Niinku oon joskus ennenki jauhanu, noi Lintsi, Seuris ja Korkis oli nää mestat, jossa meidän perheen pysty bongaan joka kesis. Meitsille kyl toi Korkis oli ykkönen. Mutsi tykkäs, et Korkikseen ku skuffataan tää meidän jengi, niin faijan kyl tartti kans olla meggessä. Mutsi ku studas, et se ei pysty ypö handlaa kolmee dorkaa skloddii, ku ne ei ois kuiteskaan jaksanu venttaa, et dallattais iisisti kimpassa.
No, tää redu Korkikseen tyssäs monta kertaa kuiteski ihan kalkkiviivoilla, ku faijan hinku tohon brenkkuun födas sille taas ylivoimaseks. Mut ei nyt kantsu funtsii siitä enää. Ponkastiin sporaan, joka tsöras tonne Krunikkaan. Korkikseen seilas outo kylpyammeen näkönen snadi botski. HKL:n kiska rantsussa blisas tiiketit. Sit vaan jonoon venttaan. Siihen botskiin joutu nouseen kapeeta feduluiskaa ja mutsi oli snärkkis, ettei me vaan pudota siitä sköneen.
Mä koitin startissa aina ryysii itteni tän botskin ahteriin. Oli kliffaa tsiigaa ku noi propellit vatkas vodan ihan vaahdoks, ku se lotja lähti kaijasta kohti Korkista. Ku päästiin tän saaren rantsuun, niin ekaks mentiin tsiigaan jääkarhut. Ne tsimmas merivedessä bulissa altaassa. Siitä sitte yhen erakkonallen karmeen ja kolkon stebulinnan ohi. Tää nalleressu tais lusii siellä ainaski parikytä vuotta. Tää riikinkukko oli kans yks ihme fogeli, ku niitä tartti slibaa söden näkösiks, et ne sit mukamas avais niitten värikkään pyrstön. Sit taas eteenpäin, sano Rahja punakaartissa ja tuli seeprat ja kamelit ja noi laamat. Niistäks noi laamapaidat skideille väsättiin?
Apinalinna oli kans kakrujen yks suosikki. Ne aapat osas duunaa kaikkee lystii jäynää, ku ne koitti sillai jengii hassuttaa ja kerjää namii. Mut ei niille saanu stikkaa mitään safkaa, ku niitten maga ois brakannu ja ne ois voinu vaik delaa mutsi muisti aina opettaa. Sit noi leijonat. Kaikki, ainaski kundit, oli blugannu Tartzanista ja mäki tsiigasin, et oli se ollu kova kundi, ku se oli flaidannu ja skeglulla nirhannu tollasen bulin kisun. Norpilla oli nastat öögat ja ripset, ku ne tsiigas jenggii vakavina niitten altaasta. No, noi käärmeet ja rotat ei paljo saanu mua innostuun. Jotkut fogelit kylläki. Niinku noi kotkat ja haukat ja huuhkajat.
Sit ku lähettiin takas, niin Korkiksen rantsussa oli jädekiska ja vaik me oltais oltu miten fittejä tahansa ja vaik mutsi ois uhkaillu, et ei sit kantsu venaa jädee rantsun kiskasta, niin se sit kummiski aina peru sen ukaasit ja slumppas ne jädet meille.
Tässä fotossa staijaa Korkiksen makee ikivanha rafla. Mun skidiaikana meidän jengin kapitaali ei riittänyt, ku ulkoo ihailla tätä mestaa. Myöhemmin sit meidän friidun parin typyn kera slumpattiin siellä joskus limut, tsufet ja hodarit.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma
