ovat parempia, kuin meille suomalaisille ehkä tutummat pelmenit.

Kumpaisetkin ovat tietty hyviä ja yksi parhaista asioista matkustaessa minne tahaansa on erilaiset safkat. Aloinkin funtsaamaan sitä, mitä kaikkea erilaista täällä on tullutkaan nautittua. Itseasiassa venäläinen keittiö on paljon muutakin, kuin borchkeitto!

Lisäksi täällä Siperian puolella on omia erikoisuuksiaan, joten matka on ollut ihan ok myös niinä päivinä, kun olen maannut punkassa kipsi klebassa. Kesällä tulen tänne uudelleen. Se on varmaa!

 

12.1. Lasareettivierailua ja kevyempää tukea 

Aamulla hetätys kello 6. Nyt mennään lekurille näyttää klabbia. Samalla yritetään duunata kaikki paprut kondikseen, jos mahdollista, että saisin vakuutusyhtiön kanssa edes pienen keskustelumahdollisuuden korvauksista. Ne ovat huippuja vääntämään asiat sellaisiksi, ettei heillä ole mitään korvausvelvollisuutta. Siihen kai se niiden bisnes perustuukin?

Ulkoa pongataan harmaa taksi, kyydin hinnaksi sovitaan 100 ruplaa, eli se sama, minkä tavallinenkin taksi ottaisi tästä matkasta. Kummastakaan ei saa kuittia, eli se on siis sama. Täällä harmaa taksi on aivan yleisesti käytetty, eivätkä kupu katolla ajavat taksit edes yritä estää näiden ajoa. Näyttääkin siltä, että ne on osa järjestelmää.

Sairaalassa on melkoinen hulina. Jengiä on kutsuttu 8.00 vastaanotolle niin paljon, että käytävällä on vaikea liikkua eteenpäin. Osa jengistä on saanut sille päivälle vuoronumerolapun, mutta mulle sitä ei annettu, eli venaan vuoroani. Tuossa asiassa huomaan venäläisen mentaliteetin. Täällä ei nöyristellä turistin edessä, vaan turisti venaa, sillä häneltä ei saada välttämättä millään tavalla maksua käynnistä.

Lekuri ehdottaa kipsin pitämistä vielä 2 viikkoa, sillä klabbi on edelleen niin klesa, että kipsi pitäisi olla ehdottomasti.

Haluan kuitenkin päästä jo pois, sillä Siperia on tälle erää opettanut jo riittävästi. Lisäksi luotan paljon enemmän Stadissa Ortonilla oleviin spesialisteihin, kuin  näihin paikallisiin lekureihin, vaikka nää tutkivatkin mun mielestä potilasta paljon tarkemmin, kuin vakuutuslekurit.

Lekuri päättää kompromissin. Kipsi veks ja tilalle skaffaan lasikuitua ja terästä sisältävän vempaimen. Jess. onnistuuhan se. Tuntuu, kuin olisin suuri voittaja kisoissa. Sit mennäänkin taksilla skaffaa sitä vempainta. Portaat on sielläkin jäässä, hemmetin hyvää myynninedistämistä! Mut kaikki tulee kondikseen ja pääsen elpymään rankasta päivästä.

 

13.1. Lähtövalmisteluita

Tänään pakataan kamoja messiin, sillä huomenna on lähtöpäivä takaisin kohti Moskovaa. Kamat pakataan niin snadiin tilaan, kuin mahdollista, että kamerakin mahtuisi veskaan. Rubtsovskin steissillä on varattuna huomiselle bäärari veskalle, jotta pääsen skeboilla iisisti zugeen. Toivottavasti zugesta voi varara myös Barnauliin. Pesukone huutaa, sillä on turhaa kantaa skeidaa mukana Stadiin.

Matkaa varten tehdään tietty safkaa, sillä itse duunattu safka on paljon parempaa, kuin raflavaunussa. Sama homma, kuin Suomessakin.

Himaredun valmisteluterveisin,

Risto ”Ripa” Hyvärinen

PS. Nämä kirjoittamani asiat eivät ole täysiä tosiasioita, joten niitä ei voi käyttää esimerkiksi lääketieteellisenä todisteena minua koskevissa asioissa.

– – – – – –

 14.1. Himaan, himaan

Aamulla herätään jo kasilta, tänään lähdetään matkalle Moskovaan ja himaan. Kanaa duunataan matkaevääksi ja tortsalta hedelmiä. Vika, oikein pitkä suihku, sitähän ei tule olemaan junassa kolmeen päivään näissä halvemmissa kulkuneuvoissa. Kamat on jo pakattuna pääosin, eli aterian jälkeen on aika kiitosten. Mä toivoin itse aivan sydämestäni sitä, että olisin pian takaisin.

