Tää meidän futisjengi Väinämöisen Pallo -67 skulas 8. divisioonassa aluks, ku se kundien kanssa perustettiin. Sitte voittettiin kaikki skulatut matsit kolmena ekana vuonna ja noustiin vitoseen.
Tää meidän jengin mottohan oli, et vain lahjattomat treenaa, joten ku siirryttiin vitosessa skulaan tunnin matseista puolentoista tunnin peleihin, starttas meidän jengin kundien toi kondisbotne snadisti brakaan. No, mullahan jengin byyrarina oli liianki iisii dumaa kundien kondista.
Väiskin Boltsissahan skulas Hifkin lätkäjengistä Väiskin kundeja, Virtasen Jore (lätkämolari), Matti Murtsi Murto, Henry Kalja Saleva, Piiran Stidi. Fittii vaan, mut ku kiekkosarjat syksyllä starttas, joutu nää prookundit lopettaan sit tietty futaamisen meidän jengissä. Kaikki varmalla tajuu, et tehoo ja taitoo häippäs niiden kundien meggessä jengistä.
Ei ollu enää nastaa skulaa, ku alko vastustajat lappaan byyrejä ja dunkkuun alko tuleen liiankin usein. Mut kaikkein fiteintä oli hiffaa,
et alko toi moraalinenki kondis jengillä brakaa.
Se oli kait jotain loppukesän matseja, ku koitti puoliajan breikki ja tsitattiin pukukopissa. Mä satuin vilkaseen Maksii, ku se tsögas jotain sen veskasta. No, sit hiffasin, et se oli joku vinkkuflinda josta se nappas pikaset knubbit.
Se oli mulle se momentumi ku bonjasin, et jotain bulii meitsin elossa delas. Mä hiffasin silloin, et Väiskin Pallo -67 oli finaalissa. Ei Suomen Cupin finaalissa, vaan sen elonkaarensa finaalissa.
Silloin tsöras kans mieleen, et yhessä matsissa ku vastajengi oli antamassa korkkii (kulmapotku), ni dumari kysäs multa skäfästi nolona, et onks toi teidän vensteri pakki, meinas Maksii, fyllassa. Mä kaveerasin tälle dumarille, et ei saletisti. Tää kundihan on absolutisti. No meikä tietty flöittas, eihän meistä ykskään ollu. Siihen tää dumari vaan et, ”ei kait tää kundi ehkä paljoo vedä brenkkuu, mut mun mielestä absolutistiks kyl aika paljon.”
Maksi muuten häippäs kymmenen vuotta sitte, skulaan yläkerran vihreemmille veroille. Oli yks kovimmista kundeista meidän kulmilla flaidaan. Budjas vanhan mutsinsa kanssa kimpassa Mussalla, Mikin leffateatterin porttarista sisään. Mutsin delattua lähes 100 vuotiaana, Maksi flyttas Manseen yhen böönan luukkuun budjaan sen elon finaaliin asti.
Väiskin kentsu, aina mun sydämessä.
Teksti ja kuva: Jaakko koroma
