Hedari | pääkirjoitus

Faija…mun faija, kaikki mun kaverit tykkäs mun faijasta. Faija kuoli 44 vuotta sitten, siitä on tosi kauan
olin silloin 23 vuotias. Olen vuosien varrella miettinyt osasinko arvostaa faijaa niinku olisi pitänyt,
kunnioita isääsi ja äitiäsi opettaa isokirja, teinkö niin, en osaa sanoa. Mun faija hommas mulle ekan
vakkari duunin, juustotehtaalle pitskuun, ei sitäkään lafkaa enää oo, kaikki hyvähän katoo maailmasta
pikku hiljaa ja maailma muuttuu ja huomaan että huonompaan suuntaan. Faija oli sellanen snadi ukko,
ahkera ku mikä, rakensi Paloheinään omakotitalon tossa viiskytluvulla ja mentiin sinne asuu silloin ku
olin ihan snadi. Paloheinä oli ihan liki stadia ja olikin osa sitä, vaikka tuntui ihan landelta ku oli luontoo
niin paljon. Faijan röökiaskista taisin ne ekat sauhut vedellä ja kerran faija sanoikin että ; nyt loppu mun
askin tyhjääminen; ja sit ei sitä enää faijan röökejä uskallettu ottaa. Onneksi nyky nuoriso on viisaampaa
ja ei ala tai lopettavat röökin imemisen, toisaalta on tullut muita juttuja, kuten nuuska ja sähköröökit, ei
taida nekään niin terveellisiä olla.
Se on kumma että noi vanhat jutut tuolta nuoruudesta tulvii aina mieleen, no oikeestaan niitä on nasta
funtsii, paremmin ne muistaa ku viimeviikkoset jutskat, uusii juttui ei muista, mut vanhat muistaa, joskus
liiankin hyvin. Ennen muinoin elämä oli niin slungii, nykyään ei oikein tiedä mitä huominen tuo, mutta
joku sano että jaksaa jaksaa. Syksyyn mennään ja kohti jouluu…
Kirjoitti Orkki