Sitten taksiin. Tää ei ole edes Ziguli, vaan uitettu ehkä Suomesta, sillä tämä on valmistettu brändinimellä Lada! Ruplia vaihtoi omistajaa reilun euron verran ja parin kilsan matka steissille taittuu kiitettävästi. Huom. Venäjällä matkan hinta sovitaan lähtiessä ja se maksetaan etukäteen!

Kantaja vie laukut junan vierelle. Tarjoamme 200 ruplaa, joista vain toinen satanen kelpaa kantajalle! Hän sanoo käyvänsä jeesaamassa jonkun toisen pokan ja tulevansa sitten jeesaamaan kamat ineen, kun zugen ovet aukeavat puoli tuntia ennen lähtöä! Näin tapahtuikin.

Matka kohti Barnaulia alkaa. Junan viimeisenä vaununa on taasen vankivaunu, johon tuotiin matkustajat Kalasnikovien saattelemana. Rubtsovskin läheisyydessä on yhteensä 4-5 vankilaa, annan sivistää itseäni.

Barnaulissa onkin zugen venaus reilu tunti steissillä, jossa on hyvin kansainvälinen fiilis. Tänä talvena onkin venäläiset laskettelijat löytäneet oman maansa kohteita. Sen näkee siitä, että snygit mutkamäkikledjut on jätetty päälle zugin venauksen ajaksi.

Kun lähdemme Barnaulista, alkaa yö jo saada voiton illasta. Snygi vanha kappeli steissillä jää vikaksi näkymäksi. Matkavauhti on taajaman, dacha-alueen ja lähiön alueella hitaampaa, se on jossakin laissa. Alkaa tulla uni.

 

15.1.

Matkapäivä halki mielenkiintoisten maisemien. Trans Siperia ei ole ainoastaan yksi zugi, eikä myöskään yksi rata. Venäjän halki kulkee muutama rata, jotka ovat tosi tiiviisti liikennöityjä, ei siis ihme, että nyt Venäjä tilasi suurnopeusjunan Sapsamin ohessa myös maan halki menevään liikenteeseen. On hyvin lukuisia junavuoroja, mutta eurooppalaisille myydään mieluiten kaikkein kalleimpia bilettejä, jotka nekin taitavat kustantaa ulkomailta ostettuna lievästi sanottuna lisää.

Omsk, Tyanmen ja Jekaterinburg ovat matkan varrella. Viimeksi mainitun kohdalla on ilokseni Uralin rinteet kaunista katsottavaa. Sapsamin asemalla tsiigaan 7 junaa, joiden vetämisessä on kussakin 2 isoa veturia. Öljyä, hiiltä, raakapuuta, sahatavaraa, kontteja, kemikaaleja ja irtotavaravaunuja, joiden rahtia voi vain arvailla.

Matkustamme nyt kalliimmassa, 4 henkilön hyttiosastossa, jossa seurassamme oli pienen matkaa nuori kundi ja reilun vuorokauden ajan nuori friidu, joka on menossa opiskelu kaupunkiinsa. Toki hytin voi varata vaikka yhdelle, mutta se ei ole ainakaan venäläisten tapa. he ovat tottuneita jakamaan pienen tilan.

 

16.1

Aamuyöllä laskeudumme Uralin huipulta tunneleiden ja vuoren rinteitä kaartavien kauniiden maisemien lomassa. Vielä aamupäivällä on todella kauniita siltoja, jotka vievät yli jokien ja laaksojen. Tänne haluan uudelleen. Haluan matkustaa päivällä vuoristomaisemat. Haluan kuitenkin nähdä myös todella upeat suuliksen nousut ja laskut.

Haluan pysähtyä ainakin Jekaterinburgiin ja Omskiin. Kun haen tietoa eri kaupungeista, niin jokaisesta löytyy jotakin mielenkiintoista. No se ei ole ihme, sillä kaupunkien historia on säilytetty, sekä niissä on kokoa. Meille suomalaisille on saatu istutettua tehokkaasti stereotypiat ”Venäjä” ja ”venäläiset”. Täytyy rohkaistua ja hankkia lisää tietoa ja mennä tsiigaamaan.

