Hedari | Pääkirjoitus

Tää on nyt niin koronaa!
Oliskos kukaan voinut ajatella, miten kaikki tulee muutamassa viikossa muuttumaan? Pienenpieni virus
pistää maailman polvilleen ja jättää jälkeensä arvaamatonta tuhoa. Monenlaisia sotia on käyty, mutta nyt
on sohittava kohti näkymätöntä vihollista. Sen käyttäytymistä ja tapoja vasta opetellaan tuntemaan. On jo
hiffattu, että tätä tappavaa vihollista on vaikea voittaa, sitä täytyy mieluummin karttaa ja välttää kuin
kohdata avoimesti. Meille on annettu hyvät ohjeet ja niitä on noudatettu. En ole koskaan nähnyt Stadia niin
autiona, hiljaisena ja sulkeutuneena kuin tämän hirmuisuuden aikana. Parhaat mittarit Assa ja Aleksi, tyhjää
täynnä ja treffipaikka Stockan kellon alla, ei ketään. Maailmalla on sairastuneita ja kuolleita, mutta on
parantuneitakin. Tauti jättää jälkeensä konkursseja, työttömyyttä, elämisen epävarmuutta ja kaikenlaista
sosiaalista ahdinkoa. Seuraukset näkyvät pitkään meillä ja muualla maailmassa. Ei tunnu pääsiäisen
tuleminen, eikä pupujen ja tipujen tepastelu rairuoholautasella, oikein riittävän tämän umpion
unohtamiseksi. Jotenkin takaraivossa asusteleva huoli tuo mieleen paremminkin Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran historiasivuilta karun kuvauksen lähestyvästä pitkäperjantaista ja siihen liittyvistä perinteistä.
Kirkoissa urut ja kellot ovat hiljaa, aikoinaan myös työnteko oli kiellettyä ja siksi paastottiin tai syötiin vain
kylmiä ruokia. Oli pitkä kärsimyksen perjantai. Sen korostamiseksi lapsetkin varmuuden vuoksi piiskattiin
aamulla, että kaikki takuulla muistaisivat ristillä koetun pitkän piinan. No joo, onneksi ei enää tehty
meikäläisten aikaan. Riittävä osoitus yhteisestä kurjuudesta oli teinarina ehdoton kielto soittaa kavereille, ei
saanut häiritä ketään, ei ollut leffoja, eikä bileitä, kahvilatkin olivat kiinni ja radiosta tuli vain harrasta, tylsää
musiikkia.
Nyt eletään toisenlaisissa todellisuuksissa, eristyksessä tai karanteenissa. Hassuintahan on se, ettei tässä
itsekään tiedä varmasti onko terve vai sairas. Tautia voi kantaa oireettomana, sen on voinut sairastaa tai
olla juuri tartunnan saanut. Joten varovaisuus on oikeasti valttia. Kahden metrin turvaväli on pidettävä
naapuriin kadulla, kaupassa tai missä vaan ja se on vaikeaa. Siksi kavereiden kutsuminen kylään ei käy
olleenkaan. Hanskat käsissä on käytävä kaupassa ja ystävällä niitä on kolmet. Päällimmäiset nahkahanskat
lentävät heti kotiin tultua eteisen lattialle. Seuraavaksi ohuet välihanskat on pudotettava niiden omaan
laatikkoon ja lopuksi kertakäyttöhanskat kuoritaan sormista roskikseen ja sitten vielä nopeasti käsien
pesulle.
Kun ihmiset eivät liiku työn luo, niin työt kyllä liikkuvat! Ne ovat kulkeneet aikojen kuluessa pitkän reitin
ensin työhuoneiden paperipinoista avokonttoreiden työpöytien laatikostoihin ja niistä sitten mökeille tai
kotikeittiöiden pöydännurkalla nököttäviin läppäreihin. Tuskin työelämä tämän ravistelun jälkeen tulee
enää täysin ennalleen. Yllätys, yllätys, duunit tulevat kuitenkin oikeasti tehdyiksi!
Myös koululaiset ja kaikenlaiset harrastajat, kuorotkin ja harrastusryhmät ovat ottaneet valtavan digiloikan.
Kun kavereita ei voi tavata, eikä bileitä järjestää niin erilaisten kokousohjelmien kautta voidaan tavata
virtuaalisti porukalla ja ottaa vaikka etäskumpat. Monenlaista piristyskuvaa ja videopätkää löytyy
katsottavaksi somesta ja netistä. Sieltä löytyvät myös ajankohtaan sopivat Via Crucis ja Seurasaaren
viimevuotinen pääsiäiskokko. Ikäväntorjuntakonstit on monet! Sitä paitsi, eihän tämä ole tullut jäädäkseen,
eihän! Ulkona on nyt ihana kevät. Maasta tunkee kirkasta violettia, keltaista ja sinistä kukkaa, värit kuin
kaupan suklaamunissa! Pitkän perjantain jälkeen päästiin aikoinaankin ankeasta paaston ajasta ja
sunnuntaina alkoi syöminen ja juominen ja kevään juhliminen. Ei sillä paha poistu, mutta tulee iloisempi
mieli ja elämä on helpompaa!
Hauskaa Pääsiäistä! Soile Tammisto