Tsiigasin palvelutalossa
pari vuotta vanhan faijani
etenevää kuolemaa.
Kuolema ei kysellyt valtakirjaa.
Itiksessä oli hintsusti hoitsuja.
Huolsin, syötin ja ulkoilutin
glesaa faijaani viikoittain.
Kukaan ei kysellyt valtakirjaa.
Valtakirjan valtuuttamana edunvalvojana
pidin kirjaa menoista ja tuloista, anoin tukea.
Bungasin laskuja, täytin lomakkeita.
Postitin systeemille tiliraportteja.
Faijan delattua maaliskuussa
lekuri skrivas spettarin ja skrubuluvan.
Ostin arkun, hoidin tuhkat kiertoon.
Hilloa paloi ja paprua kului paljon.
Perunkirjoituksessa, sukuselvityksessä,
tilinkäyttöoikeudessa ja perinnönjaossa
törmäsin betoniseen byrokratiaan.
Valtakirjoja tarvittiin taas.
Rantsujätkän vähät donat
jaettiin broidien kanssa tasan.
Pankki pummas virkatodistukset,
perukirjan ja sen ikuisen valtakirjan.
Marraskuussa valtion virkanyrkki
parin huntin veronpalautuksen
kuolinpesänhoitajalle tyrkki.
Verottaja ei ollut vailla valtakirjaa.
Dallasin Hakiksen torin poikki
pankkiin handussa perunkirjoitus,
rahalähetyksen saapumisilmoitus,
sukuselvitys ja passi.
Mutta, kun uupui se vitun valtakirja.
Pykälät elävät ihmistä kauemmin.
Pykäliä noudatetaan aina,
pykälistä ei poiketa koskaan,
koska pykälät ovat pykäliä.
Matti Laitinen
23.10.2019
Pienituloisen vanhuksen varat kuluvat palvelutalossa asumiseen, hoivaan ja lääkkeisiin. Pienituloisen vanhuksen edunvalvojaomaisen, jos hänellä sattuu olemaan sellainen, aika menee omaisen luona käynteihin palvelutalossa, hankintoihin ja vanhuksen varojen hoitamiseen sekä erilaisten lomakkeiden ja valtakirjojen täyttöön. Toisaalta palvelutaloissa ei ole tunkua vierailevista omaisista. Niissä on niin vähän henkilökuntaa, että liikuntarajoitteisten ja muistisairaiden vanhusten ulkoilu ei toteudu ilman omaisten suorittamia toimenpiteitä. Kaikki puhuvat ihmisarvosta, harvempi käy katsomassa, kuinka se toteutuu pienituloisten vanhusten ja heidän pienituloisten hoitajiensa kohdalla.
Jos pienituloiselle vanhukselle jää kuoltuaan tilille rahaa ja hänelle kertyy yhä maksamattomia laskuja, tilanne hankaloituu huomattavasti, koska edunvalvojan tehtävä lakkaa välittömästi valvottavan kuollessa. Tilinkäyttöoikeus siirtyy perillisten valtuuttamalle kuolinpesänhoitajalle. Pienituloisen vanhuksen kuoleman jälkeinen elämä byrokratian tietokannoissa jatkuu hyvinkin vielä yli puoli vuotta. Posti tuo kirjeitä, laskuja ja lehtiä. Kuollut ihminen ei poistu median levikkiluvuista itsestään. Vuokrasopimuksen katkeaminen ei tapahdu yhtä nopeasti kuin sydäninfarkti. Ihmisen kuolemasta on tullut merkkijono kauppiaiden ja byrokraattinen tietokantoihin, jolla on markkinoilla yhteiskunnalliseen asemaan sidonnainen oma yksikköhintansa ja laatunsa. Mitä mahtaa tapahtua, jos vanhusten julkiset palvelut yksityistetään täysin?
Itse kuolema jatkotoimenpiteineen ja muistotilaisuuksineen ei ole Suomessa halpaa. Pienituloisen vanhuksen kämppäkin pitää tyhjentää, jotta seuraava vanhus pääsee koontikeskukseen. Kuolinpesänhoitaja kohtaa lisäksi byrokratian, joka juoksuttaa häntä luukulta toiselle. Kuolema työllistää mm. juristeja, hautaustoimistoja, krematorioita, hautausmaiden ylläpitäjiä, kukkakauppoja ja ravintoloita, vaatetusliikkeitä ja kierrätyskeskuksia.
Pienituloisen vanhuksen elämän loppusuoran ja kuoleman ympärillä pyörii lisäksi melkoinen byrokratia, jossa pykälät ovat pyhempiä ja tärkeämpiä kuin pienituloisen vanhuksen elämä ja kuolema. Meitä kohdellaan niin, kuin me kohtelemme muita. Ihmisen vieraantuessa itsestään ja ympäristöstään arvokkaan elämän ja kuoleman yhteys katoaa.
Matti Laitinen