Illalla huomaan pienen erikoisuuden. Mm. sotateollisuuden vuoksi salassa pidetyn kaupungin, jota ei oltu merkitty karttoihin vielä 1970-luvulla. Jengiä kuitenkin satoja tuhansia! Oleme Tatarstanissa. Tämä on sitä osaa Venäjää, jossa muslimilaisuus on voimissaan. Sen näkee kulttuurista, rakennuksista ja osin myös ihmisten suhtautumisesta ”Äiti Venäjään”. Ai niin. Myös siitä, että Tatrastaniin saapuessa on sillan toisessa päässä vahtikoppi ja kirkas valaistus, sekä kummassakin päässä siltaa aidatut n. hehtaarin alueet, joita vartioivista koirista on myös varoitukset korkean aitauksen ulkopuolella! Tatrastaniasta poistuessa taasen kulki paikallinen viranomainen junan läpi.

 

17.1. Moskovaan!

Aikainen herätys, sillä junan toiletit suljetaan hyvissä ajoin ennen asutulle alueelle saapumista. Venäjällä on ratkaistu hajuongelmat tällä tavalla ja jengi on tottunut siihen. Muista mennessäsi junaan seuraavat jutut. WC:n pytyt eivät ole istumista varten. Hoida tarpeesi seisten joko lattialla, tai pytyn päällä! Niin tekevät paikallisetkin! Toinen muistettava on se, että ulos tyhjentävien toilettien ovet ovat lukittuna asutuskeskuksien alueella ja -läheisyydessä.

Aamulla aikaisin, kuudelta Moskovan aikaa on matkaseurani Even sisaren mies meitä vastassa Moskovassa asemalla. Kamat autoon ja muutaman kymmenen minuutin kuluttua olemme valmiissa pöydässä aamiaisella.

Venäläinen lähimmäisestä välittäminen on sitä, että ei katsota kelloon, milloin joku sukulainen, tai tuttava tulee kaupunkiin. Häntä mennään vastaan, mikäli on tarvetta. Ensimmäisenä hänelle annetaan safkaa, kun hänet on saatu vieraaksi himaan. Tässä tapauksessa seuraavana oli jälleen se ah niin ihana suihku! Kuinka ihana asia se onkaan!

Sen jälkeen pari tuntia unta kuulaan, jonka jälkeen, yllätys yllätys, syömään. Sukulaisia on tullut kylään ja on aika syödä hyvin, nauttia konjakkia (olin kertonut, etten voi juoda vodkaa, sillä en tykkää väkevien mausta, eikä lääkkeet ole hyvä yhdistelmä väkevien kanssa), sekä kertoa kuulumiset Rubtsovskista.

Kuten varmasti jokainen tietää, niin venäläisessä pöydässä on safkaa niin paljon, ettei sitä saa syömällä loppumaan. Koska kaikkein pienin on vähän kipeänä, niin häntä ei oltu retuutettu mukaan, vaan hän oli faijansa kanssa himassa. Menimme siis tapaamaan heitä ennen sitä, kun läksin takaisin asemalle, tällä kertaa Leningradin asemalle.

Juttelimme kaikkea kivaa. Sovimme siitä, että ensi kesänä käymme tutustumassa mm. Moskovan ympäristön historiallisiin kohteisiin ja lentämässä pienkoneella Moskovan yllä!

Illan päätteeksi minut viedään Tolstoi-junaan. Laukkuni kannetaan hyttiin saakka. Olen yksin 4 hengen hytissä. Koko vaunussa on ehkä vain 10 henkilöä. Venäläiset suuntaavat nykyisin matkansa muualle, kuin Suomeen.

Mietin syitä. Yllättäen olin tänään törmännyt siihen, ettei venäläiselle väestölle ole yritetty oikaista taannoista väittämää, jossa eräs dosentti Bäckman oli mukana kertomassa, että suomalaiset viranomaiset vievät venäläisiltä lapset. Se on yksi syy siihen, etteivät venäläiset uskalla tulla Suomeen. Virossa, Latviassa ja Liettuassa he saavat palvelun omalla äidinkielellään. Lisäksi palveluiden hinta on halvempi. Egypti, Italia ja Ranska ovat modernempi vaihtoehto.

Lisäksi Suomen viisumipolitiikka on puolen vuoden viisumi, jos edellisestä käynnistä on pari vuotta. Tuttavani väittävät tässä olevan erilaisia käytäntöjä – eri Eu-maiden välillä. Kun haet viisumin EU:hun Suomesta, niin täällä suhtaudutaan kirjaimellisesti siihen, että pääasiallinen vierailukohde pitäisi olla Suomi. Käännytyksiäkin Suomen viranomaiset ovat tehneet, jos matka olisi jatkumassa Suomen kautta muualle. Kandeiskohan asiassa miettiä oikein ajatuksella?

