Hedari | pääkirjoitus

Stadika talvitsekkauksessa
Stadin friidut ja kundit on joutunu tsiigaa sporttipyhättöämme bulina raksana jo neljä vuotta.
Tuikku tuubin päässä alkaa onneks jo vilkkua, kun plus kolmensadanmillin remppa saadaan rediksi
suveen mennessä. Mahikset minkä tahansa sportin treenaamiseen ja skabaamiseen ovat nyt aivan
toisella levelillä kuin ennen, ainaski Stadionsäätiön mielestä. Toivottavasti näin onkin. Pelkästään
maan alle on kaivettu enemmän tilaa kuin Finlandiahaussissa neliöitä.
Harva minnaa, että Stadikalla on skabattu myös talvilajeissa. Pikaluistelun MM-skabat on
skrinnattu vuosina 1948 ja 1958. Niiden uusimiseen ei oo mitään mahiksia vaikka Amsterdamin
olympiastadionilla sellaiset järkättiin viimeksi pari talvea sitten. Syynä se, ettei Stadikkamme
rempan budjettiin mahdutettu radan alle upotettavia jäädytysputkia. No tuskin ne skabat olisi
keränny lehtereille 30000 silmäparia per daageni kuten Hollannissa, joten sen spaarauksen snaijaa.
Eikä Stadikalla toisteta enää pillerinkään MM-skaboja, jotka siellä skulattiin 1957. Ne olivat
Jääpallon ekat MM-kisat ja siitähän me stadilaiset voimme olla polleita. Härmän ja itäisen
naapurimme välistä finaalia tsiigasi mestoilla yli 14000 tyyppiä, mikä on edelleen pillerimatsien
enkka glaidussa Suomessamme.
Pikaskrinnauksen ja pillerimatsien lisäksi Stadikalla on skulattu kolme Hifkin ja Jokrujen välistä
lätkän ulkoilmaklassikkoa sekä yksi Leijonien matsi. Stadikalla järjestettiin kerran myös kv-
ampumahiihtoskabat 1986, jossa rundattiin 2,5 kilsan latua ekoja kertoja skrinnausstaililla.
Happeningi veti lehteille vajaat tuhat tsiigaajaa, mikä ei innostanu organisaattoreita enää sen
uusimiseen.
Nyt on jo nostettu framille skimbaaminenkin. Tammikuussa 2021 sporttipyhätössämme pidetään
sprinttihiihdon kansainväliset kutsuskabat eikä jatkojen suhteenkaan olla vaatimattomia.
Organisaattorina toimiva Nordic Ski Finland bamlaa toimitusdirikansa suulla, että targenttina on
bygata Super Bowl -tyyppinen meininki, joka täyttää tuvan.
Se miksi Stadi sponsaa millin budjetilla pyöritettävää happeningia viidenneksellä onkin jo toinen
juttu. Stadin pomot innostuivat siitä, että stadilaiset pääsevät skimbaamaan sporttipyhätössä 800
metrin keinosnögellä 25.1–28.2.2021. Keinolumilatuprojektin nimi on hulppeesti Helsinki Ski
Weeks.
Skrivas Ari Wiskari

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *