SRV uudistaa historiallisen Elannon talon Hakaniemessä. Hakaniemessä sijaitsevien kiinteistöjen, Siltasaarenkatu 6:n ja 8-10:n sekä Paasivuorenkatu 4:n, peruskorjataan ja uudistetaan. Siltasaari 10 -hankkeessa yhdistetään kolme kiinteistöä, yhteensä 36 075 bruttoneliömetriä, kaupunkilaisia palvelevaksi kokonaisuudeksi.
Kiinteistöön avautuu kahteen kerrokseen ravintola- ja kahvilapalveluita, jotka tulevat palvelemaan niin talon käyttäjiä kuin lähialueen asukkaita ja yrityksiä. Katutasossa sijaitseva päivittäistavarakauppa palaa nykyiselle paikalleen peruskorjauksen jälkeen. Toiseen kerrokseen tulee ravintolatilojen lisäksi liike- ja toimistotiloja, ja ylemmät kerrokset peruskorjataan monipuolisiksi toimistotiloiksi.
Alueen rakennukset uudistuvat nyt ensimmäistä kertaa sitten vuosikymmenien. Rakennus valmistui vuonna 1913, ja Elannon tavaratalo avattiin vuonna 1920. Talo on suojeltu julkisivun ja kadun puoleisen vesikaton osalta, ja peruskorjaus toteutetaan rakennuksen alkuperää kunnioittaen. Vuonna 1979 valmistunut Siltasaarenkatu 6 puretaan kolmannesta kerroksesta ylöspäin, ja vuonna 1980 valmistunut Paasivuorenkatu 4-6 peruskorjataan.
Hanke käynnistyy kolme kuukautta kestävällä kehitysvaiheella, joka tähtää rakentamisen käynnistämiseen vuodenvaihteessa 2019-2020. Raskaspurkutyöt Siltasaarenkatu 6:n osalta käynnistetään lokakuun aikana. Aikataulun mukainen valmistuminen on syksyllä 2021.
Lisää aiheesta:
Teksti ja kuva: helsingin kaupunki / uutiset