 

18.1.

Herään Viipurin aseman kohdalla, kun radiossa alkaa soimaan musiikki ja kuulutukset. On aika passintarkastukselle ja tullin kanssa laukkujen tutkimiseen. Venäläinen passintarkastaja on todella ystävällinen hieman alle 60-vuotias herra. Ihmeellistä, kuinka ystävällinen!

Tulli kyselee vierailustani hieman enemmän. Huomaan heti, että heitä on ohjeistettu hakemaan käteistä rahaa matkustajilta. Kysymykset tulevatkin selkeinä. Ruplien määrä. eurojen määrä ja dollareiden määrä. Kukin vuorotellen.

Tämän jälkeen kysytään, missä matkatavarani ovat. Näytän sängyn alle ja kameralaukkua vastakkaisella sohvalla. Tullimies haluaa tutkia kameralaukkuni sisällön, jonka jälkeen hän sanoo ”spasibo” ja jatkaa matkaa. Hyvin palvelualtis venäläinen vaunuemäntä tuo mulle safkan ja kahvin hytin pöydälle. ”Good morning, hyvää huomenta”, toteaa tämä ystävällinen venäläinen nuori nainen.

Juna kolkuttelee Vainikkalaan, jossa on asemalla passintarkastus. Mulle tulee aina todella positiivinen fiilis, kun asiakaspalveluduunissa oleva virkamies vastaa sanoihini ”olkaa hyvä” ja ”kiitos” saman tasoisella käytöksellä. Kiitos siis siitä tälle passin virkamiehelle!

Kun juna nytkähtää liikkeelle, tulevat tullimiehet ja huumekoira. Huumekoira käy nuuskimassa erityisen tarkasti. Olisiko opiaateissa jotakin, joka kiinnostaa hieman tätä oman alansa ammattilaista?

Tullimiehet kylselevät matkatavaroitani. Iso laukku. Kerron käyneeni hieman kauempana, joten tarttesin kledjuja. Tullimies vilkaisee skebojani. Hän kysyy, onko sellaisia lääkkeitä, jotka vaatisivat Suomessa reseptin. Vastaan, että kipulääkkeitä on, mutta niistä on Ortonilta Helsingistä Jukka Pekka Kourin reseptit, lääkärinlausunnot, sekä ”doctors issue”. Lisäksi löytyy Kallion pienen ja ystävällisen apteekin Hagiksessa leimaamat paperit jokaisesta reseptistä samalle päivälle, kun olen hakenut lääkkeet. Ne ovat alkuperäispakkauksissa, kuten laki vaatiikin, vastaan.

Tullimies kysyy: ”onko muuta tullattavaa”. Vastaan: ”vodkaa on 0,07 dl ylimääräistä, sillä pullot ei menneet tasan litraan. Röökiä olisin halunnut ostaa kuorokaverille kartongin, koska se on niin sikamaisen halpaa Moskovassa, mutta sitä ei myyty missään kioskissa siellä asemalla, se on savuton”. Tämä selvä, toteaa tullimies ja kääntyy.

Ajatukseni on sanoa: ”niin minäkin olen”, mutta en viitsi, sillä jostakin lääkepapereista löytyisi aivan varmasti virhe, tai puute, josta pahimmillaan pääsee oikeuteen syytettynä törkeästä huumausainerikoksesta, kun on huumeeksi luokiteltavat lääkkeet kivunhoitoon, sekä sattuu huumorintajuton virkamies. Sanon hyvää päivänjatkoa!

Sovimme matkan aikana, että Veli-Matti tulee hakemaan Pasilasta. Meillä Suomessahan eletään itsepalvelu yhteiskunnassa. Ei ole niin isoa asemaa, että saisit tilattua kantajan tavaroille, mikä onnistuu Venäjällä joka paikassa. No, onneksi mulla on frendejä! Kipaisemmekin heti Kolmeen Kaisaan, jonne on saapunut myös frendeistä Arto, joka oli tullut vastaan Steissille.

Olen Stadissa. Olen himassa. Kliffa matka, lähden varmasti uudelleen.

Teen jonkinlaisen listauksen kaikista niistä pienistä, ihmeellisistä tavaroista, joita kandee ottaa messiin, kun lähtee tollaselle redulle. Se voi olla hyödyksi jollekin jengiläiselle, tai frendille.

Nyt jatketaan onnellista elämää Stadissa ja alan käsitellä niitä tuhansia fotoja!

Risto ”Ripa” Hyvärinen